TSM Osa 5, Luku 002 (tsmpart5/tsmpart5.002)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Kin Gova The Luser Magician (Riikonen)

Ritari joka kuvittelee olevansa maagikko, mutta jo siinä ettei hän ole heittänyt kuin muutaman taian ja nekin ainoastaan taistelutilanteessa voidaan todeta ettei hän ainakaan mikään hyvä taikuri ole. Toisaalta hän on myös kuuluisa tarkkaavaisuudestaan ja siitä että yleensä saa kiinni kaikki pahantekijät etc linnassa.

Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric 'Minä' (Kivinen)

Pappi joka väittää osaavansa muutakin kuin vain parantaa. Todistukset vielä puuttuvat. Clericistä liikkuu paljon huhuja, että hän olisi demonien riivaama. Joidenkin mielestä koko ajan, joidenkin mielestä oli vain joskus nuorempana. Valittelee itse ettei osaa taistella ja taistelussa tuntuukin keskittyvän enemmän muiden rauhoitteluun (yleensä vihollisten, toisaalta joskus näyttää siltä että omatkin kaipaisivat rahoittelua). Valittaa että Kin häiritsee yhteyttä Jumalaan. Nukkuu aamuisin pitkään.

Sir N. Nimetön (Aarni)

Pomon vanha taistelukaveri, omistaa samanlaisen kruunun kuin pomo. Osaa myös pari taika, joita tosin käyttää vain ilman panssaria, eli varsin harvoin.

Sir Bolivar "Eiku" Emmä Oo Paikalla Bewapofy (Ahponen)

Pomon pojanpoika, hullu ninja joka johtaa maamme pääarmejaa (ninja joukkoja (4*4 ninjaa)).

Grand Master B (Alakoski)

Hullu karateka ihminen, johon kukaan ei oikeastaan luota. Alunperin paikallisen kuningaskunnan tyyppejä. Selittää olevansa oppipoika ja sen huomaa, koska hän ei vielä tunnu osaavan mitään (ainakaan puutöitä), mutta opettelee kuitenkin innokkaasti, joten ehkä hänestä tulee vielä jotakin kunhan tulee hieman vanhemmaksi. Juosta hän ainakin osaa. Hänen valoa loistava viitta tuntuu antavan hänelle kunnioitusta ja tuijotusta menne hän meneekin. Jotkut väittävät, että viitan tarkoituksena on vain hämätä huomaamasta sisäistä hehkua, jota B (ja viime aikoina myös Kin) tuntuu hieman loistavan.


Vubin tarina

vuonna 3

2. luku

Vaihdamme majataloa. Saapaspoika Sir N. Nimetön saapuu paikalle ja kertoo että pomo lähetti hänet meidän avuksemme. Lähden etsimään kirjanoppinutta, joka voisi kertoa meille jotain paikallisesta poliittisesta historiasta. N ja Kin jäävät baariin juttelemaan baarimikon kanssa, samalla kun minä kuulen baarimikolta, että paikan kirkkoherra tietää kaikenlaista ja lähden tapaamaan ko kirkkoherraa. Kävelen ohjeiden mukaan ja tulen tulipalon punaisen talon luokse, jolloin totean, että kirkon on pakko olla tuo rakennus, koska minulle kerran sanottiin, että en voi erehtyä talosta.

Lattiassa on erivärisistä laatoista koottu sekalainen viritys, josta ei kyllä saa mitään selvää mitä se esittää, en edes yritä. Kun astun sisälle tulen isoon tilaan, jossa on suuri määrä pylväitä sikin sokin sijoitettuna. Havaitsen paikalla kaksi henkilöä yksi edessä ja toinen sivulla päin. Kävelen edessä olevaa tyyppiä kohti ja löydän raollaan olevan oven luokse.

