TSM Osa 10, Luku 017 (tsmpart10/tsmpart10.017)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Mikko "palkkasoturi" Suominen (Aarni)

Joukkueen komentaja ja kokenut 30 vuotias sotilas, joka on toiminut myös kahdeksan vuotta palkkasoturina Iranissa ennen suomen avaruusjalkaväkeen saapumista. Suominen on yli-innokas kuntoilija ja muutenkin hyvin aktiivinen. Tämän huomaa, esim siitä, että mikäli hänen pitää olla paikoillaan enemmän kuin pari päivää hän keksii välittömästi jotain tehtävää joukolleen. Näihin tehtäviin kuuluu mm. kuntoharjoitukset, voimaharjoitukset, opiskelu jne.

Suominen on kooltaan melkein 210 pitkä, lihaksikas, erittäin hyväkuntoinen upseeri. Käytökseltään hän on diplomaattinen, pikkutarkka ja erittäin varma itsestään (nuoruudessa hän oli hyvin epävarma itsestään, mutta onnistui sitten kovalla harjoituksella pääsemään tästä ylitse). Suominen on erittäin hyvä kiväärimies ja kohtuullisen hyvä muissa asetaidoissa. Sen lisäksi hänellä on erinomainen kielipää ja hän puhuu sujuvasti Suomea, Ruotsia, Englantia ja Japania ja kohtuullisesti Espanjaa ja Ranskaa. Mikäli Suomisella on vain mahdollisuus käyttää aikaa havainnointiin hän pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Suominen syntyi Rovaniemellä kommuuniin, jossa hänellä oli äiti ja yhdeksän muuta kommuunin jäsentä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa. Kaksivuotiaana eräs hänen äitinsä operaatio meni hieman pieleen ja mukana ollut Mikko saa pahan selkävamman, joka korjattiin vasta 17 vuotiaana vaikealla leikkauksella. Tämä leikkaus sisälsi useiden selkälihaksien korvaamisen keinotekoisilla. Harrastuksekseen Suominen kerää vanhojen autojen pienoismalleja.

Jouni "tivoli" Niemi (Kivinen)

Joukkueen tukiasemiehenä toimiva Jouni Niemi on keskimittainen, hieman ylipainoinen, 22 vuotias lukkoseppä. Lukkosepän ammatista hän siirtyi nopeasti armejaan kun huomasi, että siviilissä ovien räjäyttäminen auki aiheuttaa lähes poikkeuksetta mussutusta asiakkaiden puolelta. Luonteeltaan Niemi on rakastettava, ystävällinen ja vakava. Hän osaa erittäin hyvin likimain kaikkia asetaitoja, erikoisalanaan jousi, aseeton taistelu (kaikki muodot), tukiaseet (kranaatinheittimet, singot etc), kivääriaseet sekä räjäytystyöt (erikoisalanaan ovien räjäyttely). Siviiliammatin jäljiltä hän osaa myös lukkotekniikkaa, elektroniikkaa, lukkojen ja hälyytyslaitteiden ohittamista jne. Kieliä hän ei ole koskaan oikeastaan kunnolla oppinut ja puhuu vain auttavasti Ruotsia ja Saksaa, äidinkielensä Suomen lisäksi. Tämän lisäksi hän on kohtuullisen hyvä hiipijä ja ylipuhuja. Harrastuksenaan Jouni opiskelee pohjoiseurooppalaista valokuvausta.

Niemi syntyi Pieksamäellä 2.5.1983 ja hän sai heti syntymä lahjaksi laatikon, jonka mukana olleen kortin mukaan sai avata vasta kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Laatikosta löytyi kirja, jonka välissä oli kolme kirjettä. Nämä kirjeet antoivat hänelle omistukseensa kiertelevän tivolin, 77 hehtaaria suojeltua aarniometsää turkista ja vuoden -72 erikoisvalmisteisen auton. Auto on tehty filmiä varten käsityönä ja erikoista siinä on se, että sen pystyy laittamaan pieniksi paloiksi pelkällä jakoavaimella noin puolen tunnin työllä. Lisäksi kaikki tunnistavat auton heti kun näkevät sen.

Neljävuotiaana Niemi "adoptoidaan" rikkaaseen perheeseen ja hänellä on se jälkeen kahdet vanhemmat. Jounin äiti vaihtaa ammattia puunhakkaajaksi Jounin ollessa kolmetoistavuotias ja Jouni päättää tämän takia mennä itsekin töihin. Hän toimii kolme vuotta erakkoprofeettana ja pystyy tarvittaessa pitkällä mietiskelyllä saamaan selville asioita esim. seinän läpi tai lyhyelle tulevaisuuteen.

Yhdeksäntoistavuotiaana hän rakastuu 13 vuotiaaseen Tita Rossiin, mutta ei saa aluksi vastarakkautta. Kummankaan perheiden vanhemmat eivät pidä asiasta ja niin suhde katkeaa Titan jouduttua kotiarestiin. Jounin pelastettua Titan hengen huomaa Titakin rakastavansa Jounia ja suhde jatkuu vanhemmista huolimatta.

