TSM Osa 10, Luku 005 (tsmpart10/tsmpart10.005)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Jouni "tivoli" Niemi (Kivinen)

Joukkueen tukiasemiehenä toimiva Jouni Niemi on keskimittainen, hieman ylipainoinen, 22 vuotias lukkoseppä. Lukkosepän ammatista hän siirtyi nopeasti armejaan kun huomasi, että siviilissä ovien räjäyttäminen auki aiheuttaa lähes poikkeuksetta mussutusta asiakkaiden puolelta. Luonteeltaan Niemi on rakastettava, ystävällinen ja vakava. Hän osaa erittäin hyvin likimain kaikkia asetaitoja, erikoisalanaan jousi, aseeton taistelu (kaikki muodot), tukiaseet (kranaatinheittimet, singot etc), kivääriaseet sekä räjäytystyöt (erikoisalanaan ovien räjäyttely). Siviiliammatin jäljiltä hän osaa myös lukkotekniikkaa, elektroniikkaa, lukkojen ja hälyytyslaitteiden ohittamista jne. Kieliä hän ei ole koskaan oikeastaan kunnolla oppinut ja puhuu vain auttavasti Ruotsia ja Saksaa, äidinkielensä Suomen lisäksi. Tämän lisäksi hän on kohtuullisen hyvä hiipijä ja ylipuhuja. Harrastuksenaan Jouni opiskelee pohjoiseurooppalaista valokuvausta.

Niemi syntyi Pieksamäellä 2.5.1983 ja hän sai heti syntymä lahjaksi laatikon, jonka mukana olleen kortin mukaan sai avata vasta kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Laatikosta löytyi kirja, jonka välissä oli kolme kirjettä. Nämä kirjeet antoivat hänelle omistukseensa kiertelevän tivolin, 77 hehtaaria suojeltua aarniometsää turkista ja vuoden -72 erikoisvalmisteisen auton. Auto on tehty filmiä varten käsityönä ja erikoista siinä on se, että sen pystyy laittamaan pieniksi paloiksi pelkällä jakoavaimella noin puolen tunnin työllä. Lisäksi kaikki tunnistavat auton heti kun näkevät sen.

Neljävuotiaana Niemi "adoptoidaan" rikkaaseen perheeseen ja hänellä on se jälkeen kahdet vanhemmat. Jounin äiti vaihtaa ammattia puunhakkaajaksi Jounin ollessa kolmetoistavuotias ja Jouni päättää tämän takia mennä itsekin töihin. Hän toimii kolme vuotta erakkoprofeettana ja pystyy tarvittaessa pitkällä mietiskelyllä saamaan selville asioita esim. seinän läpi tai lyhyelle tulevaisuuteen.

Yhdeksäntoistavuotiaana hän rakastuu 13 vuotiaaseen Tita Rossiin, mutta ei saa aluksi vastarakkautta. Kummankaan perheiden vanhemmat eivät pidä asiasta ja niin suhde katkeaa Titan jouduttua kotiarestiin. Jounin pelastettua Titan hengen huomaa Titakin rakastavansa Jounia ja suhde jatkuu vanhemmista huolimatta.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Tita Rossi (NPC)

Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.

Timo "10 kiloa lisää" Laitinen (NPC)

Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.

Martti Lehikoinen (Ahponen)

Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2005

5. luku

Herätys leirissä kello kuusi, kun paikalle ajaa vääpeli Martti Lehikoinen moottorikelkalla ja astuu sisään Yliluutnantti Suomisen telttaan. Ilmoitauduttuaan yliluutnantti Suomiselle he lähtevät yhdessä ilmoittautuman leirin komentajalle, kapteeni Isotalolle.

He painuvat leirin keskellä olevaan hirsimökkiin, jossa pitäisi olla kapteenin komentopaikka. Mökin tuvassa on kapteeni ja kolme muuta henkilöä ja tupa on täynnä viestiliikenne yms laitteistoa. Ilmoittauduttuaan ja saatuaan jonkin verran ohjeita he palaavat muun joukkueen luokse ja ilmoittavat, että aamiaista tarjoillaan kohta hirsimökin eteisestä.

Aamiaisen jälkeen joukkeelle pidetään selvitystilaisuus, jossa kerrotaan leirin säännöt, joista tärkein on kuulemma se, että 20 kilometrin säteellä leiristä ei saa käyttää räjähteitä. Myös tupakointi ja valonkäyttäminen ovat kiellettyjä. Tämän jälkeen kerätään lista puuttuvista tavaroista ja sen jälkeen vääpeli Lehikoinen pistää listan eteenpäin, täydennettyään sitä ensin hieman.

