TSM Osa 4, Luku 014 (tsmpart4/tsmpart4.014)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Bob (Maaninen)

Tämän mantereen versio taistelevasta munkista. Erikoistunut kahden potkuun, joista toinen epäonnistuu. Korvaamaton apu tulkkina.

Quix (Kivinen)

Kotoisin pohjoisesta mantereelta tämä taisteleva munkki yrittää kovasti muttei oikeastaa ole saanut vielä mitään aikaiseksi.

Marvel Jones (Aarni)

Tohtori Jones. Vedessä viihtyvä elf mutaatio. Vanha intin veteraani, joka siitä huolimatta on erittäin hyvä parantaja ja taisteleekin kohtuullisesti. Erinomainen jousen käyttäjä.

Black (Riikonen)

Rohir taistelija. Peittää kasvonsa teloittajan mustalla hupulla. Jaloja piirteitään vilauttamlla pystyy pelästyttämään kuolleetkin.

Knevish (NPC)(Alakoski)

Nynny. Lukutoukka, joka on vahingossa eksynyt väärään porukkaan. Ei kuitenkaan itse huomaa sitä joten pysyy ryhmässä. Tarpeen tullen osaa käyttää myös jousta ja miekkaa.

Erik (NPC)(Alakoski)

Iso viikinki, joka suosii kahdenkäden miekkaa. Innostuessaan lyö kaksi kertaa miekallaan.

Misk (Alakoski)

Omituinen mystinen maagikko, josta kukaan ei tiedä mitä hän seuraavaksi tekee ja miksi. Ryhmän vanhin jäsen. Kaikki pelkäävät hänen taikojaan ja varsinkin niiden epäonnistumisia.

Asterix (Nevalainen)

Upporikas aatelinen. Ryhtynyt Rao jumalan nimissä tappaamaan ja tuhoamaan kaikkea pahalle viittaavaa. Pakonomainen tarve juoksennella jokaisen hameen perässä.

Zoh (Ahponen)

Varkaalta näyttävä henkilö. Ei kuitenkaan osaa heti päättää mitä aikoo seuraavaksi tehdä joten yleensä palloilee ympäriinsä harmittomasti.

Lose (NPC)(Riikonen)

Blackin mukana tuleva murkovarkaalta näyttävä tyyppi. Pienten hyönteisten erityinen suosion kohde.

Thief (NPC)(Nevalainen)

Kukaan ei oikein tiedä hänen nimeään. Asterixin hyvä ystävä. Osoittautui olevansa taituri tikarin heitossa. Tuntuu yleensä unohtavan olevansa olemassa.


Uppo-Nallen ystävien seikkailuja

vuonna 492

14. luku

Minä ja Marvel jatkamme rituaalia (tai siis Marvel jatkaa ja minä jatkan odottelua). Emme saa olla rauhassa kuin muutaman minuutin niin taas tulevat muut takaisin ja kertovat tällä kertaa törmänneensä pariinkymmeneen pikkuitikkaan, jotka olivat tappaneet Asterixin kaverin ja Losekin oli mennyt erittäin heikkoon kuntoon. Lose parannetaan ja kun he ovat juuri lähdössä jatkamaan matkaa kömpii Zohkin esiin vuoteestaan ilmoittaen, että hänkin voisi oikeastaan lähteä mukaan, koska Marvelin rituaalin kuunteleminen on aika yksitoikkoista. Lopultakin saamme vähän pitemmäksi aikaa rauhaa... (tai niin me luulimme)

