TSM Osa 5, Luku 017 (tsmpart5/tsmpart5.017)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric 'Minä' (Kivinen)

Pappi joka väittää osaavansa muutakin kuin vain parantaa. Clericistä liikkuu paljon huhuja, että hän olisi demonien riivaama. Joidenkin mielestä koko ajan, joidenkin mielestä oli vain joskus nuorempana. Valittelee itse ettei osaa taistella ja taistelussa tuntuukin keskittyvän enemmän vihollisten synninpäästöihin ja nukutteluun (aiemmin myös rauhoitteluun (yleensä vihollisten, toisaalta joskus näyttää siltä että omatkin kaipaisivat rahoittelua)). Nukkuu aamuisin pitkään.

Lord Malcom X (Riikonen)

Yllättävän normaalin näköinen taikuri, jota seuraailee ei niin normaalin näköinen seurakunta. Tuntuu olevan samanlainen taikuri kuin muutkin, eli ei kulu kuin muutama minuutti niin ehtii jo loukata itsensä, niin että häntä saa olla paikkaamassa. Hoitaa ryhmän lentokuljetukset.

Arngrim Space F Rinay (Alakoski)

Muuten hyvä eturintamataistelua, paitsi ettei suostu tappelemaan ihmisiä, örkkejä, gargoylejä etc vastaan, mutta onneksi suostuu sentään tappamaan kaikkia ei inhimillisiä olioita (kuten haltijoita, eläimiä, hirviöitä).

Treon De Acbys (Ahponen)

Sotilas, joka kiven kovaa väittää ettei ole taistelija. Murtovaras, joka kiven kovaan väittää ettei ole murtovaras, vaikka lukot saakin auki ja ansat purettua. Tuntuu olevan aika itsepäinen kun saa jotain päähänsä.

Sabrina Bushax (Aarni)

Heikosti havaittavissa oleva salamurhaaja, jonka havaitsemiseen tarvitaan todella hyvä kuulo. Pystyy seuraamaan lähes ketä tahansa, melkein missä tahansa ilman että häntä huomataan. Hänen seurassaan kulkee toinenkin nainen nimeltään Efresh.


Vubin tarina

vuonna 4

17. luku

Jatkamme matkamme katsomaan joko jäätynyt nainen olisi herännyt, mutta kun havaitsemme isossa keskushuoneessa noin kolmekymmentä vartimiestä, toteamme, että emme taida menne tuonne leikkimään noiden kanssa. Päätämme käydä tutkimassa sairaalan sillä välin kun noi ovat tuolla. Huomaamme heti, että sairaala on jo tyhjennetty täysin tyhjäksi. Sairaalahuoneessa on vielä sängyt jäljellä, mutta kaikki muut tavarat on evakoitu pois. Käymme tutkimassa sairaalan takana olevan leikkaussalin, mutta Treon löytää matkalla yhden pienen lattia-ansan, joten joudumme odottamaan sen verran että hän saa sen purettua. Kun olemme saaneet sairaalan tutkittua päätämme käydä katsomassa, joko ne vartiomiehet ovat poistuneet. Kun lähdemme menemään keskushuoneeseen päin, kuulemme lähestyvästä metelistä, että vartiomiehet ovat ilmeisesti tulossa tänne päin. Palaamme omaan huoneeseemme odottelemaan. Vartiomiehet jatkavat ohitse, mutta minä ja X jäämme vielä tutkimaan Garfieldin ja Krouskin tavaroita, sillä välin kun Treon käy virittämässä leikkaussalin luona olevaa ansaa niin, että se on aina päällä riippumatta kahvan asennosta.

Noin tunnin päästä lähdemme taas liikkeelle, tarkoituksenamme mennä katsomaan sitä jäätynyttä naista. Matkalle Sabrina tutkii niitä värillisiä laattoja ja huomaa että niistä pääsee ylitse kun kävelee purppuranvärisiä laattoja pitkin. Tulemme jäädytyshuoneen oven luokse, jolloin huomaamme, että ovi on aika kylmä. Mietimme hetken aikaa, mutta sitten Treon saa omasta mielestään loistoidean ja hän kaivaa varsijousensa esiin. Kun kysymme mitä hän oikein aikoo, pyytää meitä menemään hieman kauemmaksi ovesta, hän haluaa ampua oven avauskytkimeen varsijousellaan. Toteamme että tuo ei varmaankaan ole järkevää, venaa nyt hetki, mutta hän hermostuu meidän aikailuiluun ja ampuu. Nuoli lävistää levyn ja näemme kuinka levystä välkehtii taikaenergiaa ulos, mutta ovi pysyy kiinni.

