TSM Osa 3, Luku 004 (tsmpart3/tsmpart3.004)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin

Kertomus erään ryhmän kohtaloista

vuonna 457

4. luku

Vietämme koko päivän hoitaessamme varusteet taas kuntoon, ennen seuraavaa tehtävää. Saamme kuulla että örkki sota näyttää olevan aika lopuillaan, ja örkit ehkä nyt taas vähän aikaa uskovat että tänne ei ole tulemista. Meidän pitäisi kuitenkin vielä käydä antamassa heille viimeinen varoitus. Tehtävänämme on tuhota yksi örkki linnake, tai ainakin pistää se sellaiseen kuntoon, ettei siitä ole hyötyä örkeille vähään aikaan.

Lähdemme viidestään (minä, Aron, Tukki, Bill ja Joe) kohti vanhaa linnakettamme. Matkustettuamme muutaman tunnin huomaa Bill että olemme juuri kävelemässä hämähäkkilaumaan. Me muut hypimme äkkiä pakoon, mutta Tukki ihailee taivaalla lentävää lintua, ja alkaa juuri tähdätä sitä varsijousellaan, kun ensimmäiset myrkkyhämähäkit alkavat purra häntä. Kun Tukkikin huomaa mitä maassa on tekee hän hirmuisia hyppyjä pakoon, mutta pari hämähäkkiä pysyy kuintekin perässä, ja saa purastua häntä vielä pari kertaa, jolloin Tukki menee ihan sekaisin, ja pyörii paikallaan yrittäen karistaa niitä pois. Hetken päästä Tukki pääseekin niistä eroon, mutta hän vuotaa muutamasta paikasta jonkin verran verta, ja ennen kuin me ehdimme hänen luokseen sitomaan haavat on hän jo ehtinyt mennä tajuttomaksi.

Aron yrittää tehdä purilaat Tukille, mutta ei onnistu alkuun ollenkaan. Hetkenpäästä hän sitten saakin jonkinlaiset purilaat aikaiseksi, ja jatkamme matkaa kohti linnaketta. Purilaat kestävät vain puolisen tuntia, jonka jälkeen ne romahtavat kasaan. Aron ei saa enään kestäviä purilaita aikaiseksi, ja niin Bill sitten väsää nopeasti Tukille paarit, jolla saammekin Tukin kuljetettua linnalle asti.

Sinne saapuessamme toteamme, että kellään meidän ryhmistämme ei voi olla noin rumaa pärstää, eli örkit ovat ilmeisesti onnistuneet valloitamaan linnakkeen. Jäämme odottamaan yötä, jotta voisimme hiipiä linnakkeeseen, ja tappaa örkit.

Kun yö pimenee, sanomme Billille ja Joelle, että vahtivat kauempana varsijousien kanssa, ja jos he näkevät örkkejä niin ampuvat heti. Lisäksi sanomme, että kun avaamme portit, niin heidän pitää tulla varoivaisesti sisälle kuitenkin koko ajan valmiin taisteluun. Tämän jälkeen minä ja Aron lähdemme hiipimään linnakkeelle. Onnistumme pääsemään linnakkeen muurien juurelle niin hiljaa ettei örkki vartiat huomaa meitä. Anna Aronille leijumis potionin, ja hän lähtee hetken päästä leijumaan muurin seinää ylöspäin. On niin pimeä yö, että Aron häipyy aika nopeasti näkyvistä. Odottelen hetken aikaa, jonka jälkeen ylhäältä alkaa kuulua jotain örinää, ja taistelun ääniä. Päättelen ettei Aron pärjää yksin, ja lähden kiipeämään seinää ylös. Pääsen muurin harjalle suhteellisen nopeasti, ja näen kuinka Aron saa juuri tapettua yhden örkin, mutta toinen örkki on hänen takanaan juuri lyömässä häntä. Lisäksi minun puoleltani on tulossa muutama örkki lisää Aronin kimppuun. Hypähdän muurille estämään näitä kolmea örkkiä, ja jätän Aronin huolehtimaan omista örkeistään. Saan niistä yhden tapettua, jonka jälkeen toinen putoaakin aika helposti. Kolmas lähtee saman tien pakoon, ja minä varmistan vielä tämän yhden liian helposti pudonneen tönäisemällä sen alas muurilta. Yritän pari kertaa mutta en oikein onnistu. Kun örkki huomaa mitä olen tekemässä hypähtää se yllättäen pystyyn ja yrittää pakoon. Yritän lyödä sitä, mutta samassa minuun osuu pari nuolta niin että örkki pääsee pakoon. Menen matalaksi, ja lähden sitten hetken päästä kävelemään hiljaa muurin varjon suojissa kohti alasmeneviä portaitai. Örkit kuitenkin näkevät minut ja ampuvat minua taas. Nyt he osuvat jo niin pahasti, että joudun pudottautumaan muurin suojaan sitomaan haavaani. Kun olen saanut haavani sidottua syön yhden yrtin. jotta saisin olon edes hieman paremmaksi, ja lähden ryömimään suojassa kohti portaita.

