TSM Osa 4, Luku 022 (tsmpart4/tsmpart4.022)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Knevish (NPC)(Alakoski)

Ryhmän vanhin jäsen ja sen luonnolnen johtaja. Onneksi muut eivät näe asiaa näin, joten tämä taisteleva tutkija pysyy kaikesta päätöksenteosta loitolla. Synnynäinen älykkö, joka harrastaa fanaattisesti kirjojen keräämistä.

Saint (Animal)

Pyhän hengen riivaama kääpiö taistelija. Epätoivoisesti yrittää käännyttää ryhmää, muttei ole onnistunut kuin saamaan sanasotia ja riitoja aikaiseksi. Ryhmän ruumillistunut omatunto, jota jokainen tuntee velvollisuudeksi kiusata aina kun mahdollista.

'Minä' Zap (Kivinen)

Korkean asteen vaarallinen taikuri, joka tasoittaa tilannetta vihollisten hyväksi. Zippaillee taikoja siihen tahtiin ettei koskaan illalla pysty tekemään muuta kuin piirtämään karttoja ja kirjoittamaan päiväkirjaa.

Rogmord (Alakoski)

Vanha pappara, joka väittää olevansa taikuri mutta taisteluissa kuitenkin käyttää pääsääntöisesti miekkaa ja jousta. Ja taas yhden omituisen lemmikin omistaja.

Jakartan (Npc)(Kivinen)

Todella vaarallinen macho-lady ison kirveen kanssa. Kukaan ei väitä hänelle vastaan kahdesti...paitsi Knevish, joka tuntee velvollisuudeksi suojella prinsessaa kaikelta pahalta.

Marvel Jones (Aarni)

Vesi elffi, joka yrittää lapsellisesti väittää olevansa parantaja vaikka on melkein poikkeuksetta eturintamassa taisteluissa. Tosin taistelun jälkeen on myös Saintin kanssa parantelemassa muita.

John (Ahponen)

Tämä hevoskansan musta lammas on mukana ilmeisesti vakaana aikomuksena ajaa Saint pikkuhiljaa hulluksi. Joskus hänellä saattaa olla ideoita, joita kukaan ei kuitenkaan (onneksi) kuuntele. Hieman pihalla touhuista, mutta osaa onneksi (itselleen) käsitellä miekkaa.

Pelle (Maaninen)

Tämä varas kuvittelee olevansa raivohulluna taistelevan veljensä (RIP) seuraaja, mutta todellisuudessa kukaan ei ole vielä niin nopeasti maaassa kuolemassa kuin hän. Kuolemisen ohella hän auttaa Johnia kiusaamaan Saintyä.

Juudas (Maaninen)

Tämä taistelija osaa hetkessä tehdä taktisia päätöksiä ja valita voittajien ryhmän. Pukeutuu kokonaan peltiin ja käyttää kahta miekkaa.


Uppo-Nallen ystävien seikkailuja

vuonna 493

22. luku

Alamme odottamaan illan pimentymistä. Krevish valmistautuu yön taisteluun maagisella rituaalilla, me muut lähinnä lepäilemme. Ennen kuin lähdemme lautan vartiotuvasta pois, käy Marvel viemässä lautan pois rannasta, niin ettei pakoon mahdollisesti pääsevät viholliset, pääse liian nopeasti pakoon. Sovimme hyökkäysstrategiaksi, sen että Marvel lentää näkymättömänä ensin kylän puolelta muuria ylös vieden sinne köyden. Muut tulevat köyttä pitkin paitsi minä ja Rogmord, jotka taas lennämme omilla taioillamme ylös.

Aloitamme hyökkäyksen aamuyöstä. Marvel saa vietyä lentämällä köyden helposti ylös ja ensimmäisenä kulkeva John lähtee kiipeämään sitä ylös. Rogmord lähti melkein heti Marvelin perään ja kun John on päässyt riittävän korkealle lähtee Jakartan kiipeämään seuraavana. Ylhäältä alkaa kuulua pientä taistelun meteliä, kun John ja Rogmord eivät saa tyhjennettyä toista tornia heti. Marvel oli tässä vaiheessa jo tyhjentänyt yhden torneista. Tilanne rauhottuu, kun Jakartan pääsee ylös ja menee auttamaan Johnia ja Rogmordia (== tappaa kaikki viholliset ja syöksyy heidän alaspäin tappaen kaikki siellä olijat, jonka jälkeen Jakartan taas pudottautuu kerroksen alaspäin ja kun siellä ei ole ketään astuu hän pihalle ja lähtee kohti keskusrakennusta.

