TSM Osa 10, Luku 012 (tsmpart10/tsmpart10.012)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Jouni "tivoli" Niemi (Kivinen)

Joukkueen tukiasemiehenä toimiva Jouni Niemi on keskimittainen, hieman ylipainoinen, 22 vuotias lukkoseppä. Lukkosepän ammatista hän siirtyi nopeasti armejaan kun huomasi, että siviilissä ovien räjäyttäminen auki aiheuttaa lähes poikkeuksetta mussutusta asiakkaiden puolelta. Luonteeltaan Niemi on rakastettava, ystävällinen ja vakava. Hän osaa erittäin hyvin likimain kaikkia asetaitoja, erikoisalanaan jousi, aseeton taistelu (kaikki muodot), tukiaseet (kranaatinheittimet, singot etc), kivääriaseet sekä räjäytystyöt (erikoisalanaan ovien räjäyttely). Siviiliammatin jäljiltä hän osaa myös lukkotekniikkaa, elektroniikkaa, lukkojen ja hälyytyslaitteiden ohittamista jne. Kieliä hän ei ole koskaan oikeastaan kunnolla oppinut ja puhuu vain auttavasti Ruotsia ja Saksaa, äidinkielensä Suomen lisäksi. Tämän lisäksi hän on kohtuullisen hyvä hiipijä ja ylipuhuja. Harrastuksenaan Jouni opiskelee pohjoiseurooppalaista valokuvausta.

Niemi syntyi Pieksamäellä 2.5.1983 ja hän sai heti syntymä lahjaksi laatikon, jonka mukana olleen kortin mukaan sai avata vasta kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Laatikosta löytyi kirja, jonka välissä oli kolme kirjettä. Nämä kirjeet antoivat hänelle omistukseensa kiertelevän tivolin, 77 hehtaaria suojeltua aarniometsää turkista ja vuoden -72 erikoisvalmisteisen auton. Auto on tehty filmiä varten käsityönä ja erikoista siinä on se, että sen pystyy laittamaan pieniksi paloiksi pelkällä jakoavaimella noin puolen tunnin työllä. Lisäksi kaikki tunnistavat auton heti kun näkevät sen.

Neljävuotiaana Niemi "adoptoidaan" rikkaaseen perheeseen ja hänellä on se jälkeen kahdet vanhemmat. Jounin äiti vaihtaa ammattia puunhakkaajaksi Jounin ollessa kolmetoistavuotias ja Jouni päättää tämän takia mennä itsekin töihin. Hän toimii kolme vuotta erakkoprofeettana ja pystyy tarvittaessa pitkällä mietiskelyllä saamaan selville asioita esim. seinän läpi tai lyhyelle tulevaisuuteen.

Yhdeksäntoistavuotiaana hän rakastuu 13 vuotiaaseen Tita Rossiin, mutta ei saa aluksi vastarakkautta. Kummankaan perheiden vanhemmat eivät pidä asiasta ja niin suhde katkeaa Titan jouduttua kotiarestiin. Jounin pelastettua Titan hengen huomaa Titakin rakastavansa Jounia ja suhde jatkuu vanhemmista huolimatta.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Tita Rossi (NPC)

Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.

Timo "10 kiloa lisää" Laitinen (NPC)

Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.

Martti Lehikoinen (Ahponen)

Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2005

11. luku

Juuri vähän ennen kuin yliluutnantti Suominen saa oman tankkinsa kuntoon näkee hän tietä pitkin tännepäin tulevan miehen aasin vetäminen kärryineen. Heti kun mies tulee lähelle mies alkaa kauppaamaan tavaraa yliluutnantti Suomiselle ja ylivääpeli Lehikoiselle. Yliluutnantti Suominen ostaa pari telamiinaa ja kymmenen metriä laivan kiinnityskaapelia. Kaapelin toisessa päässä on lenkki, mutta toinen pää näyttää olevan sahattu poikki. Yliluutnantti Suominen ostaa myös tiedon mistä miinat on löydetty ja saakin se 100 markalla, jolloin mies kertoo, että ne löytyivät tieltä parin kilometrin päästä.