Pääsen hiipimään portaille asti, ja niitä pitkin alas. Huomaan että ne kaksi minua karkuun lähtenyttä örkkiä ovat juosseet portista ulos, ja jättäneet ne auki. Samassa huomaan kuinka pää työntyy portin raosta esiin, ja tunnistan sen kuuluvan Billille. Vinkkaan heitä hiipimään tännepäin, niin että käymme yhdessä niinden seitsemän örkin kimppuun, jotka juhlivat voittoaan keskellä pihaa. Bill pääseekin riittävän hiljaa lähemmäksi, mutta Joe astuu, jonkin risun päälle niin että örkit huomaavat meidät. Kun ne huomaavat että portit ovat auki, ja sieltä on juuri tulossa sotilaita sisään, ja että osa niistä näyttää jo olevankin sisäpuolella joutuvat he pakokauhun valtaan, ja lähtevät juoksemaan pakoon. He juoksevat toiselle puolelle linnaketta, ja sieltä sitten muurien yli pakoon. Kun menemme varmistamaan, että ne ovat todellakin poistuneet löydämme Aronin sieltä makaamassa aika huonossa kunnossa. Häneen on osunut kaksi nuolta todella ilkeän näköisesti, mutta hänen onnekseen ne eivät ole kuitenkaan tappaneet häntä. Käymme hakemassa Tukin ulkoa, ja minä hoidan omia haavojani vetämällä niistä ne nuolet pois.

Lepäämme koko päivän. Päivällä paikalle saapuu kirjekyyhky, jolla on viesti meille, mutta koska en löydä mistään avainkirjaa, en saa sitä purettua. Luulisin siinä kuitenkin olevan käskyn palata takaisin päälinnaan. Emme kuitenkaan ole siinä kunnossa että voisimme lähteä minnekään, koska sekä Aron että Tukki ovat vielä tajuttomina. Illalla ollessani vartiossa näen kirkkaan valon lähestyvän linnakettamme. Joudun suuren pelon valtaan, ja lähden juoksemaan pakoon.

Kun palaan myöhään illalla löydän Billin ja Joen juuri palaamassa takaisin linnakkeelle, ja hetken päästä näemme Tukinkin, joka kertoo tuon otuksen menneen muurien läpi suoraan koko linnakeen poikki ja jatkaneen sitten toiselta puolelta ulos. Aron ei ollut edes herännyt koko tänä aikana. Tukki näyttää ottaneen otuksen vierailun aika raskaasti, ja hän on aika pahasti pois tolaltaan, joten päätämme että minä, Bill ja Joe vartiomme kolmestaan.

Lepäämme koko päivän. Yöllä sitten herään jossain vaiheessa siihen että joku seisoo vieressäni, ja huomaan että se on ilmeisesti seuraava ryhmä. He vain kuittailevat jotain meidän vartioinnistamme, ja minä selittelen, että kun kolmestaan joutuu hoitamaan koko vartioinnin, ei se oikein tahdo onnistua. Jatkan sen jälkeen nukkumista, ja annan heidän hoitaa vartioinnin.

Luovutamme linnakeen uudelle ryhmälle, ja saamme kuulla mitä siinä viestissä luki: "Pitäkää linnake keinolla millä hyvänsä."

Lähdemme kohti päälinnaa, jonne pääsemmekin illalla ilman kommeluksia.

Saan uuden ryhmän, ja uuden tehtävän. Tukki ja Aron tuntevat olonsa sen otuksen vierailun jälkeen niin huonoksi, että he jäävät sairaalaan lepäilemään.