Toteamme Treonille että kiitti, nyt sinä rikoit sen. Käskemme Treonia avaamaan oven. X tekee pari suojataikaa ja Treon aloittaa yritykset. Hän toteaa että saa sähköiskuja aina kun yrittää, joten hän siirtyy tuttuun ja turvalliseen tuhomoodiin, eli tuhoaa loputkin avausmekanismistä varsijousellaan. Toteamme ettei tuo paljon näytä auttavan. X siirtyy puikkoihin ja yrittää tehdä taiallaan lyijyoveen reikää. Pienen ähellyksen jälkeen hän siinä onnistuukin. Treon menee sisälle ja sulkee sen kylmäkaapin missä se ruumis makaa. Hän tulee ulos ja päätämme jäädä odottamaan huoneen lämpenemistä, ennen kuin jatkamme tutkimuksia siellä.

Päätämme seuraavaksi tutkia sen mustan patsan, joka varotti Krouskia etenemästä, takana olevat alueet. Valmistaudumme huolella, minä otan itsestäni varmuuskopion, X tekee kaikki suojataikansa, jne. ja painumme sitten sisälle. Pääsemme ilman mitään tapahtumia patsaan ohitse ja menemme patasaan takana olevan oven luokse. Treon avaa oven ja menee sisälle. Sisällä on pronssinen patsas, jonka sylissä on iso loistava kristalli. Menemme sisälle ilman, että mitään outoa vieläkään tapahtuu. X menee tutkimaan kristallia, mutta heti kun hän koskee siihen huomaa hän, että se tuntuu palauttavan hänen taikavoimansa. Mitään muuta hän ei sitten saakaan kirstallista selville. Tutkimme huoneen ja nyt kun olemme saaneet täydet taikavoimat, päätämme käydä tappamassa sen taikurin, jonka luokse Krousk jäi.

Tulemme ovelle ja valmistaudumme taas kunnolla. X pistää meidät kaikki lentämään niin että voimme lentää seinien ylitse, tosin minä jätän tällä kertaa varmuuskopion tekemättä, koska en viitsi tuhlata latauksia. Avaamme oven ja painumme sisään. Nousemme seinien ylitse ja totemme, että täältäkin on paikat tyhjennetty. Kiertelemme huoneita uudestaan läpi tutkien ne tarkemmin läpi.

Sen jälkeen menemme keskuskirjastoon ja lueskelemme kirjoja. Minä etsin kirjastosta infoa amuletistä. Gerhard tulee kysymään minulta mitä etsin, ja kerron hänelle. Hän ihmettelee miksi en kerro muille, joten totean, että en tiedä miten muut reagoivat. Kun sitten huomaan että Q:kin oli hiipinyt niin lähelle että epäilen hänen kuulleen ja Sabrinakin kyselee ihmetellen mitä minä oikein etsin. Päätän kertoa heille että etsin amulettia, joka Garfieldin mestarin mukaan on täällä keskuskompleksissa. Jatkamme etsimistä käyttäen apuna X:n hakutaikoja. Käymme läpi pari huonetta ja palaamme sitten aarrekammioon käyttämään hakutaikaa, mutta mitään ei löydy. Seuraavaksi siirrymme sauvojen kammioon, missä X yrittää etsia amulettia taialla, mutta mitään ei löydy. Sabrinsa lähettää apulaiskoblininsa tutkimaan huonetta ja yllättäen sitä ei ammuta niillä taikajuovilla, mutta kun se on niin typerä, emme saa siltä mitään hyödyllisiä tietoja. Sabrina yrittää mennä sisälle piiloutuen taikahavainnoilta, mutta hän saa viisi taikajuovaa itseensä ja tulee vauhdilla pois.

Siirrymme vankilaan etsimään salaovia. Sabrina löytää katosta pienen luukun, jonka takaa löytyy johtoja, joissa X:n mukaan kulkee taikaenergiaa. Yritämme etsiä samanlaista luukkua sauvajen kammion lähistöltä mutta ilman menestystä. Palaamme pääkirjastoon, jossa pyydämme Treonia tutkimaan sitä taikaenergiahuonetta. Treon yrittää sisälle, mutta törmää voimakenttään ja joutuu yrittämään uudestaan sisään. Kun hän pääsee sisälle hän juttelee jonkin aikaa jonkun kirpun kanssa ja tutkii sen jälkeen koko huoneen (käyttäen noin 10 minuuttia aikaa).