Kun koputan oveen ja astun sisään löydän sisältä miehen joka puhdistaan pienessä kappelissa olevia patsaita. Kysyn häneltä kirkkoherraa ja hän vastaa että "odota hetki". Odotan kunnes hän saa patsaan puhdistuksen loppuun ja kerron sen jälkeen että haluaisin esittää pari kysymystä poliittisesta historiasta. Mies toteaa, että haen varmaan Isä Rufusta ja hänet löydän hänen kantapaikastaan kadun toisella puolella. Menen kadun toisella puolella olevaan ilotaloon ja kysyn isä Rufusta. Kuulen että hän on juuri mennyt ylös huoneeseen, joten jään odottamaan alas. Vähän ajan päästä saapuu Kinkin paikalle. Hän oli kyllästynyt kuuntelemaan baarimikon kehumista (omasta sedästään) ja tullut perässäni. Odottelemme noin tunnin verran ja jätän sitten sanan että isä Rufus ottaisi meihin yhteyttä ja palaamme takaisin majatalon kapakkaan.

Isä Rufus saapuu (lihava, vanha, ryyppynaamainen, punanenäinen mies). Hän toteaa että Ithmongin tilanne vaikuttaa asiaan (hirviötilanne, eristäytyneisyys) samoin kuin hirmuinen määrä muita asioita, mutta mitään yksittäistä syytä on mahdoton sanoa. Hän myös kertoo itse olevansa paras mies asiaan. Jatkamme juttelua (tai siis isä Rufus jatkaa itsensä kehuskelua, jolloin meillä on naurussa pitelemistä). N saapuu paikalle harhailtuaan 30 metriä kertaa 30 metriä kirkossa kolme tuntia. Valittaa ettei heti keksinyt seurata punaisia laattoja vaan vasta noin viisi minuuttia harhailtuaan. Ihmettelemme miksi hän on harhaillut senkin jälkeen vielä 2 tuntia 55 minuuttia, mutta hän väittää tulleensa heti pois (alle kymmenessä minuutissa).

Samassa huomaamme katastrofin, eli näemme kuinka Eiku ja B astuvat majatalon ovesta sisään. Harmittelen etten huomannut käyttää ennustustaitoani jolloin olisimme voineet paeta paikalta ennen kuin he astuvat sisään ja huomaavat meidät. Isä Rufus toteaa siirtyvänsä takaisin kantapaikkaansa samalla kun Eiku ja B tulevat istumaan meidän pöytäämme. Minusta alkaa tuntua siltä, että kiinnitämme hieman liikaa huomiota ja muutenkaan en usko että saamme täältä mitään uutta tietoa, joten ehdotan, että lähtisimme paluumatkalle.

N ja B päättävät että arvotaan ja yrittävät tehdä noppia puusta, jotta voisivat suorittaa arvonnan, siitä minne menemme seuraavaksi. Koska vaihtoehtoja on kolme (Ithmong, kotiin ja kolmas kaupunki), niin he tietysti yrittävät tehdä puusta kolmisivuista noppaa. B yrittää tehdä noppia nyrkeillä hakaten ja N tikarilla veistämällä. B yrittää ensin pari kertaa, mutta ei onnistu saamaan mitään järkevää aikaan, jonka jälkeen N vuorostaan kokeilee. N ottaa tukevan otteen tikaristaan ja heti ensimmäisellä iskullaan yrittää saada puupalasta isoa palaa irti. Valitettavasti hän hutasee ja iskee tikarillaan pöytään joka halkeaa keskeltä kahtia. Tikari ei kuitenkaan hidastu tästä kovinkaan paljon vaan jatkaa matkaansa suoraan N:n kylkiluiden väliin aiheuttaen verenvuotoa ja pienen haavan. N huutaa kuin pistetty eläin (hmmm miten osuva vertaus), joten paranannan häntä jonkin verran ennen kuin hän nukahtaa itsestään. Vähän sammumisensa jälkeen hän alkaa leijua ilmassa (mahakaasut ilmeiseti nostaavat), joten meillä ei ole mitään ongelmaa raahata häntä ylös huoneeseemme. Huoneessamme arvomme Eikun korteilla, että lähdemme käymään Ithmongissa. Päätämme lähteä heti huomenna.