Jakartanin perässä seuraava kiipeäjä on Sainty, joka pyytää minua etten lähtisi ennen kuin hän on päässyt ylös, koska hän pelkää putoavansa. Minä lennän hänen vierellään ylöspäin, samalla kun kuulemme koko ajan lisää taistelun meteliä. Pelle ja Krevish toteavat ettei tuosta pääse noin hitaalla kiipeämisellä ikinä ylös ja he lähtevät kiertämään pääportille.

Kun Jakartan ja häntä uskollisesti seurannut John juoksevat pihan poikki ammutaan heihin kahdesta jäljellä olevasta tornista varsijousilla jolloin he päättävät syöksyä heti talon suojaan (no joo John siis vasta kun hän oli hetken miettinyt asiaa == 20 sekuntia). Jakartan avaa talon pääoven ja näkee sisällä kahdeksan puolipukeissa olevaa miestä ja yhden panssaroidun miehen. Jakartan huudahtaa että "Anteeksi, te ette ole vielä pukeutuneet... ok odotan ulkopuolella" ja sen jälkeen hän paiskaa oven kiinni ja lähtee juoksemaan toiselle valloittamattomalle tornille päin. Marvel on jo tällävälin tyhjentämässä toista tornia. Jakartan kiipeää Sir Rogmordin kanssa tornin tikkaita ylös (John katosi jonnekin sen pihalla tapahtuneen ampumisen jälkeen ja tuli taas esiin vasta kun koko taistelu oli täysin ohitse).

Toisessa kerroksessa Jakartan toteaa, ettei hän halua kiivetä noita tikkaita ylös seuraavaan kerrokseen, koska siellä ylhäällä on sotilaat valmiina ottamaan hänet vastaan kun hän tunkisi päänsä esiin aukosta. Niinpä hän päättää valita ulkoreitin. Hän lähtee kiipeämään ulkoseinää pitkin seuraavaan kerrokseen, mutta se seinä tuntuu olevan aika jäinen (niin hän ainakin itse selitti), koska hän lipeää ja putoaa alas muurien ulkopuolelle.

Minä ja Sainty olemme jo päässeet ylös ja Sainty on juuri lähdössä kohti toista tornia, kun häntä ammutaan viimeisestä jäljellä olevasta tornista. Minä lähden heti lentämään (muurin ulkopuolella suojassa) kohti tornia ja kun pääsen sen ikkunan taakse heitän sisään äkillisen valopommin. Sisällä oli neljä vihollista, Marvel, Sainty ja Rogmord. Vihollisia ei enään ollut hetkeä myöhemmin...

Jakartan on tällävälin jo päässyt porteille asti (jotka ilmeisesti John oli jo tähän mennessä ehtinyt avata) ja juuri kun hän meinaa astua sisälle tulee häntä vastaan ne kahdeksan (edelleen) puolipukeissa olevaa ja se yksi peltimies. Jakartan toteaa että eihän tästä hauskuudesta noin vain lähdetä pakoon ja alkaa puolustamaan porttia. Kun pari miehistä on tipahtanut ja pari kääntynyt takaa tulevaa Saintya kohden päättää kaksi etummaisena olevaa suorittaa taktisen perääntymisen vaikka uimalla. Valitettavasti Krevish ja Pelle olivat jo päässeet tässä vaiheessa paikalle ja nähtyään vedessä kaksi kivannäköistä maalitaulua alkavat he kilpailemaan siitä kumpi osuu paremmin. Toinen miehistä uppoaa melkein heti ja toinen vasta melkein varsijousien kantomatkan ulkopuolella.