Kun hän tulee ulos totemme että hän on aika paljon vanhentunut ja lisäksi hänen sauvansa on muuttunut paljon isommaksi, muutenkin sekä sauva että Treon tuntuvat aika erilaisilta. Q:n ehdotuksesta palaamme etsimään sauvakammion vierestä salaovia, mutta emme löydä. X päättää yrittää mennä sisään sauvojen kammioon. Hän ottaa kaikki mahdolliset suojataijat ja painuu sisälle. Jossain välissä hän huutaa löytäneensä lukitun oven. Hän jatkaa vielä eteenpäin ja hetken päästä kuuluu räjähdys ja vähän sen jälkeen X tulee toiselta puolelta ulos.

Yritän sen jälkeen taivutella X tekemään salahuoneen seinään reikää taialla. Pitkän väsytystaistelun jälkeen onnistun puhumaan X:n ympäri ja hän yrittää. Yrtin ja omien taikojensa avustamana hän saa pidennetyn porttikäytävän aikaiseksi. Sisällä näkyy olevan kolme arkkua ja ovi, joten painumme sisälle ja lukkoekspertit käyvät arkkujen kimppuun. Kahdessa ensimmäisessä arkussa on kultaa ja kolmannessa on esineitä, mm vihreä amuletti. Amuletin lisäksi siellä on kypärä, panssarihansikas, kultainen sormi (siitä kultaisesta golemista). Siirrämme tavarat ulos jonka jälkeen Treon alkaa kaivaa varsijoustaan esiin katsoakseen mitä tapahtuu kun hän ampuu oveen, lähdemme kaikki pakoon minkä ikinä ehdimme tavaravuoria raahaten. Kuluu minuutti, mutta kun mitään erikoista ei kuulu uskallamme kurkistaa Treonin perään. Treon selittää saaneensa tällin, eikä pysty nyt itse avaamaan ovea, mutta on varma että sen takana on pieni kammio, jossa on jotain kiintoisaa. Sabrina alkaa tutkia ovea. Hän purkaa ovessa olevan ansan, mutta kun siitä kuuluu epämääräinen klik, päättelee hän, että nyt jotain meni pieleen ja häivymme kaikki ulos. Päätämme sivuttaa Treonin selitykset ja unohtaa koko asian. Tutkimme esineitä.

Amuletti herättää sen kenen kaulaan se laitetaan vaikka tämä olisi koomassa, halvaantunut etc. Kokeilemme sitä heti Arngrimiin ja toteamme että se toimii. Panssarihaansikkaassa on maataikaa, joka aiheuttaa sen että jos sillä lyö oveen niin ko ovi sirpaloituu palasiksi. Sormesta X saa selville vain sen että siitä puuttuu pala. Kun käsittelen amulettia niin huomaan että siinä on sellainen pieni halkeema ja arvelen että sen voisi saada auki. Avaan sen ja löydän sisältä pienen kortin, jossa on riimuja päällä. Painumme levolle.

Lähdemme jäädytyskammioon. Tulemme ulomman oven luokse, jolloin se aukeaa. Painumme sisään ja avaamme sisemmän oven X:n avaimella. Sisällä on siis ne kolme ihmistä kaapeissa ja jokaisen kaapin vieressä on kolo, joka on sen näköinen että se kortti menee niihin. Lisäksi toisella sivulla on vielä kolme koloa lisää. Treon huomaa että kortissa on hieman samanlaisia kuvioita kuin keskimmäisen kaapin vieressä olevassa kolossa. Tutkin taiallani mitä tapahtuisi jos pistäisin kortin tuohon koloon, jolloin kuulen sisäinen äänen "tee se jo". Tungen kortin sisään, jolloin kaappi alkaa hurisemaan erilaisella äänellä ja sen jälkeen kaappi aukeaa.

Laitan miehen kaulaan sen amuletin ja katson mitä tapahtuu. Hetken päästä mies avaa ensin toisen silmänsä, sitten toisen ja viimein molemmat yhtä aikaa. Sen jälkeen hän katsahtaa meitä hetken ja sanoo "Ilmeisesti mutantit voittivat". Sitten pyytää meitä siirtymään vähän kauemmaksi, koska meidän taikaenergiamme häiritsee häntä. Kun siirrymme taaksepäin kävelee hän toisella puolella olevan kolon luokse, jossa hän laittaa kortin aukkoon ja painaa kätensä aukon yläpuolella olevaan levyyn. Seinä aikeaa ja hän ottaa sieltä vyön ja laittaa sen päälleen, jolloin hänen ympärilleen tulee voimakenttä. Sen jälkeen hän käy herättämässä kaksi muuta ja alkaa kertoman meille tarinaansa: Hän esittelee itsensä Dertha Brandon Kurtaus Baruksi, ja kertoo että he olivat aikoinaan hieno ja iso kulttuuri, joka oli levittäytyneet jopa lähiplaneetoille.