Uusi ryhmäni tuntuu olevan hieman sekopäistä porukkaa (toisaalta niin se edellinen ryhmänikin tuntui olevan...). Porukassa tuntuu olevan kuitenkin yksi älykäskin henkilö, ja tämän lisäksi sitten lauma taikureita, ja yksi outo hiippari. Tämän ryhmän edellinen johtaja on kuollut jollakin epämääräisellä tavalla, mitä en saanut heistä puristettua ulos. Toivottavasti heistä kuitenkin tulee kelvollinen ryhmä.

Ryhmän etumies on se outo hiippari, joka ei saanut edes nimeään sanottua, joten ristin hänet sitten Ofwine:ksi. Ammattiaankin hän salaili selittäen jotain ulkohommista, mutta hänestähän näkee selvästi hänen todellisen ammattinsa: murtovaras. Toisaalta arvaamista helpottaa se että suurin osa näistä etumiehistä on jotenkin liittynyt ko alaan...

Sitten alkaakin tämä taikuri joukko, jonka ensimmäisenä on ryhmämme lekuri, Mac The Cruel. Hän tuntuu olevan jotenkin ihmeellinen tyyppi, mutta toisaalta niinhän me kaikki.

Seuraava taikuri onkin sitten todellinen nynny, joka ei tee mitään jos joku ei mene edeltä ja näytä miten asiat pitää tehdä. Toisaalta hyvää hänessä on se että jos hänelle käskee jotain hän kyllä tottelee. Peluria hänestä ei kyllä ikinä tulisi, koska hän tuntuu aina puhuvan suoraan ja kiertelemättä totuuden. Tässä hommassa pitäisi kyllä välillä pitää pärstänsä kiinni. Hännen nimensä on Chepsi The Broken Powder (tai niin kuin hän sen käänsi meidän kielellemme : Chepsi Rikki Pulveri).

Viimeinen ryhmän taikureista on porukan toinen kaukotaistelija (Lekuri on ensimmäinen). Hänen nimensä on Doug Piranha. Hän on aika hiljainen tyyppi, eikä puhu paljoa.

Viimeisenä ryhmässä onkin sitten enään se ainaoa joka tuntuu melkein täysjärkiseltä (no kyllähän noi taikuritkin sitä kaiketi ovat omalla omalaatuisella tavallaan, mutta kyllä se jotain ongelmia korvien välissä vaatii, jotta rupeaa taikuriksi). Hän on ryhmän seuraaja nimeltään Crush Themup. Hän näyttää sellaiselta tyypiltä, ettei hänen kanssaan haluaisi vääntää kättä. Yllättävää kyllä hänellä on myös taitoa ja älyä käyttää suunnatonta voimaansa, joten hänestä on varmaan vielä paljon apua.

Tehtävämmekin tuntuu olevan aika erikoinen, meille kerrotaan ensin tuoreimmat uutiset, että se iso sota siellä Lady Admelynin isän linnan lähettyvillä on loppunut, mutta tilanne on kiristynyt siellä muiden maiden kesken. Pohjoisessa Resin valtakunnassa on tilanne mennyt kuulemma aika ihmeelliseksi, ja sitä meidän nyt olisi tarkoitus lähteä tutkimaan. Meidät lähetetään ensin varusvarastolle hakemaan naamioasut. Saamme vanhoja ryysyjä, joissa meidän on tarkoitus esittää palkkasotureita. Lisäksi saamme muutenkin täydennyksiä, joista voi olla hyötyä. Kun palaamme takaisin neuvotteluhuoneeseen saamme kuulla että Resin kuningas on ilmeisesti sairas, ja siellä on kulkenut villejä huhuja kaikesta mahdollisesta. Lisäksi seuraajasta taitaa olla pieniä epäselvyyksiä. Tilanne siellä saattaa koska tahansa muuttua sisällissodaksi, ja se yleensä tarkoittaa sitä että kun sisäinen tilanne on heikko, hyvä keino päästä siitä, ja yhdistää kansa on aloittaa sota jonkun ulkopuolisen kanssa. Koska meillä on ollut jo pitkään aika heikot suhteet tuohon pohjoiseen naapuriimme, olisimme juuri sopiva uhri tälläiselle yhdistyssodalle. Tehtävänämme on selvittää mitä tuolla Rasissa nyt oikein tapahtuu, ja tuoda siitä tieto tänne.