Kun lopetan Krevishin ja Pellen tarkkuusammuntakilpailun katsomisen huomaan, että muut ovat jo jatkaneet sisälle taloon. Menemme perässä. Kuulemme että talossa oli ollut kuusi Margoyleä, mutta Jakartan, Sainty ja Marvel olivat saaneet ne tapettua. Työhuoneesta löydämme hassun paperilapun ja hetken mietittyämme yhdistämme sen aikaisemmin löytämme lapun kanssa ja onnistumme ratkaisemaan salakirjoituksen. Paperissa lukee:

"The statue will be taken from its vault through the south door down to the dock, if threatened the guards will take it to the southwest corner of the castle guard it at all costs."

Toteamme että pian taitaa olla aika siirtyä pääsaarelle, mutta sitä ennen täytyy meidän hieman kerätä voimia. Tutkimme vielä talon loppuun ja sen jälkeen Marvel aloittaa rituaalin, jolla hän yrittää parantaa Rogmordin irronneen korvan.

Lepäämme ja keräilemme taikavoimia.

Marvel korjaa Saintyn nenän aamulla. Odotamme iltaa ennen kuin lähdemme pääsaarelle. Lautalla naamioidumme parin illusion taakse, joiden suojissa pääsemme rantaan juuri ennen auringon laskiessa. Lautan rantautumispisteen lähellä on pieni mökki, jonka päättelemme vartiotuvaksi. Lähdemme sinne heti hoitamaan sen tyhjäksi. Tapettuamme neljä miestä olemme siivonneet vartiotuvan. Jatkamme etelään, koska emme halua lähteä toista tietä pitkin suoraan päälinnan porteille.

Hetken kuljettuamme tulemme vanhan linnakeen luokse. Tässä vaiheessa minulla tulee mieleen että tämä on varmaan se yksi kartta, jonka Marvel ja Kervish olivat löytäneet silloin kun he olivat viimeksi taistelleet näitä tyyppejä vastaan. Tutkittuamme asiaa tarkemmin toteamme kartta täsmää aika hyvin.

Linnake on aika hylätyn näköinen ja sieltä löytyy ainoastaan neljä isoa roskakasaa, jotka kuitenkin hoidetaan suhteellisen nopeasti pois. Ainoastaan Johnin käsi meni taistelussa paskaksi, mutta Marvel korjaa sen niin että se on taas kunnossa vuorokauden päästä. Jatkamme kohti satama-aluetta.

Tulemme korkealle paikalle, josta näemme satamaan ja huomaamme että siellä on iso laiva, jossa on suuri "M"-kirjain purjeissaan. Päätämme vähän lisätä vauhtia. Tulemme sataman pohjoispuolella olevaan kompleksiin. Jatkamme länteenpäin, kunnes tulemme valinnan eteen. Lähteäkö pohjoisemmasta ovesta, joka vie luultavasti päälinnaan vain etelämmästä, joka vie satama-aluelle. Saan lopulta porukan ylipuhuttua etelämmän puolesta ja niin jatkamme satama-alueelle. Kurkistamme seuraavassa huoneessa olevasta ovesta etelään ja toteamme että laiturille on pakkautunut varmaan sata M-sotilasta riviin, joten päätämme jatkaa vieläkin länteen.

Seuraavassa huoneessa meillä sitten yllättäen onnistaa. Törmäämme kuudentoista miehen ryhmään, jonka molemmilla puolilla on kolme isoa roskakasaa. Ryhmän keskellä on kaksi kantajaa, jotka kantavat arkkua. Toteamme, että siinähän se patsas onkin ja ryhdymme taisteluun. Marvel ja Krevish ottavat länsirintaman, John ja Sainty etelärintaman, ja Jakartan ja Pelle keskirintaman. Minä heittelen kylmiä palloja taaempaa ja Rogmord palloilee ympäriinsä huitoen lähinnä miekalla. Jakartan joutuu hetkeksi hämilleen takarivistä lyövien sotilaiden takia, mutta kun hän siitä tokenee hyökkää hän heidän kimppuunsa. Valitettavasti sekä Pelle että John tipahtavat tässä vaiheessa, joten yllättäen suurin osa vihollisista päättää lyödä Jakartania, joka menee koko ajan vain heikompaan kuntoon. Marvel ja Krevish saavat länsirintaman puhdistettua, mutta Saintyllä on etelärintamalla vaikeuksia, vaikka Rogmord onkin siellä auttamassa Johnin pudottua. Pahiten kärsii kuitenkin Jakartan, joka yksin koittaa pitää keskustaa Pellen pudottua melkein heti. Minä heitän takaa taikoja niin nopeasti kuin ehdin, mutta kun etelärintamasta murtautuu roskakasoja lävitse, on minun pakko siirtyä koko vihollisrintaman taakse ja siirryn hakkaamaan yhtä pystyyn nousevaa vihollista sähkönuolilla. Tilanne saadaan vihdoin hallintaan kun Marvell ja Krevish siirtyvät keskustaan tappaen vihollisia ja parannellen omia. Heti kun taistelu näyttää olevan ohitse minä juoksen ja kaappaan patsaan, huutaen muille että seuratkaa. Olin jo kuullut ulkoa M-miesten metelöintiä, joten päättelin heidän olevan tulossa koska tahansa apuun. Kaappaamme tajuttomat Johnin ja Pellen kantoon ja syöksymme ovesta samalla kun M-miehet avaavat huoneen oven. He vilkaisevat sisälle, ja toteavat ettei tuo näytä hyvältä. Sen jälkeen he palaavat laivalleen ja nostavat purjeet, seilaten pois.