Anja Nousiainen (NPC)

Joukkueen vanhus ja erittäin hyvä tarkka-ampuja, joka on ollut useita kertoja suomenmestaruuskisoissa jne. Anja on patologinen valehtelija, mikä estää häntä nousemassa korpraalia korkeammalle armejan arvoasteikossa. Hän tuntee uskomattoman määrän ihmisiä armejasta ja jos joku asia ei tahdo onnistua, niin hän kyllä pystyy sumplimaan sen kuntoon suhteillaan. Tästä osoituksena on se, että hänellä on kuitattuna ulos armejan matkailuauto, joka seuraa häntä aina missä hän tehtävänsä vain sattuvat olemaankin.

Tita Rossi (NPC)

Nuori (oikealta iältään 16 vuotias, vaikka papereissa lukee 20), kaunis Niemen tyttöystävä, joka kulkee siviilissä erittäin huomiotaherättävissä vaatteissa. Kaikilla tahtoo olla ongelmia katsoa muuta kuin häntä. Myös hänen armejan vaattensakin on hieman erikoisemmin leikatut ja hän on tahtoo herättää huomiota myös silloin. Hänellä on tapanaan flirttailla kaikkien tuntemattomien miesten kanssa.

Timo "10 kiloa lisää" Laitinen (NPC)

Joukkueen teknikko, joka on erittäin innokas räjähdysaineiden kanssa leikkijä. Hän on todellakin ansainnut lempinimensä, joka tulee ainaisesta ehdotuksesta käyttää varmuuden vuoksi vielä 10 kiloa lisää räjähdysainetta.

Martti Lehikoinen (Ahponen)

Pitkän linjan SAV:ilainen, joka on ollut mukana likimain SAV:in perustamisesta lähtien. Tullut suoraan koulun jälkeen SAV:iin ja noussut siellä vääpelin arvoon asti. Toiminut viimeaikoina yksikössä, joka on erikoistunut terrorismin vastaiseen toimintaan.


Suomisen joukkueen tarina

vuonna 2005

17. luku

Joukkue saa käskyn, että kun he saapuvat perille Palmarcito, niin heidän pitää lähteä lounaaseen koillisen sijasta. Operaation nimi on kuulemma hyvä näkyvyys. Ennen perille saapumista, heidän pitäisi vielä poistaa kuuntelu- ja jäljityslaitteet autoista. Ylivääpeli Lehikoisen laitteella löytyy kahdeksan kappaletta erilaisia jäljityslaitteita, jotka joukkue kiinnittää lähinnä olevien lehmien kaulaan.

Lisäksi Hussien löytää yhden epäilyttävän laitteen ja yliluutnantti Suominen viisi. Kun nämäkin on poistettu ja korvattu suorilla kytkennöillä (valojen ja tuulettimen kytkimien tilalle laitetaan yksi neliasentoinen kierrettävä kytkin, josta ekassa asennossa on molemmat poissa, seuraavassa on tuuletin päällä, sitten valot ja viimeisessä molemmat). Tämän jälkeen joukkue jatkaa matkaa.

Ennen perille pääsyä yliluutnantti Suominen huomaa vielä kolmannen miehittämättömän tarkkailukoneen, joka on hieman vanhempaa mallia. Lisäksi argentiinan ilmavoimien hävittäjät kiertelevät aina sillöin tällöin ympyrää. Joukkue lähtee ajamaan käskettyyn suuntaan ja heille ilmoitetaan, että kohta astuu voimaan ei-SAV:in kommunikointilaitteisiin käyttökielto tällä eteläisellä pallonpuoliskolla.

Samassa he kuulevat, että radioista alkaa kuulua sihinää ja he sammuttavat ne. Tämän jälkeen toinen uudemmista miehittämättömistä koneista lähtee syöksykierteeseen maata kohti ja toinen ottaa suoran kurssin poispäin. Toinen sivustalla olevista helikoptereista putoaa maahan.

Seuraavaksi yliluutnantti Suominen huomaa ionisointijälkiä ilmakehässä ja samassa Argentiinan ilmavoimien hävittäjät räjähtävät tulipalloiksi. Kääntyvämoottorinen kone lentää kohti ranskalaisten konetta ja noin kolmenkymmenkilometrin etäisyydellä ranskalaisten kone räjähtää, sen näköisesti, että sen polttoainetankkiin on osuttu.

Vanhemman mallinen tiedustelukone joutuu voimakkaaseen turbulenssiin ja hajoaa vähän ajan kuluttua kappaleiksi. Suominen yrittää tarkkailla sivulla ilmassa olevan helikopterin suuntaan ja näkee siellä hetken kuluttua taivaanrannassa tulipallon. Hetkeä myöhemmin Suominen huomaa, että ionisointijäljet seuraavat poispäin lentävää vakoilukonetta ja hetken myöhemmin sekin kone tuhoutuu.