Täällä kuitenkin jakautui väestö kahteen osaan, jotka lähtivät etenemään eri suuntiin. Lopulta koko hommasta tuli suuri sota ja suurin osa väestöstä tuhoutui. Jäljelle jäi vain lauma erillisiä joukkoja, jotka yrittivät vain säilyä hengissä. Me olimme yksi tällainen joukko. Syntyy sissikahinoita ja koska ylenmääräisen taika-alkuvoiman takia vain pienessä osassa planeettaa pystyi asumaan oli kilpailu elintilasta kiivas. Lisäksi mutanttiongelma alkoi olla aika suuri, ihmiset mutantoituivat runsaasti ja se alkoi olla ongelma.

Tämä kompleksi oli aikoinaan iso tutkimuskeskus, jonne joku sitten aikoinaan laski myrkkykaasua ja tappoi kaikki. He olivat tulleet tänne sen jälkeen, tukkineet kaikki ulko-ovet ja jääneet lepoon odottamaan parempia aikoja.

Tällä välin toinen niistä muista on mennyt ulos herättelemään siellä olijoita ja toinen heistä seisoo keskittyneen näköisenä jonkun taulun edessä. Mies toteaa meille että jos voisimme odottaa neljännesvuorokauden niin sitten he ovat varmaan päässeet paremmin selville tilanteesta. Menemme naapurihuoneeseen odottamaan kunhan heidän turvallisuusexperttinsä saa itsensä kuntoon.

Noin tunnin kuluttua luoksemme tulee hopeinen patsas, kun se tulee meidän luoksemme avaa hän kasvojensa edessä olevan luukun ja näemme että patsaan sisällä on se nainen, jonka kaapin Treon avasi. Nainen sanoo meille, että turvallisuusexpertti tulee juuri. Hetken päästä luoksemme tulee mies joka sanoo olevansa paikan turvallisuusexpertti. Kerromme hänelle ansoista ja juttelemme muutenkin hieman kertoen täällä olevista muista henkilöistä ja annemme pienen demonstraation taikavoimista.

Tässä vaiheessa Gerhard toteaa että hänkin voisi oikeastaan laittaa laitteensa päälle ja laittaa ne siltä magelta löytyneet tarvikkeet päälleen ja kytkee suojakentän päälle. Samalla hän toteaa, että oikeastaan hän voisi esittäytyä. Hän kertoo, että tämä taiteilijaharrastaus on vasta ihan uusimpia harrastuksia. Muutaman tuhannen vuoden aikana ehtii harrastaa kaikenlaista. Hänen iso-isänsä isä oli taistellut tässä isossa sodassa. Heidän sukunsa oli löytänyt vanhoista kirjoista tietoja tästä paikasta ja hän oli tullut tänne tutkimaan tilannetta ja jäänyt sitten vangiksi.

Hetken päästä Dertha saapuu paikalle ja kiittää meitä ja ilmoittaa että haluaa palkita meidät. Hän pyytää meitä valitsemaan muutamista kategorioista "näkö, parantuminen, tieto, sisäinen ominaisuus, ulkoinen ominaisuus, esine, taito".

+
+ Hahmot levelin mukaan
+
+					   Level	    Day		Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start	End	Start	End	(days)
+
+ Sabrina Bushax
+ Assasin/Half-Orc	Ville		31	31	983	-	-
+
+ Arngrim Space F Rinay
+ Arms master/Human	Alakoski	25	25	981	-	-
+
+ Lord Malcom X
+ Mage/Human		Riikonen	21	21	854	-	-
+
+ Vubi Ie Nifiji The Mighty Cleric
+ Cleric/Human		Kivinen		21	21	812	-	-
+
+ Treon De Acbys
+ Burgler/Half-Orc	Ahponen		19	19	981	-	-
+
+ Q.Issault
+ Burgler/Human		NPC		14	14	980	-	-
+
+ Gerhard Gathan
+ Professiona/Wood Elf	NPC		??	??	980	-	-
+
+ Efresh
+ Rogue/Human		Ville/NPC	10	10	983	-	-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>