Jatkamme vielä vähän matkaa ennen kuin alamme tutkimaan vahinkoja. Toteamme, että Pelle on jo kuollut verenvuotoon aikoja sitten, eikä Johnkaan olisi kovinkaan paljoa enää kestänyt. Marvel parantaa pahimmin vahingoittuneita ja sen jälkeen palaamme lautalla Utheralin saarelle. Koska olemme aika väsyneitä taistelusta leiriydymme taas bunkkeriin ja vietämme siellä yön.

Lepäämme koko päivän edellisen päivän taistelusta väsyneenä.

Kysymme voisiko joku kyläläisistä heittää meidät rannikolle. Jakartan ilmoitta, että hänen pitää jäädä tänne huolehtimaan saaristaan. Hän toivottaa meille onnea ja sanoo olevansa iloinen että saattoi auttaa meitä tehtävässämme. Ennen lähtöämme Jakartan lyö meidät ritareiksi, joten nyt sitten joukossa on enemmänkin aatelisia. Matka rannikolle sujuu ongelmitta.

Saavumme perille Neverwinteriin.

Käymme kaupoissa, ostamme ja myymme aseita/panssareita, toteamme että ryhmässämme on todella vähän maagisia aseita, joten mietimme mitä asialle pitäisi tehdä. Marvel, John ja Rogmord lähtevät hakemaan hevosiamme Luskanista.

Marvel, John ja Rogmord palaavat. Minä taion itselleni uuden elementin. Tällä kertaa onnistun, ilman ongelmia.

Päätämme lähteä Tuernin saarelle etsimään sitä meteoriittikiveä, jotta saisimme lisää maagisia aseita. Lähdemme kohti Luskania.

Saavumme Port Llastiin. Sainty ei suostu jatkamaan ennen kuin olemme karkoittaneet pahan Prince Galantin laivasta. Minä olin Saintyn edellisen päivän puheista jo arvannut tämän, joten olin heittänyt valmiiksi muistiin tulipallon, josta ajettelin olevan hyötyä tämän päivän taistelussa.

Menemme sisälle laivaan sen keulassa olevasta aukosta. Edettyämme muutaman metrin kuulemme edestä kolinaa ja hetken päästä näemme kuusi zombieta ja neljä luurankoa. Minä aloitan räväkästi heittämällä tulipallon, mutta jotain tuntuu menenvän pieleen ja pallo ei irtoakaan kädestäni vaan räjähtää ryhmämme keskellä. Minulle itselleni ei kuitenkaan tapahdu mitään ja muutkin saavat vain pieniä haavoja. Heikon alun jälkeen taistelu lähteekin vaudikkaasti liikkeelle vaudittuen vielä lisää loppua kohden, koska kasvatan Marvelin vaihdin kaksinkertaiseksi vähäksi aikaa. Ainoa suurempi pysyvä vamma oli Johnin selkä, joka meni hieman heikkoon kuntoon taistelun aikana.