Hetken etsimisellä Suominen havaitsee myös tuhon oletetun aiheuttajan, eli taivaalla matalalla kiertoradalla lentävän avaruusaluksen, ilmeisesti se on joko Aino tai Joukahainen.

Vähän myöhemmin heille ilmoitetaan, että nyt voitte suunnata kohti oikeata kohdetta, mutta pitäisi kuulemma pitää kiirettä, koska jossain vaiheessa muut alkavat ihmetellä, mitä tämä häiritä on ja miksi kaikki satelliitit tällä alueella joutuvat onnettomuuksiin. Joukkue lähtee täyttä vauhtia oikeaan suuntaan.

Vähän ennen perille pääsyä Suominen huomaa, että vastaan on tulossa on kaksi jeeppiä ja yksi maastokuorma-auto. Suominen näkee, että etummaisessa jeepissä on mies konekiväärin takana seisomassa ja taaemmassakin jeepissä on jonkinlainen ase.

Joukkue ei kiinnitä vastaantulijoihin huomiota, koska hekään eivät kiinnitä heihin huomita, vaan molemmat jatkavat matkaa. Pari kilometriä myöhemmin he näkevät savua edestä suoraan sen ranchin kohdalta, jonne he ovat matkalla. Tässä vaiheessa yliluutnantti Suominen sanoo "U-käännös", jolloin kuskina toimiva Nousiainen tekee käsijarrukäännöksen ja lähtee välittömästi toiseen suuntaan vastaantulleiden perään.

Niemi, Rossi, Lehikoinen, Niemen opettaja, Israelilainen tulkki ja Bergihem jatkavat matkaa kohti kohti ranchia. Perillä he löytävät noin 50 ruumista, joista kymmenkunta on puolustautunut aseillaan ja loput on ammuttu, joko paetessa selkään tai telotustyyliin niskaan.

Tutkiessaan paikkaa tarkemmin he löytävät likimain koskemattoman ammusvaraston, jonka ovi on kyllä ammuttu singolla tms paskaksi, mutta mitään näkyvää ei ole viety.

Varastosta löytyy mm. 50 mm pst-tykki, 4 kertaa M63 konekiväärejä, 33 G3 täysautomaattikivääriä, 36 M72 LAW kevyttäkertasinkoa, kaksi kappaletta Red Eye ilmatorjuntaohjusta + laukaisin, kaksi AT3 Sagger pst-ohjuslaukaisijaa ja kahdeksan ohjusta niihin, 16 M3 konepistoolia (.45), seitsemän automaattipistoolia (.45), riittävästi ammuksia, muoviräjähdettä 800 kiloa (he ottavat mukaan vain 100 kiloa), riittävästi dynamiittiä (autoon ei valitettavasti mahdu), 64 sirpalekranaattia ja saman verran savukranaatteja. Noiden lisäksi löytyy epämääräisiä haulikoita, pistooleja, kiväärejä etc, joista Niemi ottaa yhden pumppuhaulikon.

Kun Niemen ryhmä on tutkinut alueen, päättelevät he että vihollisilla on ilmeisesti myös kranaatinheitin, koska alueelta löytyy kranaattien osumajälkiä. He kertovat tästä Nousiaiselle ja Suomiselle. Tämän jälkeen he pakkaavat nopeasti tavaroita (aseita, ammuksia ja räjähdysaineita) jeeppiin ja ottavat vielä käsiin ylimääräisiä räjähdelaatikoita yms, jotka he sitten jättävät parin kilometrin päähän, samaan paikkaan mihin he jättävät myös pst-tykin. Sen jälkeen he lähtevät ajamaan Nousiaisen ja Suomisen perään.

Nousiainen ja Suominen päättävät suorittaa hidastusoperaation vihollisille, jotta Niemen ryhmä saisi heidät kiinni. Viimeisenä perässä tullut kuorma-auto (se ei pääse sytytyshäiriöiden takia yli 50 km/h) on vielä 80 kilometrin päässä ja se on törmännyt ongelmiin, eli heiltä on mennyt rengas ja he ovat juuri vaihtamassa sitä.

Nousiainen ja Suominen ajavat vihollisautojen edelle ja merkitsevät tielle etäisyysmerkkejä ja tarkistavat sitten aseiden tähtäimet parilla kohdistuslaukauksella. Sen jälkeen he jäävät odottamaan vihollisten saapumista.

Kun vihollisjeepit ja kuorma-auto saapuvat näkyviin, ampuu Nousiainen etummaisen jeepin kuskia kaulaan tappaen hänet välittömästi. Suominen ampuu konekiväärillä taaempaa jeeppiä lyhyellä sarjalla, ampuen molemmat eturenkaat paskaksi, moottorin hajalle, kuskin tajuttomaksi ja edessä istuvaa upseeria lantioon. Lisäksi yksi luoti osuu takatilassa siellä olevan miehen käteen ja toinen takatilassa olevaan sinkoon.