Tämän jälkeen Niemi yrittää taas puhua yliluutnantti Suomista ympäri, että nyt pitää ottaa rennosti jonkin aikaa ja levätä, koska kaikki ovat väsyneitä matkasta jenkeistä hänne jne. Yliluutnantti Suominen katsoo, kyllähän tuossa ideaa on, mitäs jos vain harrastetaan pikkuisia hiihtolenkkejä lähiympäristössä. Vääpeli Lehikoinen ja Niemi lähtevät moottorikelkalla ketsomaan sopivaa hiihtoreittiä ja tekemään ko reittiä varten kelkalla uraa. Matkalla myös Niemi pääsee kokeilemaan kelkalla ajamista, mutta harjottelu loppuu kun hän ajaa vahingossa järven jäälle ja se ei tunnu enää täysin kantavan. Hän ajoi tosin ihan rantaan pitkin, joten kelkka upposi vain pari senttiä.

Päivällä koko joukkue tekee hiihtolenkin (lainattuaan sukset leiristä) ja menee sen jälkeen saunaan (joukkueella on juuri tänään saunavuoro). Illalla kapteeni tulee kertomaan, että joukkueen tilaamat tavarat ovat tulossa ensi yönä helikopterikuljetuksella.

Yöllä joukkueen tilaamat tavarat lennätetään leiriin. Helikopterin laskeuduttua lentäjä ojentaa vääpeli Lehikoiselle pepperoni-pizzan ja pepsitölkkin ja sen jälkeen joukkue alkaa purkaa helikopteria vääpelin syödessä pizzaansa. Tavaroiden joukossa on myös kylmyydelle arkoja esineitä, jotka vääpeli Lehikoinen ottaa heti haltuunsa (81 pulloa vuosikertaviinejä, 15 koria limua, neljä tölkkiö olutta ja 100:n paketti valmiiksi sekoitettuja drinkkejä). Muut tavarat kasataan vain isoon kasaan telttojen vierelle, tarkoituksena on jakaa ne aamulla. Tämän sen jälkeen joukkue painuu nukkumaan.

Tilatuista tavaroista jää puuttumaan sukset, talvikäyttöön sopivat naamioverkot, it-ohjuslaukaisia, räjähtävät nuolet ja välähdyskranaatit. Ylimääräistä tavaraa tuli jonkin verran, eli 1440 paria lumikenkiä (vääpeli Lehikoinen ei osaa hiihtää, joten ilmeisesti hän kannattaa kävelymarsseja!) ja kahdeksan kertaa liian paljon laserharjoitteluliivejä.

Yliluutnantti Suominen ja vääpeli Lehikoinen suunnittelevat harjoitusohjelman, eli siis aamuisin kävelylenkki lumikengillä ja ruuan jälkeen venäjän opiskelua teltoissa. Lisäksi he perustavat upseerienviinikerhon, jossa maistelevat noita mukana tulleita vuosikertaviinejä.

Kun maastossa kävely lumikengillä alkaa sujua parin päivän päästä niin sitten aletaan harjoitella liikkumista niin, ettei joukkuetta havaita ja arktista sodankäyntiä.

Joukkue tapaa kävelyreissullaan kulkukauppiaan, jolta löytyy kohtuullisen hyviä veitsiä. Rossi ja Hussein ryhtyvät kauppamiehiksi ja saavat hinnan tingittyä 10000 taalasta 50 taalaan ja 5 sarjakuvalehteen. Niemi, vääpeli Lehikoinen, yliluutnantti Suominen, Salli ja teknikko Laitinen ostavat veitset ja joukkue jatkaa matkaa. Muutamaa kilometriä myöhemmin Koivu kaatuu pahasti ja hänen jalkansa murtuu. Hänet viedään paareilla leiriin ja seuraavana yönä hänet haetaan helikopterilla sairaalaan.

Vääpeli Lehikoinen huomaa yllättäen, että viineistä on hävinnyt 27 pulloa, eli kolme koria. Yliluutnantti Suominen löytää yhden täyden korin mökin alta ja yhden tyhjän korin leirin pohjoispuolelta. Viimeistä koria ei löydy.

Yliluutnantti Suominen saa tiedon, että joukkueelle on tehtävä tulossa ja siinä tarvitaan sekä sukelluslaitteiden käyttötaitoa, että laskuvarjohyppytaitoa. Joukkue siirretään lähtöalueelle kolmen päivän kuluttua. Käskyssä tosin ei kerrota mitä varusteita pitäisi olla mukana, joten yliluutnantti Suominen pyytää vääpeli Lehikoista selvittämään varusteasian. Vääpeli Lehikoinen saa selville, että henkilökohtainen varustus ja räjähteitä mukaan, mutta raskasta aseistusta ei tarvita.