Jatkamme laivan tutkimista. Tutkimme pari ruumaa, varaston, miehistötilat. Toisesta varastosta löydämme tekstin, jossa puhutaan jotain kapteenistä. Jatkamme eteenpäin. Tutkimme kaksi ruumaa, joissa toisessa tuntuu kokoajan jotain liikkuvan aivan katselualueen äärialueella, mutta emme kuitenkaan löydä sieltä mitään. Palaamme käytävään ja kävelemme perää kohti. Vähän laivan puolenvälin jälkeen vastaamme tulee 4 zombieta ja 6 luurankoa. Zombiet eivät kestäneet edesä kymmentä sekuntia, mutta luurangoissa meni hieman pitempään. Omat tappiomme rajottuvat minun elementaali pallooni ja muutamiin keskinkertaisiin haavoihin.

Taistelun jälkeen on meillä kuitenkin taikavoimat tältä päivältä lopussa ja koska taistelijatkaan eivät ole missään loistokunnossa poistumme laivan ulkopuolelle parantelemaan porukkaa. Sainty ja Marvel eivät enää halua mennä sisään laivaan toista kertaan, joten pakenemme raukkamaisesti minun vastustuksestani huolimatta pois.

Jatkamme kohti pohjoista.

Perillä Luskanissa. Jätämme hevoset huollettavaksi ja käymme ostamassa liput kahden päivän päästä lähtevään laivaan. Koska laivayhtiöltä on mennyt viime aikoina niin paljon laivoja on vuoroväli jouduttu tiputtamaan yhteen kertaan kahdessa päivässä. Käymme myös asekaupassa kyselemässä onko siellä mitään kivaa, ei ollut.

Kyllästymme odottamaan ja päätämme lähteä kaupungille tekemään jotain. Hetken kuljeskeltuamme toteamme, että yhtä tuollaista kapteenia voisi hieman keventää ja niinpä valitsemme yhden kartanon ja lähdemme hyökkäämään sitä kohti. Ulkona seisova vartiomies, katsahtaa meitä ja huudahtaa sitten, että venatkaas vähän liityn tiedän puolelle. Katsomme häntä hetken hölmistyneenä, jona aikana hän esittelee itsensä: Juudas Iskariot, soturi. Toteamme ettemme voi jäädä tähän miettimään asiaa ja näin ollen syöksymme sisään uusi jäsen mukanamme. Tapamme vartiohuoneessa olleet viisi piraattia ja viemme sieltä kaiken arvokkaan näköisen (harppu ja joku kukkaro). Sen jälkeen alamme kuulla ylhäältä meteliä ja kun kysymme Juudakselta paljonko täällä on yleensä porukkaa saamme kuulla, että noin sata, jolloin päätämme siirtyä takaisin majataloon.

Harppu paljastuu myöhemmin jouseksi ja kun kukkarostakin löytyy kohtuullisesti rahaa (siis rahaa, ei pelkkää metalliromua (== pronssia ja hopeaa)) olemme retkeemme kohtuullisen tyytyväisiä ja vietämme loppupäivän jutellen ryhmän uuden jäsenen kanssa.

Lähdemme kohti Tuernia laivalla. Teen uuden elemental pallon heti kun olemme päässeet merelle, jossa muiden ryhmän jäsenien on pakko auttaa minua mikäli haluavat selvitä itse hengissä jos taikani epäonnistuu. Ei mitään ongelmia.

Saavumme perille Tuerniin. Lähdemme heti tapaamaan vanhaa tuttuamme (tai siis Marvelin ja Johnin tuttua) Kestutishiä. Koputamme pari kertaa oveen, mutta kukaan ei tule avaamaan, joten astumme sisälle. Sisällä on kaksikymmentä kuusi barbaaria, mutta ne eivät näytä oikein tykkäävän meidän ulkonäöstämme, koska nousevat pystyyn ja hyökkäävät kimppuumme. Emme kuitenkaan ehdi taistella kuin hetken, ennen kuin Kestutish hyökkää toisesta huoneesta karjumaan, että mitä helvettiä täällä taistellaan, rauhoittaen tilanteen. Hän toteaa meille, että hänellä on nyt vieraita, kuten voimme havaita ja tänne ei oikein mahdu enempää, joten joudumme palaamaan takaisin kaupungin majataloon. Onneksi majatalossa on tällä kertaa jopa huomattavan halvat hinnat, joten päätämme jäädä sinne useammaksikin yöksi.