Jeeppi hyppää pienen hypyn ja kaatuu kyljelleen. Nousiainen ottaa tähtäimeensä etummaisessa jeepissä istuneen upseerin, samalla kun etummainen jeeppi pysähtyy kauniisti. Upseeri hyppää maahan, mutta takana olevat miehet vain painuvat suojaan jeepin sisälle.

Suomisen sarja ko jeeppiä kohti vetää kohti kuorma-autoa ja hän ampuu sen vasemman peilin pois. Nousiainen ampuu maassa makaavan upseerin, joka on juuri saanut vedettyä pistoolinsa esiin. Suominen ampuu etummaista jeeppiä pari kolme sarjaa lisää ja saa sen syttymään tuleen.

Sen jälkeen hän enää ampuu lyhyitä sarjoja ja pitää viholliset alhaalla, samalla kun Nousiainen pudottaa aina jokaisen, joka nostaa päätään tai persettään liian korkealle.

Muutaman minuutin kuluttua, joku nostaa valkosen lipun ylös ja heiluttaa sitä. Nousiainen lopettaa ampumisen ja he jäävät odottamaan. Kuluu pari minuuttia ja sen jälkeen Suominen kuulee huutoa "me antaudumme". Suominen yrittää huutaa vastausta, mutta hänen äänensä ei kanna kunnolla. Nousiainen kommentoi "anna mun näyttää" ja sen jälkeen hän huutaa Espanjaksi "hei, te vitun kusimulkut, jotka panette äitiänne päivittäin, päästäkää ne vitun kusimulkut, jotka teillä on kiinni ja jääkää paikoillenne, tai piru vie teidät".

Lippua heiluttava vihollinen nousee varovaisesti ylös ja menee kuormuriin. Hetkeä myöhemmin hän ohjaa sieltä ulos oikean ikäisen pöllähtäneen näköisen naisen ja sotilas tökkii häntä eteenpäin. Nainen lähtee kävelemään Nousiaista ja Suomista kohti.

Kun nainen on päässyt suurimman osan matkasta, kuulee Suominen kuinka Nousiainen ryhtyy kutsumaan radiolla tulitukea ja luettelemaan koordinaatteja. Nousiainen ei välitä Suomisen keskeytysyrityksistä, vaan sanoo tulikomennon loppuun, ennen kuin käskee Suomista sulkemaan silmänsä. He tuntevat, kuinka ihokarvat nousevat pystyyn, tapauhtuu pieni räjähdys ja lämmin ilmavirta pyyhkäsee ohitse. Kuorma-auto ja molemmat jeepit ovat vain hiiltyneitä kasoja ja niiden ympärillä on noin 50 metrin kokoinen tuhoalue.

Nousiainen soittaa taas ylös sen jälkeen kun hänen kännykkänsä on bootannut pystyyn asti ja kertoo, että "se meni 13 metriä hutiin" ja hänelle selitellään, että he eivät ole vielä ehtineet täysin kalibroida sitä. Suominen yrittää rauhoitella itkuun purskahtanutta naista, joka varmiistuu oikeaksi henkilöksi eli Aldwin Schröder:ksi. Aldwin rauhoittuu hetken kuluttua.

Kun Niemen ryhmä saapuu paikalle he näkevät kuinka yliluutnantti Suomisen sylissä on erittäin kaunis tyttö ja Nousiainen on kauempana puhumassa kännykkäänsä. He antavat Suomisen olla rauhassa Aldwinin kanssa ja käyvät sillä välin tutkimassa jeeppien ja kuorma-auton jäännöksiä. Jonkin ajan kuluttua koko joukko lähtee ajamaan takaisin ranchille. He ehtivät tutkia sen loppuun, ennen kuin kuorma-auto pääsee perille asti. Suominen kerää jokaista erillaista asetta itselleen yhden ja muut kasataan ulos valmiiksi kuorma-autoon lastaamista varten.

Kun kuorma-auto ehtii paikalle joukkue lastaa tavarat siihen ja lähtee ajamaan kohti Nousiaisen ranchia. Suominen, Nousiainen ja Aldwin jäävät jälkeen etsimään Aldwinin tavaroita palaneesta talosta ja ajavat sitten perässä. Samalla he tilaavat kuljetuksen Nousiaisen ranchilta vähän reilun puolen tunnin päästä.

Joukkue antaa Nousiaisen noin kolmellekymmenelle työntekijälle käskyjä (palauttaa jeeppi lentokoneelle, ilmoittaa että lentokoneen saa hakea pois, rakentaa lentokenttä ja lentokerosiinisäiliö ranchille jne), juuri kun Nousiaisen jeeppi pääsee perille asti. Niemi maksaa SAV:in rahavaroista työntekijöille riittävästi, jotta he pysyvät hiljaa ja hoitavat hommat kunnolla.