Lähdemme lähes samantien kohti pohjoista. Saavumme Rasin valtakunnan alueelle, ja ohitamme Ivurysuwin kaupungin. Suunnistamme sieltä kohti Rasin pääkaupunkia Etomaa, jonne saavummekin illalla. Kiistelemme hetken aikaa siitä mihin majataloon meidän kannattaisi mennä. Mac on sitä mieltä että kalleimpaan mahdolliseen, ja se aina jotain seuraava Powder on tietysti heti seuraamassa. Me muut olemme sitä mieltä että sellainen keskihintainen riittää, ja niinpä sitten pienen suostuttelun jälkeen saamme Macinkin suostumaan tähän. Majatalossa majottaudumme kahteen huoneeseen niin että minä, Bill, Joe ja Crush olemme yhdessä huoneessa, ja loput toisessa.

Kun olemme syömässä saapuu majataloon tyyppi, joka selvästi haluaa pysyä tuntemattomana, ja istuutuu meidän pöytäämme. Hän kysyy kiinnostaisiko meitä pieni homma, josta voisi ansaita vähän. Kun kerromme olevamme kiinnostuneita, kertoo hän että meidän pitäisi viedä pussillinen hiuksia eteenpäin, myrkkyanalyysia varten. Suostumme heti kuultuamme että palkkio on 10 hopearahaa/henkilö. Mies sanoo kertovansa lisää matkalla. Lähdemme hänen mukaansa, ja kuljemme mutkittelevia kujia pitkin huonompaan kaupunginosaan, jossa sitten erään umpikujan luona hän avaa seinästä salaoven, josta pääsemme maan alle. Hän kertoo näiden käytävien olevan erittäin vanhat, ja että hyvin harvat tietävät näistä. Hän itse on tutkinut näitä lapsuudestaan lähtien, ja siksi tuntee nämä jotenkuten. Kuljemme pitkin käytäviä, ja monesta salaovesta läpi, kunnes mies lopulta pysähtyy. Saamme kuulla että olemme nyt ison kotka patsaan alla, ja että täältä pääsemme ulos kaupungista, ilman että meitä huomataan. Läheisessä metsässä on meille ratsut, jolla pääsemme ratsastamaan eteenpäin. Ensin meidän pitää kiertää koko kaupunki, ja ratsastaa sitten noin puolimailia päätietä eteenpäin, jonka jälkeen ison puun luota pitää kääntyä oikealle. Tätä polkua seuraamme muutaman mailin, kunnes tulemme autiotalolle, jossa meidän pitää sitten sanoa tunnussana, ja siellä on sitten henkilö, joka opastaa meidät siitä eteenpäin.

Lähdemme liikkeelle, ja onnistumme hiipimään kenenkään huomaamatta hevosten luokse. Lähdemme kiertämään kaupunkia, ja kun pääsemme sinne puun luokse ja olemme ratsastaneet jonkin matkaa polkua eteenpäin huomaa Crush sivulla ratsastajia. Mac lähtee tutkimaan asiaa, mutta hukkaa, jäljet, ja niin jatkamme eteenpäin. Tulemme autitalolle, jossa minä menen sisään, ja sanon salasanan, jolloin joku mies vastaa meille sitten salasanan toisen puolen. Kun tulemme ulos, lentää pimeydestä nuoli, joka osuu miestä suoraan rintaan. Mac ottaa miehen syliinsä ja vie hänet sisälle turvaan, minä ja Crush lähdemme ampujien perään. Powder ampuu miehiä varsijousellaan. Emme saa miehiä kiinni, ja he onnistuvat pakenemaan. Kun palaamme takaisin kuulemme että mies on kuollut, mutta hän oli ehtinyt antaa Macille ohjeet siitä miten meidän tulee jatkaa.