Lähdemme etsimään meteoriittikiveä. Löydämme erään kanjonin perältä oven, jonka takaa aukeaa muutaman huoneen luolasto. Ensimmäisessä huoneessa olleet kolme pientä roskakasaa, eivät tuottaneet ongelmia, mutta ne seuraavassa huoneessa olleet neljä tuliliskoa olivat jo hieman kovempi pala. Muita tappioita ei kuitenkaan tullut kuin minun palloni.

Jatkamme tutkimuksia. Törmäämme kolmeentoista barbaariin, mutta ne ovat onneksi rauhallisia. Seuraavaksi tulemme luolalle, jonka ulkopuolella on ihmisen jätöksiä, joten pelkurit Sainty ja Marvel pelästyvät niin etteivät uskalla tulla sisälle. Minä en kuitenkaan viitsi lähteä tutkimaan luolaa yksisteen, koska taikuri ilman hidastavaa eturiviä, on kuollut taikuri. Suutun kuitenkin Saintyn ja Marvelin vittuilusta niin että päätän olla auttamatta heitä taiollani tänään.

Tulemme seuraavan luolan luokse. Astumme sisään ja saavumme oven luokse, jonka takaa kuuluu kuorsausta. Marvel käy tutkimassa asiaa haamuna, jolloin barbaarit huomaavat hänet. Kun mietimme mitä teemme, heittävät barbaarit oven auki ja hyökkäävät kimppuumme. Taistelu alkaa meidän kannalta hieman epäedullisesti. Marvel on selkä vihollisiin päin, Sainty ja Juudas ovat ihan takarivissä ja Minä ja Rogmord aivan liian edessä. Hetken päästä kun olemme saaneet rivimme järjestykseen alkaa taistelu taas sujumaan. Joku vihollisista kutsuu paikalle pienen demonin, jonka eturintama kuitenkin hoitaa pois, ennen kuin ehdin tuhota sen taioillani. Tilanne näytti varsinkin alussa niin pahalta, jotta aivan vaistomaisesti ryhdyin taikojeni käyttöön vaikka olin päättänytkin olla käyttämättä niitä. Taistelu ei kestä kovinkaan kauaa ja meidän tappiomme jäävät lähinnä uupumukseen (täällä sisällä on todella kuuma ja raskaassa panssarissa heiluminen ei ole herkkua). Tapettuamme kaikki kymmenen barbaaria ja sen yhden demonin siirrymme ulos viileään parantelemaan porukkaa sekä hieman hengähtämään. Saatuamme joukon taas melkein kuntoon palaamme takaisin luolaan ja jatkamme tutkimuksia. Seurailemme mutkittelevia käytäviä syvemmälle. Luolasto tuntuu koko ajan käyvän kuumemmaksi ja viimein tulemme kammioon, jossa meitä vastaan tulee vastapäisestä ovesta kaksi isoa ihmisen näköistä jättiläsitä, jotka kuitenkin näyttävät kuin olisivat tulessa. Päättelemme että nämä ovat varmaan niitä tulijättiläisiä, joista Kestutish meille kertoi.

Marvel, Sainty, Juudas ja John syöksyvät toisen jättiläisen kimppuun sen jälkeen kun taaempana ollut jättiläinen oli heittänyt meihin tulipallon, joka ei kuitenkaan saanut juuri mitään aikaiseksi. Kun Marvel ensimmäisenä astuu jättiläisen lähelle leimahtaa lattia tuleen polttaen Marvelia niin että hänellä on pieniä ongelmia päästä jättiläisen luokse. Loput eturintamasta kokee saman kohtalon, ainoastaan Sainty ei välitä tulesta oikeastaan ollenkaan (paksu nahka ja muutenkin tulenkestävä tyyppi) ja Juudaksella minun heittämä vaatteidenkylmennys taika auttaa niin paljon että hänkään ei kärsi kovinkaan pahasti. John ei oikein tykkää kuumuudesta ja menee aika pian tajuttomaksi. Myös Juudas putoaa ennen kuin Sainty ja Marvel saavat ensimmäisen jättiläisen tajuttomaksi. Rogmord ja Krevish ovat ampuneet jättiläisiä jousillaan taaempaa ja minä oli yrittänyt osua niihin kylmillä nuolilla, mutta ilman sanottavampaa menestystä. Kun ensimmäinen jättiläinen putoaa vedän Juudaksen pois palavalta lattialta ja juotan hänelle voimia palauttavan juoman. Rogmord tekee samoin Johnille ja kun Juudas alkaa jo hiljalleen nousta pystyyn saavat Marvel ja Sainty toisenkin jättiläisen tapettua.