Ranchin pikkukentälle on jo laskeutunut kääntyvämoottorinen kone, josta on purkautunut ulos neljä avaruusjääkäriä vahtiin. Koneessa on myös tuttu nimilaputun kapteeni ja hänen salassapitovelvollisuuspapereita allekirjoituttava parinsa. Joukkue yrittää ahtautua koneeseen, mutta huomaa aika pian, että 18 hengen tunkeminen neljän hengen tilaa ei ole helppoa varsinkaan kun heillä on hirmuisesti tavaraa mukana. Jätettyään neljä avaruusjääkäriä, paljon aseita ja muita tavaroita ja Lehikoisen siirryttyä tiedusteluhuoneen puolelle he saavat ahdettua itsensä koneeseen.

Neljä avaruusjääkäriä jätetään odottamaan muuta kuljetusta. Kun joku toteaa, että heidäthän voidaan sitten hakea tälläisellä samanlaisella koneella pois, kapteeni möläyttää, että "näitä on vain yksi ja tämä maksoi suurinpiirtein saman verran kuin Helsinki-luokan lähiristeilijä". Kone nousee ilmaan ja lentää Mach-2:sta Namibiaan, jossa joukkue johdetaan purkamaan tehtävää. Paikalla saapuu hetkeä myöhemmin Finnairin tilaus scramjet, joka jää odottamaan joukkuetta. Tehtävän purkaminen kestää yhdeksän tuntia.

Tuttu nimilaputun kapteeni katsoo, että nyt jo on jätetty 41 diplomaattista protestia ja hän lyö vetoa, että niitä tulee 51-53 kappaleta. Niemi sanoo, että 57 ja Suominen 55. Protesteja tulee vain 43, joten kukaan ei ole edes lähellä.

Aldwin vahvistaa, että hänen isänsä on kuulemma ollut kirjoittamassa 10 osaa kirjasarjaansa ennen kuolemaansa ja käsikirjoitus on luultavasti perheen pankkiholvissa Itävallassa.

Illalla joukkue saa tehtävän purun valmiiksi (suurin osa siitä on niiden asioiden selittämistä mitä EI tapahtunut ja mitä Suomella EI ollut), nousee scramjettiin ja lähtee lentämään Saksaan. Matkalla Suomisella on hieman ongelmia nukkua, koska Aldwin käpertyy hänen kylkeensä ja Suominen pelkää rusentavansa hänet.

Scramjetti laskeutuu Saksaan pikkukentälle, jättää joukkueen sinne ja jatkaa matkaa Suomeen. Joukkue ajaa vuokratuilla autoilla Schröding (tämä tarkoitus on hämätä tiedustelijoita, Aldwinhan sukunimi on Schröder) nimiseen paikkaan ja majoittuu sinne yöksi hotelliin. Yöllä Suomista häiritsee paikalla tulleet vahvat saksalaisten tiedustelujoukot, tarkka-ampujat jne.

Suominen jättää aamulla hotellihuoneeseen lapun, johon hän on laittanut tekstin "jättäkää ne ensi kerralla hieman kauemmaksi, johan tavalliset ihmiset pelästyvät aseistettujen miesten läheisyydestä". Mukana on myös kartta, johon on merkitty rasteilla saksalaiset tarkkalijat, tiedustelijat ja tarkka-ampujat. Sen lisäksi siihen on merkitty muitakin havaittuja tarkkailijoita ja aika paljon ylimääräisiäkin rasteja (mm DSG:n kommandokomppania).

Aamiaisella Nousiainen valittaa, että alueelta ei löytynyt casinoa, joten heidän piti juhlia paikallisessa diskossa, joka oli kuulemma aika täynnä erilaisia tiedustelijoita. Hän kertoo saaneensa neljät paperit, mutta viidennen omistaja oli ollut eri mieltä omistussuhteista, joten hän oli lopettanut siihen. Lisäksi hän oli käynyt kysymässä yhdeltä tarkka-ampujalta kelloa ja ko mies oli kuulemma uskonut Nousiaista Espanjalaiseksi turistiksi.

Joukkue pakkautuu autoihin ajaa lähimmälle iso juna-asemalle. Siellä he hylkäävät autot ja nousevat junaan. He jatkaavat junalla Itävaltaan, jossa he vuokraavat uudet autot ja lähtevät ajamaan ympäri kaupunkia. Kaupungilla he pudottavat kahden hengen ryhmiä ulos erilaisiin paikkoihin ja ohimennen myös Suomisen ja Aldwinin sen pankin eteen, johon he menevät tyhjentämään Aldwinin isän pankkilokeroa. Lokerosta löytyy koruja, tietty leffasopimus, etsitty käsikirjoitus jne. Tämän jälkeen joukkue palaa takaisin juna-asemalle, kerättyään ensin kahden hengen ryhmiä ympäri kaupunkia. Juna-asemalla he palauttavat autot ja nousevat Suomeen menevään junaan.