Lähdemme kohti Ithmongin kaupunkia. B päättää hieman treenata matkalla ja juosta meidän muiden ratsujen rinnalla. B juoksentelee ympäriinsä ollen aina välillä meidän edessämme ja aina vuoroin takana, lisäksi hän hyppii puissa ja muutenkin tekee kaikenlaisia harjoituksia. Noin puolentoista tunnin päästä B tulee meidän luoksemme valitellen pudonneensa puusta ja loukanneensa siinä rytäkässä nenänsä. Korjaan sen pikaisesti ja hän jatkaa hölkkäilyjään. Noin tuntia ennen kuin pääsemme kaupunkiin havaitsemme (tai siis muut paitsi Kin) ylhäällä neljä manticorea. Ne syöksyvät kimppuun ja minä yritän rauhoittaa niitä, samalla kun N heittää niitä keihäällä (tulisella sellaisella). Ne näyttävät pysähtyvän hetkeksi, samalla kun Kin pudottaa yhden salamallaan ja N:n vastustaja putoaa myös hänen keihäänsä osumasta. Kaksi vielä ilmaan jäänyttä jatkavat vielä matkaansa ja B lyö omaansa, samalla kun manticore hutasee häntä. Minun kimppuuni tullut manticore kaartaa ylitseni hyökkäämättä kimppuuni (rauhoittuneena) ja painuu sivulle. Minä jatkan rauhoittelua, samalla kun Eiku ampuu pakenvaa mantikorea. Kin vaihtaa sähkönuoleen ampuen B:n vastustajaa, jota myös N:kin ampuu jousellaan. B hakkaa otusta aika heikonlaisesti, ennen kuin Kin:n sähkönuoli pudottaa B:n sen. Kyseistä manticorea ampumassa ollut N kääntyy ampumaan maassa makaavaa manticorea, joka juuri käy hänen hevosensa kimppuun. Eiku jatkaa pakenevan manticoren ampumista, mutta ei osu. Minä vedän asettani esiin samalla kun B tappaa N:n hevosen kimppuun käyneen manticoren. B käy vielä tappamassa viimeisen elossa olevan maassa makaavan manticore tuhoten sen pään täydellisesti. Kin leuhkii koko ajan pudottaneensa kaksi manticorea. B taas sanoo tappaneensa kaksi manticorea. Eiku väittää päästäneensä yhden pakoon levittämään kauhuviestiä.

Jatkamme matkaamme ja pääsemme kaupungin liepeillä olevaan kylään (Abbor). Meidän ei tarvitse paljonkaan kysellä, kun jo kuulemme että heillä ei ole mitään kiinnostusta kuningaskuntaan tms vaan heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan näistä hirviöistä eroon pääseminen. Kuulemme, että Abborin ja Ruban välissä on kuulemma näkynyt happoa sylkeviä jättiläishyönteisiä, lisäksi meidän kanssamme tulee juttelemaan mies, nimeltään Sylvanus, joka suosittelee, että menisimme Lerreniin, josta löytäisimme miehen nimeltä Dolgan. Dolgan voisi kuulemma tietää asioista lisää.

Syömme vähän ja jatkamme matkaamme Lerreniin Ithmongin kautta. Pääsemme ilman ongelmia Ithmongiin, mutta emme pääse porteista sisälle koska vartiomiehet ovat sitä mieltä että emme saa menneä sisälle kaupunkiin. Emme halua aiheuttaa ongelmia, joten kierrämme kaupungin ja jatkamme matkaa kohti Lerreniä.