Yliluutnantti Suominen lähettää kauppiaan eteenpäin, joka tosin pysähtyy heti seuraavan vaunun luona myyden siellä joukolle vielä lisää tavaraa. Yliluutnantti Suominen ilmoittaa pääjoukolle, että miinakenttä havaittu kilometrin päässä, valmistettu venäläisistä miinoista, joiden sarjanumerot alkavat 12314. Hän kuulee, että siellä on myös yhden komppanian verran miehiä leiriytyneenä. Yliluutnantti Suominen lähettää korpraali Niemen ohjaamaan tulta ja hänen mukaansa lähtee Rossi, alikersantti Luihu ja teknikko Laitinen. Heillä on mukanaan molemmat panssarintorjuntaohjuslaukaisijat ja suurin osa ohjuksista. Muut jäävät tänne valmiina avaamaan tulen panssarivaunujen tykeillä.

Ryhmä hölkkää kukkulan laelle ja saa sieltä viholliskomppanian näkyviinsä. Viholliskomppania näytää olevan leiriytyneenä ja miehet ovat teltoissa nukkumassa. Vain muutamia vartiomiehiä on näkyvissä. Korpraali Niemi ottaa ensin etäisyysmittarilla tiedot ja välittää ne Korhoselle eteenpäin ja sen jälkeen hän ottaa tarkka-ammuntakiväärillä tähtäimeensä vartiomiehen ja pudottaa ensin yhden vartiomiehen, jolloin toinen vartiomies alkaa ihmettelemään, että mihin kaveri meni. Korpraali Niemi ampuu tämänkin, jolloin kolmas vartiomies alkaa myös ihmetellä mihin molemmat kaverit meni, mutta hänkin putoaa välittömästi korpraali Niemen kolmannesta laukauksesta.

Kun korpraali Niemi alkaa tähtäillä seuraavaa vartiomiestä, sanoo alikersantti Luihu, että maali oikealla, jolloin korpraali Niemi huomaa siellä upseerin joka on juuri tullut ulos teltastaan. Niemi ampuu ko upseerin ja tämän jälkeen korprali Niemi ampuu vielä kolme vihollista ennen kuin leirissä huomataan, että nyt on jotain vialla.

Niemi yrittää vielä ampua yhtä vihollista, mutta hutasee hermostuksissaan ja sen jälkeen hän päättää pyytää tankkien kohdistuslaukauksia. Korhonen ampuu kolme kohdistuslaukasparia ja sen jälkeen korpraali Niemi on tyytyväinen ja sanoo, että antaa palaa. Korhonen ja yliluutnantti Suominen ampuvat parisenkymmentä laukausta, mutta Koivun korpraali Niemi ehtii pysäyttää jo kymmenen laukauksen jälkeen, koska rypälepommit menevät hieman leirin ohitse.

Vihollisleiri on täysin savun peitossa, joten on vaikea sanoa miten paljon tuhoa kranaatit ovat tehneet. Ylivääpeli Lehikoinen ottaa oman tankkinsa komentoonsa ja käskee pieneeri Salosen ajamaan kohti leiriä. Mukaan tulee myös korpraalit Hussein ja Nousiainen, sekä ampuja Koivu. Pioneeri Salonen tekee täyden kiihdytyksen ja pääsee noin sata metriä eteenpäin ennen kuin vaunun keula törmää ojan reunaan ja tankin perä kippaa yläkautta ympäri ja tankki putoaa katolleen. Siitä se jatkaa vielä kerran ympäri niin, että se kierähtää telojen kautta pystyyn keula maata kohti ja perä suoraan ylöspäin.

Komentajan luukussa seisovalla ylivääpeli Lehikoisella käy aivan uskomaton munkki ja hän vain iskee päänsä luukun reunaan niin, että hammas katkeaa ja sen lisäksi hän saa jotain ruhjeita ympäri ruumista. Kuskin paikalla istunut pioneeri Salonen on hieman heikossa kunnossa, mutta ei kuitenkaan kriittisessa kunnossa.

Lääkintänäinen Luihu, Berghem ja yliluutnantti Suominen juoksevat tankin luokse, samalla kun yliluutnantti Suominen soittaa takana tulevan patalioonan keskukselle ja kertoo sinne, että täällä on loukkaantuneita, jolloin keskus kysyy, että taisteluvammoja vai akuutteja sairastapauksia, johon yliluutnantti Suominen toteaa, että taisteluvammoja. Tähän keskus vastaa, että yhdistän.

Yliluutnantti Suominen on tällä välin jo päässyt tankin luokse ja on juuri irrottamassa ylivääpeli Lehikoisen kypärää. Lääkintänainen Luihu on tällä välin todennut, että "onko kellään lapiota, jotta saisin kaivettu kuskin esiin" ja sen jälkeen hän avaa kuskin luukun. Hän ja Berghem vetävät varovaisesti kuskin paikalla istuneen pioneeri Salosen ulos. Tämän jälkeen Berghem menee katsomaan mitä yliluutnantti Suominen on tekemässä ylivääpeli Lehikoiselle.