Junan kulkiessa Saksan läpi Aldwinä tulee häiritsemään, joku turkkilaisen näköinen mies. Suominen nousee ylös ja nostaa miehen kauemmaksi. Mies nostaa käsiään tappeluasentoon, mutta Suominen vain istahtaa alas. Niemi pyytää Nousiaista menemään jututtamaan miestä ja hoitamaan hänet pois Aldwinin ja Suomisen läheltä.

Nousiainen ottaa Rossin mukaansa ja kävelee käytävää pitkin takaperin Rossin kanssa jutellen. Vähän ennen kuin Nousiainen törmää mieheen, Rossi varottaa Nousiaista ja tämä käännähtää nopeasti ympäri. Valitettavasti käännähdys tapahtuu liian myöhään ja Nousiainen tönäsee ihan vahingossa miehen vaunun toiseen päähän.

Nousiainen menee kiireesti miehen luokse ja auttaa tämän penkille makaamaan ja selittää hänelle kovasti kuinka pahoillaan hän on. Mies yrittää päästä pystyyn, mutta Nousiainen painaa mihen takaisin penkkiin ja selittää, että kyllä sinun pitää levätä. Hetken päästä hän pästää miehen pois.

Suomen tullissa Nousiaisella on hieman ongelmia, kun häneltä kysytään "onko teillä suomen vastaista kiikomateriaalia, uskonnollista, scientologien tai pornografista materiaalia tai muita vastavaa." Nousiainen vastaa, että "kaikkia muita on, mutta ei pornografiaa, ota tästä kurssiesite, herran rauhaa sinullekin".

Nousiainen pääsee kuitenkin nopeasti tullista läpi, kun tullimies naputtaa hänen tietonsa koneeseen ja saa seuraavan tekstin päätteelleen "Etsintäkuulutus, epäilty on hyvin vaarallinen ja häntä ei missään nimessä sää lähestyä, jututtaa tai muuten olla tekemisessä hänen kanssaan. Hän on onnistunut tuhlaamaan valtion rahoja turhiin tutkimuksiin suunnattomia määriä. Mitään mitä hän sanoo, ei pidä uskoa. Lähettäkää hänet välittömästi matkoihinsa."

Suomessa he lukevat kymmenettä kirjaa ja se alkaa siitä että mies oli löytänyt kirjan ja viettänyt sen jälkeen onnellista vanhuutta. Tässä vaiheessa joukkue muistaa, että yhdeksännen kirjan lopussa oli ainoa vinkki siitä mistä kirja voisi löytyä, siellä sanottiin että "etsittyäni sitä kaikista mahdollisista paikoista siirryin etsimään mahdottomista paikoista". Kymmenennen kirjan alussa sanotaan, että "löydettyäni kirjan...", joten joukkue päättelee että kirjan pitää olla aika mahdottomassa paikassa.

Joukkue alkaa keksiä mahdottomia paikkoja, mistä kirjaa voisi etsiä. Ensimmäisenä tulee mieleen kirjasto ja kun mietitää missä kirjastossa se voisi olla päädytään yliopiston historian laitoksen kirjaston suljettu osasto. Joukkue säntää sinne. Kirjastonhoitaja ei oikein kiinnitä huomiota Niemeen, kun tämä yrittää selittää haluavansa tutkia suljettua osastoa, mutta sitten Niemi pyytää Lehikoista hommaamaan kirjallisen luvan.

Hetkeä myöhemmin kuuluu pling ja kirjastonhoitaja lukee päätteeltä jotain ja sanoo, kyllä armon herra, Rossi pyytää paperikopion paperista ja ottaa sen mukaansa myöhempää käyttöä varten. Ko kirjastosta ei löydy mitään kuten ei teologian laitoksen kirjastostakaan.

Sen jälkeen Niemi lähtee katsomaan Helsinkin kaupunginkirjaston lastenosaston kuvakirjojen joukosta ja Suominen taas menee teknisen korkeakoulun sähköosaston fuksikirjastostoon. Kummastakaan ei löydy, joten Niemi päättää lähteä katsomaan omasta kirjahyllystään.

Suureksi yllätyksekseen, aamulla perille päässyt Niemi, löytää omasta kirjahyllystään nyt tutun näköisen kirjan ja soittaa likimain välittömästi kertoen, että kirja löytyi. Niemelle kerrotaan, että hyvä pysy paikoillaan tulemme hakemaan sinut. Niemi muistaa nyt saaneensa kirjan joskus divarista muiden kirjojen kaupanpäällisenä, mutta ei ole kiinnittänyt siihen huomiota kun se oli vierasta kieltä (ja hänellä ei silloin vielä ollut tuota toista kirjaa).

Tutun näköinen kääntyvämoottorinen kone laskeutuu hänen kotipihaansa ja sieltä astuu ulos tuttu nimilaputon kapteeni. Niemi nousee koneeseen ja he lähtevät lentämään kohti Helsinkiä.