Ei kulu kuin muutama kymmenen minuuttia kun Zoh palaa ja kertoo mitä heille oli tällä välin jo ehtinyt tapahtua. He olivat kuulemma aloittaneet tutkimukset varastoista. Ensimmäisessä oli ollut vain romua, mutta toisen takahuoneesta he löysivät neljä gnollia. Kun Black oli yrittänyt päästä niiden ohitse rauhanomaisesti oli yksi niistä lyönyt Blackiä keihäällä ja samassa niitä olikin ollut kahdeksan. Zoh oli kuulemma heti arvannut, että illuusioitahan nuo ovat ja hän oli syöksynyt suoraan eturivin lävitse takana olevien pakoon lähtevien kimppuun. Gnollit olivat tässä vaiheessa lähteneet jo pakoon toisesta ovesta ja kun Zoh ja Knevish olivat syöksyneet ulos he eivät olleet nähneet mitään muuta kuin pitkän laiturin, jonka päässä näkyi roiskeita aivan kuin joku olisi juuri hypännyt sieltä veteen. He olivat juosseet kohti laiturin päätä, mutta yllätys oli ollut suuri kun laituri olikin yllättäen loppunut ja he olivat pudonneet veteen, näköharhat iskivät taas. Black oli onnistunut naaraamaan ensin Kneviksen ylös ja parin minuutin päästä jo aika huonossa kunnossa oleva Zohkin oli saatu ylös. Zoh väitti että joku iso hirviö oli käynyt hänen kimppuunsa veden alla ja iskenyt hänet melkein tajuttomaksi, lisäksi hän syyttää Blackiä siitä että hän oli heittänyt heittokoukulla Zohia. Illalla kuulimme kyllä muiden epäilevän sen suuren hirviön olleen joenpohja...

Illalla juuri kun Marvel on saanut rituaalinsa loppuun ilman onnistumista palaavat muut mukanaan joku uusi tyyppi, jonka he kertovat olevan Amanitas. He kertovat että seuraavassa varastossa oli ollut kolme karhua, joilla oli ollut pöllön pää. Heillä ei kuulemma ollut ollut mitään ongelmia niiden tappamisessa. Karhujen takaa he olivat löytäneet salaoven, jonka takaa oli alkanut ramppi alas. Kun he olivat ryhmittyneet alasmenoa varten ja päässeet jo pari metriä alaspäin, oli Misk esittänyt vastalauseensa järjestyksestä ja syöksynyt ensimmäiseksi (hienolla kierähdys-pyörähdys taktiikalla) päätyen rampin loppuun rähmälleen mutaan. Muut olivat tulleet perässä, ja he olivat jatkaneet alkuperäisessä järjestyksessä eteenpäin. Käytävä oli vienyt joen alitse ja joen toisella puolella he olivat tulleet oven luokse. Oven takaa oli auennut paljon äsköistä kuivempi käytävä. Jatkettuaan vähän matkaa oli vasemmalle tullut ovi, josta he olivat normaaliin tapaan syöksyneet sisälle taistelumuodostelmassa. Sisällä he olivat nähneet kaksi karhua ja yhden mustapukuisen miehen. Tapettuaan heidät he olivat huomanneet, että tämä mies oli nyt sitten niitä Z-miehiä. Kun he olivat alkaneet kaivata parannuksia huomaisivat he myös omat tappionsa. Asterix ei ollut selvinnyt taistelusta. Tappioistaan huolimatta he olivat jatkaneet eteenpäin. Tutkittuaan pari huonetta he olivat viimein löytäneet huoneen, jossa oli ollut neljä karhua ja neljä mustapukuista miestä. Karhut olivat tulleet eturintamaan ja miehet olivat ampuneet takaa jousilla. Parin minuutin taistelun jälkeen tilanne oli näyttänyt seuraavalta: Erik oli saanut tapettua oman karhunsa ja saanut toisenkin aika heikkoon kuntoon. Black hakkasi tätä Erikin vahingoittamaa karhua Losen kanssa. Bob oli vielä pystyssä vähän aikaa mutta Knevish oli jo maassa. Misk oli yrittänyt heilua takana kilven ja taikojensa suojassa selvänä maalitauluna yrittäen kerätä nuolet itseensä, mutta kun Erik oli syöksynyt takarivin kimppuun oli kolme miehistä ampuneet häntä. Erik oli saanut kuitenkin hoidettua takarivin miehet pois, Lose ja Bob olivat jo menneet tajuttomksi ja vain Black oli enään pystyssä kahta karhua vastaan. Erik oli tullut kiireesti auttamaan Blackiä, samalla kun Knevish oli vihdoinkin selvinnyt ensimmäisestä osumastaan ja hän oli vetänyt jousen esiin ja alkanut ampumaan karhuja takaapäin edelleen maassa maaten. Erik oli tässä vaiheessa mennyt tajuttomaksi ja hakattuaan ja ammuttuaan vähän aikaa olivat Black ja Knevish saaneet karhut maahan. Tässä vaiheessa Misk oli jo siirtynyt etsimään seinällä roikkuvan miehen kahleisiin sopivaa avainta ja kun muutkin olivat todenneet, että he eivät nykyisessä kunnossa pysty muita sitomaan olivat hekin siirtyneet samaan hommaan. Muutaman minuutin päästä oli Knevish löytänyt sen avaimen ja he olivat saaneet Amanitaksen irti seinältä. Amanitas oli sitten parantanut lähes kaikkia niin että he pystyivät kävelemään omin voimin.