Vähän matkaa kuljettuamme meitä vastaan tulee kaksi rähjäisen näköistä miestä (148-153 cm), jotka ovat kuulemma tulossa Hostimista. He kertovat nähneensä kolme viikkoa sitten pari kolme mailia tietä pitkin pohjoiseen, ison lauman tyyppejä kaivamassa tien lähellä maata. He sanovat että siellä oli jotain ihmeellistä tekeillä, mutta he eivät olleet halunneet tutkia asiaa yhtään enempää, vaan olivat kiertäneet miehet.

Koska he näyttävät kovin heikoilta ja nälkäisiltä ajattelen, että saamme heistä paremmin tietoa irti, jos annamme heille hieman ruokaa. Teen heille vähän leipää ja kun ojennan sitä heille niin toinen heistä purasee minua sormeen, johon tulee pieni haava. He hotkivat ruuan aika nopeasti ja sen jälkeen yritämme kysellä heiltä lisää. Valitettavasti syöminen näyttää vaikuttavan heihin niin että he alkavat melkein nukkua seisaaltaan, joten emme saa mitään uutta tietoomme.

B ja Eiku ottavat miehet hevostensa selkään ja heittävät heidät kaupungin vartiomiesten luokse. B antaa huonossa kunnossa oleville miehille kaksi kultapalaa, ja he lähtevät tulemaan takaisin meidän muiden luokse. Vartiomiehet katsahtavat toisiinsa ja pari vartiomiesta menee miesten luokse ja ottavat heiltä ne rahat ja dumppaavat miehet ojaan. B ja Eiku eivät oikein tykkää asiasta ja Eiku käy antamassa vartiomiehille vielä pari kristallia heikkokuntoisille miehille annettavaksi. B ja Eiku lähtevät kävelemään poispäin ja kun he tulevat ojassa olevien miesten kohdalle ottaa B heidät kantoonsa. Kun takaa kuuluu kaksi poksahdusta lähtevät he juoksemaan niin lujaa kun pääsevät. Takana seitsemän kahdeksasta vartiomiehestä vääntelehtii sähköpilvessä, joka syntyi Eikun antamien kristallien räjähdettyä. Kolme tai neljä menee tajuttomaksi ja loputkin näyttävät olevan aika heikossa kunnossa kun sähköpilvi viimein haihtuu. B ja Eiku juoksevat niin lujaa kun ikinä pääsevät. Muurilla olevat vartijat ampuvat heitä pari kertaa, mutta tarkkuus ei päätä huimaa. Kun vartiomiehet eivät uhkaa heitä, vaihtavat B ja Eiku homman kilpajuoksuksi. Tosin B antaa tasoitusta kahden miehen kantamisen verran. B on alussa keulilla mutta sitten Eiku ottaa spurtin ja vetäisee ohitse, josta B hermostuu ja juoksee aivan perkeleesti (tuplaa koko juoksumatkansa (puolessa siitä ajasta joka häneltä meni alun juoksemiseen)). Eiku hämmästyy B:n loppukiristä niin, että jää melkein seisomaan paikalleen. Lopputulos on että 500 metrin matkalla B veti keulaa 150 metriä, joka itseasissa muodostui vasta jälkimmäisellä puoliskolla. Totean, että molemmilla miehillä on kylkiluu poikki, joten parannan heidät. B ja Eiku haluavat viedä heidät kotiinsa.

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+ 					   Level	    Day		Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric
+ Cleric/Human		Kivinen		19	19	812	-	-
+
+ Kin Gova, Court Magician
+ Mage/Human		Riikonen	20	20	812	-	-
+
+ Sir N. Nimetön
+ Leader/Necr./Uruk-Hai	Ville		12/4	12/4	814	-	-
+
+ Sir Bolivar "Eiku" Emmä Oo Paikalla Bewapofy
+ Rogue/Half-orc	Ahponen		19	19	814	-	-
+
+ Grand Master B
+ Worrier Monk/Human	Alakoski	30	30	814	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>