Suominen on tällä välin saanut käskyn ilmoittautua kuutukikohdassa välittömästi, joten koko joukkue Niemen opettajaa lukuunottamatta siirtyy Riihimäen sukkulakentälle ja lastautuu sukkulaan. Kääntyvämoottorisessa koneessa Niemelle kerrotaan että heillä ei ole aikaa laskeutua, tuossa on laskuvarjo, hyppää. Kirjan hän jättää sitä ennen kapteenille.

Niemi avaa laskuvarjon aivan viime tipassa ja laskeutuu suoraan sukkulan ovesta sisään. Hän vetää laskuvarjon perässään sisään ja samassa ovi menee kiinni. Lastiruumaan on jo tällävälin lastattu kaikki joukkueen tavarat viidessä kontissa.

Sukkula nousee ilmaan, mutta ei lähdekään kuuta kohti, vaan jonnekin muualle. Niemi möläyttää Suomieselle "vahingossa", että ai jaa menemme Suomen salaiselle avaruustuki... ei kun siis ups.

36 tuntia myöhemmin sukkula saapuu perille Suomen salaiseen avaruustukikohtaan, joka on naamioitu näyttämään tavalliselta rahtialukselta. Sukkula telakoituu ja joukkueen kontit siirretään sukkulasta rahtialukseen. Valitettavasti siirron aikana joukkueen räjähdysainekontti hajoaa ja kaikki joukkueen pari tuhatta kiloa räjähdysainetta leviää ympäri avaruutta pieninä paloina (suurin osa on kilon muoviräjähdepaloja, mutta mukana on myös tela-, putki-, ja kylkimiinoja jne).

Lisäksi myös se kontti, jossa on Nousiaisen matkailuauto hajoaa ja matkailuauto lähtee lentämään rahtialuksesta poispäin. Nousiainen hätääntyy ja kirjoittaa heti raportin ja hukkumisilmoituksen, mutta todetessaan, että kukaan ei kuitenkaan usko häntä, menee hän Lehikoisen luokse ja pyytää häntä vetämään paperiin nimen alle. Lehikoinen lukee paperin ja poistaa matkailuvaunun tavaralistasta mm. ydinsukellusveneen, mannertenvälisen ohjuksen jne, ennen kuin allekirjoittaa hukkumisilmoituksen.

Rahtialuksella on hieman ahdasta, mutta sopu antaa sijaa. Lehikoinen ottaa toisen 1-2 hengen huoneen ja Nousiainen majoittautuu BMP:hen loput kymmenen henkeä majoittautuu kahteen kolmen hengen huoneeseen. Yliluutnantti Suominen aloittaa välittömästi opettamaan avaruudessa liikkumista joukkueelle.

Yliluutnantti Suominen huomaa postia lukiessaan, että Laitiselle on annettu 30 päivää poistumiskieltoa Suomen vastaiseen mielenosoitukseen osallistumisesta. Käsky on annettu 13.9.2005, joten Suominen laittaa sen välittömästi täytäntöön.

Suomiselle tulee ilmoitus, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko erottaa hänet kirkosta, koska hän on hänellä on kuulemma yhteyksiä kansanmurhaajiin jne (hän tapasi siellä Washingonissa sen yhden entisen diktaattorin).

Niemi kuulee ääniä päästään, mutta ei saa selvää niistä vaikka kokeilee transsiakin.

Salonen on ulkona harjoittelemassa ampumista LK02:lla kun hän kämmää ja onnistuu ampumaan itseään. Hän menee tajuttomaksi kuuden laukauksen osumasta, joista mikään ei kuitenkaan läpäise hänen panssariaan. Laitinen hinaa Salosen sisään ja vie lääkintänainen Luihun luokse. Salosen paraneminen kestää pari päivää.

Suominen tuntee olonsa kyllästyneeksi ja tulee pyytämään, että Niemi opettaisi hänelle taikaesineiden käyttöä ja havaitsemista. Niemi latoo hänen eteensä kolme kolikkoa ja sanoo, että tuijota noita niin pitkään kunnes havaitset jossain selvästi muita enemmeän voimaa.

Suominen toteaa, että tämä on täysin sairasta ja käy valittamassa Niemelle, joka sanoo, että sinulla ilmeisesti ei vain ole riittävästi luonnonlahjakkuutta ko asiaan, joten asia saattaa siksi tuntua typerältä. Suominen palaa takaisin liikkusmisharjoituksiin.

Niemen kimppuun hyökkää lihasyöjäkukkakaali, aluksen kiihdyttäessä sopivasti. Joukkue saa kommentin ylipäälliköltä, jossa sanotaan "hyvin toimittu".