Lähdemme miehen ohjeiden mukaisesti pohjoiseen ja löydämme hänen veneensä suurinpiirtein siitä mihin hän oli sen jättänytkin. Koska emme kaikki mahdu veneeseen, jätämme Joen, Billin ja Powderin tänne. Soudamme ohjeiden mukaan länteen kunnes tulemme pinelle luodolle, josta löydämme romahtaneen alttarin. Löydämme torven, ja pienten vaikeuksien jälkeen onnistumme saamaan siitä ulos vaaditut kolme törähdystä, ja jäämme odottelemaan. Mac kasaa alttarin pystyyn, ja on melkein valmis kun näemme korpin lähestyvän meitä. Korppi istahtaa puuhun, ja esittelee itsensä Rrramm:ksi. Rrramm pyytää meitä seuraamaan, ja lähdemme soutamaan hänen perässänsä. Soudamme jonkin matkaa kunnes tulemme sellaiseen osaan järveä, joka on aivan täynnä pieniä saaria, kunnes näemme edessämme pienen saaren, jonka rannalla on nainen odottamassa meitä. Rantaudumme, ja nainen esittelee itsensä Milyeniksi. Hän kysyy meiltä missä Hedmund on, ja kerromme, että jos hän oli se mies, jonka piti tuoda meidät tänne, niin hän on nyt kuollut. Kerromme tapahtumistamme, ja hän on hetken aikaa surullinen, mutta ryhdistyy sitten, ja ohjaa meidät sisälle. Hän kysyy antoiko prinssi meille mitään, muuta näiden hiuksien lisäksi, ja annamme hänelle sen kirjeen, jonka olimme saaneet siltä meidät palkanneelta mieheltä. Jäämme odottelemaan että myrkkyanalyysi valmistuisi, ja saisimme vastamyrkyn.

Kun Milyen herättää meidät, ja kertoo että työ on nyt valmis, otamme vastamyrkyn, ja lähdemme samantien soutamaan takaisin. Pääsemme ilman ongelmia soutamaan takaisin sinne minne olimme jättäneet loput ryhmämme jäsenistä. Juuri kun olemme saaneet veneen vedettyä kuiville näemme yhdeksän rengaspanssariin pukeutuneen tyypin juoksevan meitä kohti. Kolme heistä lähtee kohti tänne jäänyttä ryhmää, ja kuusi tulee meitä kohti. Minä ja Crush muodostamme taistelurintaman, sen jälkeen kun Crush on ensin pysäyttänyt yhden varsijousellaan. Taikurit takana alkavat valmistua taikoihinsa, ja Mac saa yhden vielä pois pelistä, mutta neljä on vielä jäljellä. Saamme niitä pidäteltyä jonkin aikaa, ja Doug saa vielä yhden pois. Ofwine sekoilee miten sattuu, ja lopulta hän päättää vetää veneen vesilli, ja saakin sen hetken yrittämisen jälkeen työnnettyä vesille. Miehet saavat minut ja Crushin lyötyä tajuttomaksi. Doug menee vapaaehtoisesti maahan. Ofwine sekoilee veneessä, ja hukkaa toisen airon, ja hetken yrittämisen jälkeen hän luovuttaa, ja jää odottelemaan. Bill, Joe ja Powderista ei ollut paljonkaan vastusta niille kolmelle, jotka heidän kimppuunsa tuli, ja heidät on lyöty tajuttomiksi. Mac yritää vielä, ja juoksee minun luokseni hakemaan sitä vastamyrkkyä, mutta kun hän ei muista missä se on lähtee hän pakoon. Hän ehtii juosta muutamia kymmeniä metrejä, kunnes miehet saavat hänet varsijousillaan tajuttomaksi. Tämän jälkeen he hinaavat köydellä veneen maihin, ja vievät meidät kaikki kaupungissa olevaan linnaan.