Taistelun jälkeen olemme jo aika heikossa kunnossa, joten päätämme palata majataloon. Ensin kuitenkin tutkimme jättiläiset ja löydämme toiselta pienen säkin, joka sisältää hakemaamme meteoriittimalmia ja toisella on säkki, jossa on iso monen kilon painoinen hupeaharkko, joka joskus on koostunut sadoista hopearahoista.

Matkalla kaupunkiin tapaamme muutaman barbaarin, jotka pyytävät meiltä muutaman hopean tietullia. Maksamme, koska emme jaksa enää rähinöidä ja pääsemme sen jälkeen rauhassa kaupunkiin.

Vietämme koko päivän tutkien eilen tutkimatta jääneitä alueita. Käymme ensin katsomassa edellisenä päivänä kesken jättämäämme luolaa, mutta kuumuus nousee liian kovaksi jotta voisimme jatkaa. Seuraavan kanjonin päästä löytyy mätä ovi. Pienen kinastelun jälkeen menemme sisälle, jossa Rogmord sitten alkaa metelöimään ja ammuskelemaan outoja ääniä kohti. Äänet vastaavat isolla kivellä. Kun kiviä alkaa tulla enemmänkin päätämme siirtyä ulkotiloihin turvaan. Seuraavaan oveen on viritetty tehokkaan näköinen ansa. Jos oven avaa, niin kanjoniin vyöryy iso kivi, joka jyrää kaiken kanjonissa olevan alleen. Hetken miettimisellä ja Saintyn pienellä haamumatkalla, kohtaaman Margoylen jälkeen päätämme jättää oven rauhaan.

Seuraavaksi käymme tutkimassa itäosaa, mistä löydämme vain kapean jyrkänteen reunalla olevan levennyksen, jota pitkin Marvel kävelee ja, jonka ohitse minä ja Rogmord lennätämme muut. Kieleke päättyy luolan suun eteen, joten lähdemme tutkimaan luolaa. Valitsemme toisen eteen aukeavista käytävistä ja tulemme ovelle, kun avaamme oven ja menemme siitä lävitse, toteamme tulleemme samaan kanjoniin, joka päättyy sinne kielekkeelle. Ovi on kuitenkin hävinnyt, joten Rogmord siirtää itsensä taikavoimin luolaan sisäpuolelle, tarkoituksenaan avata ovi sieltä, mutta hän ei löydä ovea edes siltä puolelta. Päätämme jättää lopun luolasta tutkimatta, koska minulla ja Rogmordilla on voimia jäljellä lennättämään meidät enää kerran kielekkeen ohitse, joten jos törmäisimme umpikujaan, joutuisivat muut tasapainoilemaan kielekkeellä.

Lähdemme tutkimaan sitä yhtä luolaa, jonka edessä oli ihmisen jätöksiä. Luolan sisällä käy jätteiden haju aika voimakkaaksi ja lopulta tulemme huoneeseen, joka on täynnä jätettä. Kun katselemme ympärillemme dumpataan huoneeseen lisää jätettä katossa olevan luukun kautta. Koska luolasta ei löydy mitään muuta kuin jätettä palaamme kaupunkiin.

Lähdemme pois saarelta.

Heitän taas laivalla uuden elementaali pallon itselleni.

Saavumme Luskaniin.