Lääkintänainen Luihu keksii, että emme ole katsoneet mitä noissa parissa ylimääräisessä kontissa on. Niemi yrittää avata ensimmäistä konttia, mutta laukaisee hälyttimen. Joku miehistöstä kysyy, kuka siellä oikein sörkkii meidän kontteja. Nousiainen vastaa, että meillä tapahtui vain pieni harjoitteluonnettomuus.

Sen jälkeen joukkue hakee Lehikoisen avaamaan kontteja. Lehikoinen yrittää kyllä selittää, että hänellä oli työt kesken, mutta joukkue vain käskee että avaa tuo. Lehikoinen ottaa pienen laitteen ja naputtaa sitä hetken aikaa ja sitten lukko aukeaa. Sisältä löytyy kitaroita, uusimman sukupolven salakuuntelulaite, jonka Lehikoinen takavarikoi välittömästi itselleen ja kolme panssaria, jotka on suunniteltu noin parimetriselle henkilölle.

Panssarit ovat täysin tuntematonta tyyliä ja outoa materiaalia. Lisäksi niissä on ilmeisesti elintoimintojen ylläpitotoiminnot, tietokone, jonkinlainen ase jne. Loput kontista on täytetty raamatuilla. Toisessa kontissa on kanamunajauhetta. Kolmas kontti on täynnä samanlaisia panssareita. Niitä on 14 kappaletta ja jokaisessa on nimilaput, joissa on ryhmän jäsenten nimet. Jokainen etsii oman panssarinsa ja ryhtyy tutkimaan sitä.

Niissä tuntuu olevan jonkinlainen rakettisysteemi avaruudessa liikkumista varten ja jonkinlainen tyyppinen energia ase. Nousiainen pukee omansa päälleen ja pyytää porukkaa kääntymään hetkeksi aikaa selin ja sen jälkeen hän näyttää kuinka tuossa noin 100 kiloa painavassa panssarissa heitetän pari volttia.

Muutkin kokeilevat panssareita päälleen, mutta eivät onnistu oikeastaan liikkumaan ollenkaan, ennen kuin Suominen huomaa, että täällä on sisällä kytkin, josta panssarin voi laittaa päälle ja sen jälkeen panssari tuntuu liikkuvan itsestään. Joukkue aloittaa välittömästi harjoittelemaan ko panssarissa liikkumista.

Panssari toimii noin kahdeksan tuntia yhdellä latauksella ja kädessä olevalla laseri vastaa toiminnaltaan noin LK02B:tä ja sen lisäksi panssarissa on silmikkönäyttö, jossa näkyy mm tähtäyspiste jne. Panssarissa tuntuu olevan myös lämpökamera ja idioottimainen valikkosysteemi, jonka suunnittelija pitäisi hirttaa, tai laittaa sen kanssa keskelle tulitaistelua.

Koko joukko kyllästyy.

Lääkintänainen Luihu, pioneeri Salonen, ylivääpeli Lehikoinen ja Hassel sairastuvat. Lehikoinen paranee likimain samana päivänä.

Korhonen kolhii itsensä pahasti törmätessään seinään. Lääkintänainen Luihu, Sslonen ja Hassel paranevat.

Laitisen poistumiskielto päättyy.

Suominen saa kirjeen, jossa kerrotaan että hänen tyttöyst... ei kun siis Aldwin on hyväksytty suomen kansalaiseksi ja saman tien SAV:iin Suomisen joukkueeseen. Lisäksi todetaan, että hän on osoittanut riittäviä pohjataitoja, niin ettei peruskouutusjaksoa tarvitse käydä.

Niemi saa Rossilta lahjana toisen hyvän kevyen panssarin, tämä on normaalien mittojen mukaan kun Niemen edellinen oli tehty niin että siellä alla pystyi ja oli pakko käyttää painepukua.

Yksi miehistön jäsenistä yrittää lähennellä Rossia, joten hän näyttää, että myös painottomassa tilassa voidaan harrastaa hyppypotkuja.

Laitinen sairastuu.

Laitinen paranee.

Rossi lyö pohkeensa kulmaan ja loukkaa jalkansa, niin että joutuu lepäämään kaksi päivää.

Lehikoinen ampuu itseään pistoolilla naamaan ja katsoo miten luodit kimpoilevat panssarista. Nousiainen oppii vastustamaan taikaa.


+
+ Hahmot
+
+					Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Mikko Suominen	Yliluutnantti			Yliluutnantti
+ Sotilas		Aarni		2.1.2005	-		-
+
+ Jouni Niemi		Alikersantti			Alikersantti
+ Lukkoseppä		Kivinen		2.1.2005	-		-
+
+ Anja Nousiainen	Korpraali			Korpraali
+ Sotilas		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Tita Rossi		Korpraali			Korpraali
+ Ei mitään		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Timo Laitinen		Avaruusjääkäri			Avaruusjääkäri
+ Teknikko		NPC		2.1.2005	-		-
+
+ Martti Lehikoinen	Ylivääpeli			Ylivääpeli
+ Sotilas		Ahponen		28.4.2005	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>