Korpraali Nousiainen sairastuu flunssaan.

Aamuyöstä joukkue noudetaan helikopterilla Muurmanskiin, jossa he saavat vastaan saapuneelta luutnantilta tarkemman käskyn mitä seuraavaksi pitää tehdä.

Joukkueen pitää tutustautua venäläisen rajavartioskuutterin miehistöön ja operaation kulusta kerrotaan, että joukkue tullaan pudottamaan noin 12 kilometrin korkeudella lentävästä partiokoneesta veteen ja hengissä selvinneet siirtyvät kohdealuksen luo ja kiinnitää siihen tarpeellisen PIENI räjähdyspanos, joka estää aluksen liikkumisen vahingoittamatta sitä kuitenkaan liian vakavasti.

Tämän jälkeen rajavartioskuutteri saapuu auttamaan ko alusta. Syy miksi tätä alusta halutaan avustaa ja miksi se ei välttämättä halua tulla avustetuksi on se, että on amerikkalainen alus, joka on tuomassa aseita Suomen kanssa vihamielisissä suhteissa oleville sotalordeille.

Lisäksi käskyssä todetaan että, mikäli alus vastaa liian raskailla aseilla niin joukkue voi välittää "ilotulitus" koodin eteenpäin ja sen jälkeen lentokone käy pudottamassa alukseen merimaaliohjuksen.

Joukkue suunnittelee hyökkäystaktiikkaa, ja pyytää luutnantilta tarvikkeita ja mahdollisuutta saada asiantuntija-apua suunnitelman laatimisessa (lähinnä kyse on siitä mikä on riittävän PIENI räjähdysainepanos, jolla laiva pysähtyy).

Joukkueen luokse tuodaan sotilaallisen näköinen mies, joka on kuulemma laivaliikenteen häirinnän asiantuntija. Asiantuntija antaa pikkusen vinkkejä laivan toimintakunnottomaksi saattamiseksi. Illalla suunnitelmat on valmiina ja joukkue tilaa lisää tarvikkeita.

Joukkue saa ilmoituksen, että laiva on saapunut alueelle ja skuutteri lähtee liikkeelle välittömästi. Joukkue jakaantuu seuraavasti. Ykkösryhmä, eli yliluutnantti Suominen, ja hänen tilapäisenä taisteluparinaan toimiva Teknikko Laitinen sekä taistelupari Rossi & Niemi, pudotetaan 500 metrin päähän laivasta ja heidän tarkoituksenaan on käydä saattamassa laiva liikkumiskyvyttömäksi. Toinen iskuryhmä, joka koostuu alikersantti Luihusta, pioneeri Salosesta, Korhosesta ja Sallista, hyppää parin kilometrin päähän ja heillä on mukanaan kumivene, jolla tämän puoliryhmän on tarkoitus siirtyä rannikkovartioston skuutterille.

Viimeinen ryhmä (vääpeli Lehikoinen, Berghem, Hussein, Nybäck) on sitten skuutterin mukana. Joukkueesta puuttuu korpraali Nousiainen ja Koivu, jotka ovat molemmat edelleen sairaana (Koivulla on jalka poikki ja Nousiaisella flunssa).

Illalla iskuryhmät nousevat koneeseen katsomaan pysähtyisikö se laiva tänä yönä paikoilleen, niin että sen kimppuun voi hyökätä. Laiva pysähtyy ja rannalta alkaa näkyä jotain liikettä. Iskuryhmä valmistautuu välittömästi hyppäämään. Yö on aika myrskyinen (15 m/s puuskittaista tuulta), pimeä ja sateinen. Lisäksi aluella on pikkusen ukkosta.

Joukkue pääsee onnellisesti hypättyä ulos, mutta alikersantti Luihu ja Niemi eivät saa vaihdettua happinaamareita sukellusmaskeihi, joten heillä on pikkusen kiire päästä pintaan veteen osuttuaan. Niemellä onkin tässä suuri ongelmia ja hän pääsee irti laskuvarjostaan ja pintaan vasta noin 50 sekunnin kuluttua juotuaan jo sitä ennen hieman vettä.

Puuskittaisesta 15 m/s puhaltavasta tuulesta johtuen molemmat ryhmät hajoavat pahimmillaan kilometrin päähän kohdepisteestään tosin kakkosryhmän kumivene, joka aukesi ilmassa, päätyy useamman kilometrin päähän kohdepisteestään, eikä sitä löydetä.