Juuri kun hän tulee paikalle näkee hän kuinka yliluutnantti Suominen hieman hermostuu siihen, että Lehikoisen panssari on juttunut aukon reunaan kiinni ja hän ottaa tukevan otteen Lehikoisen kädestä kiinni, nostaa jalan vaunua vasten ja repii ylivääpeli Lehikoisen kipeästä kädestä häntä ulos.

Berghem on aivan shokissa yliluutnantin toimista ja yliluutnantti päättää itsekin siirtyä toisenlaiseen menetelmään. Hän vetää ylivääpeli Lehikoisen varovaisesti ulos Berghemin avustuksella. Sen jälkeen he laskevat hänet alas ja Berghem kiipeää sisään katsomaan missä kunnossa sisällä olijat ovat. Hän toteaa, että Koivu on jo kuollut saamiinsa vammoihin. Sen jälkeen hän palaa takaisin ulos ja ryhtyy tutkimaan paremmin ylivääpeli Lehikoista.

Yliluutnantti Suominen lähtee vuorostaan kiipeämään ylös ja katsomaan missä kunnossa takana olevat Nousiainen ja Hussein ovat. Hän pääsee heidän luokseen ylitettyään ensin takakannella olevan piikkilankaesteen (Laitisen ostos kauppamieheltä). Sisällä hän toteaa, ettei kumpikaan siellä olijoista ole kriittisessä kunnossa. Samassa hän myös saa ilmoituksen kenttäsairaalasta, että helikopteri on tulossa paikalle 9 minuutin ja 32 sekunnin kuluttua. Yliluutnantti Suominen lähtee kiipeämään ylös tarkoituksenaan avata takaovi, jotta Hussein ja Nousiainen saadaan nostettua sitä kautta ulos.

Yrittäeessän päästä luukusta ulos putoaa hän lastitilan pohjalle ja loukkaa jalkansa. Hän ei kuitenkaan välitä tästä vaan kiipeää ylös ja saman tien ulos. Takakannelta hän pääsee perän päälle, jossa hän avaa luukut.

Hetkeä myöhemmin paikalle saapuu kaksi helikopteria, yksi lääkintähelikopteri ja yksi taisteluhelikopteri. Taisteluhelikopterin lentäjä kommentoi joukkueelle, että "eikö teillä ollut tuo tankki viimeksi toisin päin, eikun se olikin tiedusteluvaunu viimeksi, eikä tämä joukkojenkuljetusvaunu". Lääkintähelikopteri laskee valjaat alas ja yliluutnantti Suominen kiinnittää ne ensin Husseiniin ja kun tämä on saatu ylös yrittää hän kiinnittää alas laskettuja valjaita Nousiaiseen. Tätä yrittäessään hän astuu hutiin ja putoaa vaunun päältä alas kun säkki. Paikalle on tässä vaiheessa saapunut alikersantti Luihu ja teknikko Laitinen, Rossi ja Niemi ovat edelleen jääneet vahtimaan viholliskomppaniaa.

Laitinen toteaa yliluutnantti Suomiselle, että jää sinä tänne alas turvalliselle maan pinnalle, niin minä käväsen tuolla ylhäällä hoitamassa homman. Laitinen hypähtää tornin päälle ja jatkaa sieltä kaksoisvoltilla vaunun päälle. Hän kiinnittää Nousiaisen kiinni valjaisiin ja tämä nostetaan helikopteriin. Helikopteriin nousee myös muutkin loukkaantuneet (Salonen ja Lehikoinen) ja sen jälkeen helikopterit lähtevät.

Joukkueen jämät siirtyvät vaunujen luokse ja he korjaavat ne ennen kuin lähtevät patalioonan antamaan kohdepisteeseen kaksi kilometriä pohjoiseen. He pääsevät sinne ilman ongelmia, mutta siellä he huomaavat tielle pysähtyneen punaisen ristin jeepin ja kun yliluutnantti Suomisen vaunu ajaa lähemmäksi näkee hän, että siellä on kaksi miestä kumartuneenan ojan vieressä. Kun yliluutnantti Suominen huutaa miehille, vastaavat nämä, että voisitko tulla auttamaan tämän miehen nostamisessa. Yliluutnantti Suominen lähettää Berghemin apuun ja kun nämä ovat nostaneet jalattoman miehen autoon, punaisen ristin auto lähtee ajamaan tietä pitkin eteenpäin.