Linnassa meidät heitetään "vierashuoneeseen". Tämä vierashuone on ihan siististi kalustettu, mutta sisäpuolella ei ole avaimenreikää, ja ovi on lukossa. Kun olemme maanneet siellä jonkin aikaa (suurin osa siis tajuttomina), kuulevat tajuissaan olevat nurkasta avautuneesta salaovesta tutun äänen, jonka he tunnistavat prinssiksi. Prinssi syöttää meille yrttejä niin että hetken päästä me kaikki olemme pystyssä. Kuulemme olevamme sotaherran linnassa, joka ilmeisesti on juuri se joka kuningasta yrittää myrkyttää. Lisäksi hän kertoo että noista käytävistä pääsee kahteen paikkaan täällä linnassa, toinen on tämä huone ja toinen keittiö. Prissi miettii, ja toteaa että meidän tavaramme ovat varmaan jossain tässä aika lähellä, ja se vastamyrkky siellä mukana. Päätämme lähteä ovesta, ja hakea tavarat. Tämä oli siis suunnitelma, mutta sen toteuttaminen olikin siten hieman eri juttu. Hetken miettimisen jälkeen Mac keksii että hän voisi saada oven, auki, ja noin kymmenen minuutin ja parin yrityksen jälkeen hän onnistuukin taiassaan, ja saa oven poistettua. Crush hyökkää toisella puolella olevien vartioiden kimppuun aseistettuna isolla penkillä. Prinssi ja hänen aseenkantajansa käyvät toisella puolella olevien kimppuun. He saavatkin vartiat hetken kuluttua kukistettua, jonka jälkeen he lähtevät juoksemaan käytävää eteenpäin, ja etsimään meidän tavaroita. Hakattuaan hetken aikaa vartioita sillä penkillä, ja saatuaan molemmat aseettomiksi, huomaa Crush, että miehet lähtevät juoksemaan pakoon. Hän heittää niitä vielä kerran penkillä, ja saakin hyvän osuman, mutta miehet jatkavat vielä. Crush lähtee juoksemaan perään, ja poimii ohimennessään penkin mukaansa. Minä otan lattialta toisen vartian aseen, ja lähden perään, mutta samassa näen kuin Crush tulee juosten takasin kulman takaa, ja kertoo että sieltä tulee ne tutut yhdeksän sotilasta. Lähdemme juoksemaan takaisinpäin, ja samassa näemme kuinka prinssi, hänen aseenkantajansa ja Mac juoksevat toisesta suunnasta meitä vastaan kantaen hirmuista tavara määrää. He kysyvät meiltä onko se potioni tässä näyttäen pussia täynnä potioneita, jolloin Crush kysyy että montako siinä on, ja kun prinssi vastaa, niin toteaa hän että joo on se siinä. Syöksymme salakäytävään, ja ehdimme sulkea oven juuri ennen kuin sotilaat ehtivät perässä.

Otamme omia kamojamme, ja lähdemme juoksemaan käytäviä pitkin eteenpäin. Juostuamme jonkin aikaa prinssi muistaa jotain ja palaa muutaman metrin taaksepäin, ja avaa taas yhden salakäytävän, ja sanoo, että jokuhan valitti ettei ollut sopivaa asetta, ja että täältä niitä pitäisi löytyä. Vaihdamme mieleisiimme aseihin, ja jatkamme matkaa. Tulemme isoon hienoon huoneeseen, jonka prinssi sanoo olevan hänen kammionsa. Jatkamme sieltä hetken neuvottelun jälkeen rauhallisesti kävellen eteenpäin. Kuljemme kohti kuninkaan kammiota, ja kun käännymme pääsaliin, palaa prinssi takaisin, ja toteaa että meillä on ongelma. Sotaherra on vaihtanut kuninkaan vartijat omiin miehiinsä, ja voi olla että emme pääse sinne niin helposti, mutta prinssi päättä että kokeillaan nyt kuitenkin. Prinssi ja aseenkantaja menevät edellä, siten tulee Mac, ja seuraavana Crush ja minä isoa pöytää kantaen. Perässä tulee sitten loput porukasta. Tulemme ovelle, ja prinssi käskee avata oven. Sotilaat epäröivät hieman, ja samassa näemme sivulla jonkun tyypin, joka tilanteen huomatessaan huutaa "Pysäyttäkää heidät, he aikovat myrkyttää kuninkaan". Samassa Prinssi ja hänen aseenkantajansa käyvät kolmen vartijan kimppuun, ja Crush pöydällä neljännen kimppuun. lyöden häntä niin rajusti että iso pöytä menee kappaleiksi. Minä riennän auttamaan aseenkantajaa, joka taistelee kahta tyyppiä vastaan, mutta ennen kuin ehdin lyödä kertaakaan on aseenkantaja saanut molemmat matalaksi. Menen avaamaan ovea, ja ennen kuin olen saanut sen auki on toisetkin vartijat nitistetty. Ryntäämme sisään, ja prinssi jatkaa heti toiseen huoneeseen juottamaan vastamyrkkyä. Me valmistaudumme puolustamaan ovea, ja nostamme oven eteen ison pöydän, ja muuta romua. Samassa kuulemme kuinka ovi alkaa ryskyä. Pari kertaa siihen lyödään, jollain painavalla esineellä, ja sitten yllättäen koko ovi häviää. Sisään ryntää se sotaherra (se tyyppi sieltä ulkoa), mutta pöytä hidastaa häntä hieman. Prinssin aseenkantaja puolustaa prinssiä, ja käy sotaherran kanssa taisteluun. Samalla yksi sotilas pääsee pöydän yli, ja onnistuu yllättämään meidät niin, että pääse lyömään häntä. Hän saa minut aivan sekaisin, ja en voi tehdä mitään pitkään aikaan. Sillävälin Ofwine yrittää taistella sotilasta vastaan. Crushkin saa jotain hakattavaa, ja taistelu on käynnissä koko oven leveydeltä. Sotaherra saa prinssin aseenkantajan hakattua maahan, ja käy juuri prinssin kimppuun, kun takaatamme kuuluu kovalla käskevällä äänellä "SEIS". Pysähdymme kaikki, joka se minun haavani, joka oli vuotanut aika runsaasti verta lakkaa vuotamasta. Kuningas on jo noussut ylös, ja kävelee omasta huoneestaan. Hän pyytää pojaltaan selitystä, ja tämä kertoo että sotaherran on koittanut myrkyttää teidät, mutta että saimme tuotua vastamyrkkyä ajoissa. Samassa sotaherran häviää, ja ilmestyy kuninkaan viereen. Yksi sotilaista ryntää väliin pelastamaan kuningasta sotaherran hirmuiselta lyönniltä, ja ehtiikin väliin, jolloin sotaherran miekka läpäisee miehen kilven, ja panssarin upoten syvälle sotilaaseen. Samassa miekkaa pitkin alkaa nousta vihreätä utua, ja sotilas kuihtuu olemattomiin. Sotaherra huomaa epäonnistuneensa, ja samassa kuuluu puff, ja sotaherra häviää kokonaan. Prinssi selittää loput tilanteesta, ja kuningas toteaa, että uskomattomalta tuo kuulostaa, mutta kaikki todisteteet kyllä tukevat prinssin selitystä. Hän toteaa, että nyt meidän on parempi mennä kaikki en nukkumaan, ja pyytää sotilaita ohjaamaan meidät huoneeseemme.