Amanitas oli kertonut heille maata uhkaavasta vaarasta. Zentilit etsivät kuulemma neljää patsasta jotka asetettuna vanhoille paikoilleen antaisi heille keinon päästä autiomaan ylitse. Amanitas kertoi heille, että nämä neljä patsasta on nimetty ilmansuuntien mukaan ja hän oli kuulemma saanut kaivettua niiden olinpaikoista jonkin verran tietoa.

Idän patsas: Nostaa silmänne toivossa, vaikka näkökenttä täyttyykin pahasta. Suuressa tornissa, kun katsomme ylös sen suuria uloumia niin tiedämme löytäneemme sen.

Lännen patsas: Pieniä totuuksia suuressa ikävässä maailmassa (ainoita), pienessä simpukan helmestä tehdyssä arkussa, pienessa huoneessa, joka on kaiverrettu ison vuoren kupeeseen, meren keskellä.

Pohjoisen patsas: Paikkaan johon kukaan ei halua mennä, koska kukaan ei oikeasti halua sitä, mikä on helposti saatavilla. Ei ole missään lähellä, vaan sen pitkän matkan varrella, jonka monet joutuvat kuitenkin tekemään

Etelän patsas: Pitää lentää/liitää siellä missä edes linnutkaan eivät voi lentää ja uskoa että jopa ilman siipiä saavutamme suuria korkeuksia, Sekä korkealla maanpinnan yläpuolella, että syvällä sen alapuolella.

Amanitas antaa Blackille suuren taikaesineen jolla voi saada rahansa missä tahansa kaupungissa olevasta pankista. Se on noin viisi senttiä pitkä ja pari senttiä leveä aivan ohut oudosta materiaalista tehty esine. Lisäksi Amanitas antaa meille pienen rannerenkaan, jolla kuulemma noiden patsaiden voima voidaan kääntää toisinpäin jos vain viemme ne paikoilleen renkaaseen yhdistettynä. Hän sanoo lähtevänsä nyt Erikin kanssa kohti kotiaan Sekomberia ja sanoo että voimme tulla sinne kysymään apua tarvittaessa. Päätämme lähteä kohti Jartania.

Amanitas päättää aamulla yrittää parantaa minut vielä ennen lähtöään ja hän tuntuu hieman tehokkaammalta kuin Marvel ja onnistuukin poistamaan tulehduksen. Lepäämme vielä tämän päivän toipuaksemme edellisen päivän ongelmista.

Lähdemme veneellä kohti Silverymoonia.

Saavumme perille Silverymooniin yöllä.

Käymme taikakaupassa katsomassa onko sinne tullut mitään uutta, mutta kun ei ole tullut jatkamme matkaa.

Heti toisella tauolla leiriimme hyökkää viisi noin metrin korkuista muurahaista. Minä, Zoh, Marvel ja Bob otamme yhdet ja Lose ja Knevish ottavat yhdessä yhden. Black ratsastaa hevosellaan ohitse iskien joka kerta aina yhteen peitsellään. Pienen taistelun jälkeen saamme muurahaiset hakattua maahan.

Marvel sairastuu.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+					   Level	    Day		Age
+ Name (Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Bob Ghengis Khan
+ Warrior Monk/Human	Maaninen	5	6	26.9.92	-	-
+
+ Quix The Sixfingered Monk
+ Warrior Monk/Human	Kivinen		4	4	1.5.92	-	-
+
+ Marvel Jones
+ Layhealer+Assasin/Elf Ville		3/2	3/2	13.10.92 -	-
+
+ Sir Asterix II
+ Paladin/Human		Nevalainen	4	Dead/4	4.6.92 18.11.92 164
+
+ Black
+ Fighter/Rohir		Riikonen	4	5	13.10.92 -	-
+
+ Misk
+ Mystic/Human		Alakoski	3	4	16.7.90	-	-
+
+ Zoh Albazarin
+ Thief/Human		Ahponen		2	2	25.7.92	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>