Saavumme Port Llastiin. Sainty ei taaskaan suostu jatkamaan, mikäli emme tutki laivan hävittämis mahdollisuuksia. Lähdemme tutkimaan laivaa. Pääsemme ongelmitta laivan toisen päähän, josta löydämme pari tyhjää varastoa ja pienen huoneen, jossa on kauniin naisen kuva. Kuva alkaa puhumaan kun astumme sisään. Se kysyy meiltä, millä nimellä kutsumme kapteenia ja kun kaivamme hetken muistejamme muistamme että siellä yhden varaston seinällähän luki kapteenin nimi: Kass. Sanomme sen ja huomaamme siirtyneemme toiseen ilmeisesti kapteenin huoneeseen. Huoneessa on hirmuinen sotku ja kaikki on aika perusteellisesti tuhottu. Tuhoajat ovat ilmeisesti vielä paikalla, koska huoneessa on meidän lisäksemme kahdeksan kappaletta owlbeareja. Tapamme ne pois suhteellisen nopeasti, ja tutkimme huoneen. Emme löydä mitään mielenkiintoista. Ainoa tappiomme on minun palloni.

Lähdemme ulos ja kun astumme ovesta ulos siirrymme joko ylös kannelle tai alas käytävään riippuen siitä kumpi meistä sattui enemmän kiinnostomaan. Sinänsä asialla ei ollut suurtakaan merkitystä, koska kansi ei kestänyt ja me ylös joutuneet putosimme alas käytävään loppujen siellä olevien eteen. Kukaan ei kuitenkaan loukkaannu rysähdyksessä. Sainty päättää yrittää poistaa kirouksen rituaalilla. Me muut toimimme avustajina, mutta homma ei mene täysin putkeen, vaan Sainty joutuu keskeyttämään rituaalin tuloksettomana.

Yöllä laivalta kuuluu outoa ulinaa, joka estää meitä nukkumasta.

Yritämme tuhota laivaa kirveillä. Sainty aloittaa mastojen katomisen.

Nukumme päivän, koska emme ole saaneet yöllä kunnolla nukuttua ulinan takia. Sainty jatkaa kuitenkin muutaman tunnin jälkeen mastojen katkomista, joten illalla Sainty onkin jo saanut kaikki kolme mastoa poikki. Minä lähden Marvelin kanssa katkomaan köysiä yläpäästä, siten että minä ohjaan Marvelin työtasoa oman ilmaratsuni selästä. Ehdimme katkoa ensimmäisestä mastosta noin puolet naruista kun masto lähtee kaatumaan vetäen samalla muut mastot perässään. Mastojen paino vetää laivan hieman kallelleen, mutta mitään suurempaa vahinkoa, ei meidän harmiksemme kuitenkaan tapahdu.

Päätämme vielä lähteä yöllä tutkimaan mikä siellä laivassa oikein ulisee, mutta minun jalkani kieltäytyvät liikkumasta ja kun yritän saada niitä toimimaan, menetän tajuntani.

Aamulla kuulen että muut olivat (Rogmord oli myös jäänyt paikoilleen laivan ulkopuolelle). Laivassa he olivat sitten päässet ilman ongelmia kapteenin hyttiin asti, josta he olivat löytäneet ulvovan haamun, joka oli kysellyt heiltä "Missä minun mestaajani on?". Muut olivat yrittäneet saada selville miksi kapteeni oli vielä täällä, mutta eivät oikein saaneet vastauksia. Sainty oli onnistunut karkoittamaan kapteenin laivan toiseen päähän taiallaan, mutta mitään muuta he eivät olleet saaneet yöllä aikaan.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+ 					   Level	    Day		Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Marvel Jones
+ Layhealer+Assasin/Elf	Ville		4/7	4/7	13.10.92 -	-
+
+ Saint "Sainty" George
+ Paladin/Dwarf		Riikonen	9	10	14.3.93	-	-
+
+ Rudwer Zap The Lucky Mage
+ Mage/Human		Kivinen		7	8	12.3.93	-	-
+
+ John "White" Cronston
+ Rogue/Rohir		Ahponen		6	8	25.1.93	-	-
+
+ Pelle The Berserker
+ Thief/Human		Maaninen	5	Dead/6	13.3.93	26.3.93	13
+
+ Sir Rogmord
+ Warrior Mage/Human	Alakoski	5	7	22.3.93	-	-
+
+ Juudas Iskariot
+ Warrior/Human		Maaninen	4	6	13.4.93	-	-
---------------------------------------------------------------------------
+ Black
+ Fighter/Rohir		Riikonen	Out/10	Out/10	13.10.92-	-
+
+ Peccer The Fighter
+ Fighter/Human		Kivinen		Out/7	Out/7	26.11.92-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>