Joukkue siirtyy kilometrin päähän tiestä ja jää sinne odottamaan yhteydenottoa. Paikalle tulee kolme rynnäkkövaunua, joista purkautuu puoli joukkuetta avaruusjalkaväkeä. Yliluutnantti Suominen menee juttelemaan ko joukkueen komentajan kanssa ja sen jälkeen rynnäkkövaunut jatkavat eteenpäin. Puolta tuntia myöhemmin patalioonan etujoukko saapuu paikalle ja patalioonan esikunnasta saapuu kapteeni joka tuo joukkueelle käskyn siirtyä kuorma-autoon ja sillä takaisin lähtöpisteeseen.

Vilttiketjussa, harjoittelemassa laserkiväärillä ampumista.

Joku kapteeni käy ihmettelemässä mikä joukkue täällä oikein viettää aikaa ja sitten hän naputtaa vähän aikaa päätettään ja toteaa, että "ai jaa, ok" ja lähtee pois. Samana päivänä yliluutnantti Suominen saa käskyn, että nyt kun simulaattorissa on tilaa, niin jatkatte simulaattorikoulutustanne. Joukkue lennetään Etelä-Afrikkaan potkurikoneella ja sen jälkeen sieltä Finnairin Scramjetillä Riihimäelle.

Joukkue siirtyy simulaattorikoulutukseen.

Joukkueelle ilmoitetaan, että teidät siirretään kiertoradalle jatkamaan koulutusta. Paria tuntia myöhemmin joukkueelle kerrotaan, että käsky takaisin, teillä on tunti aikaa ilmoittautua lentokentällä varusteena diplomaattipassi, paraatiuniformu, laseri, ei rähädysaineita.

Lentokentältä joukkue lentää sukkulalla Lontooseen Gatwickin kentälle. Siellä yliluutnantti Suominen saa käskyn, jossa pyydetään odottamaan yhteyshenkilöä, joka tulee olemaan puolitoista tuntia myöhässä ruuhkien takia.

Kolmea varttia myöhemmin viereen laskeutuu helikopteri, josta nousee yhteyshenkilö Tauno Takala. Tauno ilmoittaa "meillä on hieman kiire, joten jutellaan tässä matkalla. Ensin ohitamme tullipisteen, vilkuttakaa heille diplomaattipasseja ja laittakaa ne aseet kassiin."

Tullin kohdalla hän jakaa joukkueelle keltaista nauhaa, jolla saa sinetöityä kassit. Tauno kertoo, että joukkue on menossa Washingtonin lähetystöön, koska siellä tarvitaan lisäjoukkoja ja joukkue tuntee jo paikan valmiiksi. Hän kertoo myös, että joukkue lennätetään concordella perille ja sitä varten he ovat viivyttäneet concorden lähtöä.

Joukkueen kävellessä turvatarkastuksen läpi, heidän aseensa aiheuttavat hieman hämminkiä, mutta paikalle erikseen saapunut turvamies, viittoo, että joukkue voi mennä. Kun joukkue saapuu concordeen sisälle, kapteeni kuuluttaa, että nyt kun tämä viivytyksen syy on ratkaistu voimme lähteä. Muut matkustajat katsovat hieman pitkään joukkueen astuessa sisään ja levittäytyessään paikoilleen ympäri konetta oleville irtopaikoilleen.

New Yorkissa joukkue joutuu odottamaan 11 tuntia ennen kuin joukkueen kone pääsee myöhästymisen takia liikkeelle kohti Washingtonia. Washingtonin kentällä on vastassa tuttu kapteeni Lankinen, joka kertoo kuulleensa siitä, että me olemme tulossa tänne pari tuntia sitten Suomiselta kun tämä oli hyppinyt tasajalkaa ko viestin päällä. He olivat kuulemma pyytäneet antiterroristijoukkoa tänne ja he saivat tänne yliluutnantti Suomisen joukkueen. Kapteeni Lankinen kertoo, että joukkue on majoitettu Zairen lähetystöön.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Jouni Niemi		Korpraali			Korpraali
+ Lukkoseppä		Kivinen		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Korpraali			Korpraali
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Tita Rossi		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Ei mitään		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Timo Laitinen		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Teknikko		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Martti Lehikoinen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sotilas		Ahponen		28.4.2005	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>