Aamulla meille tuodaan uudet vaatteet, joihin vaihdamme naamioasunamme olleet rääsyt, ja siistiydymme muutenkin. Sitten meidät viedäänkin jo pääsaliin. Hetken päästä seremoniamestari koputtaa sauvallaan, ja kunigas astuu esiin fanfaarien saattelemana. Hän kiittää poikaansa valtiopetoksen paljastamisesta, ja että vaikka heillä on ollutkin pieniä erimielisyyksiä, julistaa hänet kruuninperijäksi. Lisäksi hän kiittää meitä, ja antaa meille kaikille 100 kultarahaa palkkiona, ja lisäksi jokaiselle yhden tavaran, josta hän luulee olevan apua meille. Saamme kaikennäköistä tavaraa, joita sitten tutkimme myöhemmin (onneksi meillä on paljon taikureita ryhmässä...). Kun seremonia on ohitse alkaa suuret juhlat, ja kun ne päättyvät siirrymme omaan huoneeseemme pelaamaan noppaa... Kaikilla ei ole onnea, ja niin sekä Crush että Joe tuntevat kuinka pala heidän sielustaan lähtee, mutta onneksi ne lähtevät samaan suuntaan, eli jos lähdemme seuraamaan niitä niin voimme mennä samaan suuntaan... Osa taas tuntee itsensä todella onnekkaaksi, ja he tuntuvat pärjäävän kaikessa hieman paremmin. Lopulta myöhään yöllä menemme vihdoin nukkumaan.

+
+
+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+  					   Level	   Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+
+ Morniz The Explorer (Leader)
+ Duelist		Tero		5	5	16.6	-	-
+
+ Tuck (Tukki) The Foreverlasting Joker
+ Barbarian	 	Nevis		5	Out/4	16.6	-	-
+
+ Aron
+ Assasin		Ville		4	Out/5	16.6	-	-
+
+ Crush Themup (Tracker)
+ Barbarian		Ville		New/2	3	15.7	-	-
+
+ Ofwine (Entryman)
+ Burgler		Ahponen		New/2	2	15.7	-	-
+
+ Chepsi The Broken Powder (Engineer)
+ Alchemist		Alakoski	New/2	2	15.7	-	-
+
+ Mac The Cruel (Missalist 1, Medic)
+ Wizard		Nevalainen	New/2	2	15.7	-	-
+
+ Doug Piranha (Missalist 2, Mage)
+ Mage			Maaninen	New/2	2	15.7	-	-
+
+ Bill
+ Fighter		NPC		1	2	21.6	-	-
+
+ Joe
+ Fighter		NPC		2	2	21.6	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>