Niemi jää paikoilleen tasaamaan hengitystään ja toipumaan veden nielemisestään, samalla kun muut ensimmäisen ryhmän jäsenet uivat kohtauspisteeseen. Toinen ryhmä saa myös itsensä kasaan, tosin kumivenettä he eivät löydä ja toteavat sen olevan niin kaukana, ettei sitä kannata edes lähteä etsimään.

Yliluutnantti Suominen ja teknikko Laitinen lähtevät uimaan räjähdysaineiden kanssa laivaa kohti, Rossi lähtee etsimään Niemeä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin Rossi löytää Niemen, joka on juuri lähtenyt uimaan muita kohti, ja he lähtevät yhdessä uimaan laivalle.

Parikymmentä minuutia myöhemmin kaikki tulevat perille laivan luokse. Rossi yrittää hetken irroittaa yliluutnantti Suomisen happinaamaria siirtääkseen sen Niemelle, mutta ei onnistu. Niemi jää pitämään räjähdysainepoijua paikoillaan kun Laitinen ja yliluutnantti Suominen sukeltavat katsomaan laivan alle.

Rossi päättää tässä vaiheessa kiivetä ylös kannelle ja sinne päästyään viittoon hän Niemeä seuraamaan. Niemi antaa Rossille vähän räjähteitä ja nousee sitten itse perässä ylös. Laitinenkin toteaa, että potkureihin on aika varmaan hankala kiinnittää räjähdysaineita, tässä merenkäynnissä, joten hänkin päättää nousta kannelle.

Myös yliluutnantti Suominen nousee kannelle huomattuaan, että kaikki muut ovat jo siellä. Kannelle ensimmäisenä tullut Rossi on jo miinoittanut käsikranaateilla kaksi kolmesta ovesta, yhden hän jättää miinoittamatta koska hän olettaa sen johtavan konehuoneeseen.

Rossi viittoo Niemelle, että ovi on lukossa, joten Niemi tulee paikalle ja tiirikoi lukon auki kolmessa sekunnissa. Yliluutnantti Suominen on tällä välin huomannut takakannelle tulleet miehet ja hän viittoo Rossille asiasta, joka kurkistaa mitä miehet tekevät. Muu ryhmä painuu alas ovesta ja huomaa tullensa varastoon, jossa on jotain köysiä yms, ilmeisesti Rossi arvasi väärin, koska täältä ei pääse minnekään eteenpäin. Rossikin tulee perässä sisään.

Yliluutnantti Suominen kurkistaa ovesta ja näkee, että takakannen miehet ovat juuri laskeneet köysitikkaat laidan ylitse ja tekevät jotain nosturin kanssa. Ryhmä odottaa muutaman minuutin ja yliluutnantti Suominen kurkistaa uudestaan Rossin hänelle antamalla periskoopilla.

Viitisen minuuttia myöhemmin miehet edelleen odottavat jotain. Vähän yli kymmenen minuutin kuluttua toinen miehistä lähtee ilmeisesti hakemaan kahvia, koska toinen huutaa perään, että tuo sokeria myös. Kun yliluutnantti Suominen kurkkaa seuravan kerran ulos paria minuuttia myöhemmin näkee hän kuutisen tyyppiä raahaamassa raskasta konekivääriä tännepäin. Kuluu hetki ja sen jälkeen kuuluu räjähdys kun naapuriovessa oleva käsikranaatti räjähtää.

Yliluutnantti Suominen kurkistaa ulos ja näkee kaksi kunnossa olevaa miestä, joilla on kummallakin konepistooli esillä. Yliluutnantti Suominen reijittää toisen konepistoolimiehen rynnäkkökiväärillä ja sen jälkeen toinen konepistoolimies alkaa kääntyä tänne päin, joten yliluutnantti Suominen vetäytyy suojaan ja huutaa asiasta Niemelle.

Niemi tunkee kätensä ulos ja heittää miehen suuntaan yhden käsikranaatin osuen aika lähelle kohdettaan. Räjähdyksen jälkeen Niemi kurkkaa ja näkee, että konepistoolimies pitää vielä meteliä, joten hän ampuu sitä vielä kerran pistoolilla.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Jouni Niemi		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Lukkoseppä		Kivinen		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Korpraali			Korpraali
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Tita Rossi		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Ei mitään		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Timo Laitinen		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Teknikko		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Martti Lehikoinen	Vääpeli				Vääpeli
+ Sotilas		Ahponen		28.4.2005	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>