TSM Osa 9, Luku 004 (tsmpart9/tsmpart9.004)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Weby Mini (Kivinen)

Todella pienikokoinen ihminen, jota monet luulevat koon takia hobitiksi. Pituutta noin 45 cm, oranssi tukka, keltaisen ja oranssin värisenä hohtavat silmät ja hyvin vaalea iho. Viettää suurimman osan ajastaan nukkumalla ja omaa hyvin terävän katseen (katseen joka saattaa jopa tappaa).

Crog Daniels (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain.

Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm hevosen ja oman asunnon. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella.

Eiky Biistiboy (Alakoski)

Iso ja roteva ihminen, joka tahtoo aina seurata jotain muuta. Heiluu ihmeellisten aseiden kanssa (nuntsat), ja tuntuu olevan todellinen köysimestari, ainakin kun on kyse köyden sotkemisesta kavereiden ja itsensä ympärille vahingossa.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 835

4. luku

Ryhmä lähtee liikkeelle kohti koboldien luolaa ja joku aseistettu pitkä ratsumies liimaantuu metrin päähän ryhmän taakse. Jevgeni ei oikein pidä siitä että ryhmää seurataan ja pysäyttää ryhmän. Myös seuraaja pysähtyy. Jevgeni kysyy mieheltä "a, b, c vai d". Mies katsoo hetken aikaa hölmistyneenä ja vastaa sitten a. Jevgeni toteaa jaaha ja jatkaa matkaa. Mies lähtee uudestaan seuraamaan. Jevgeni pysähtyy hetken päästä uudestaan ja kysyy uudestaan "a, b, c vai d". Mies vastaa tällä kertaa b ja Jevgeni tyytyy siihen ja jatkaa taas matkaa.

Seuraavalla tauolla mies jo esittäytyy ja kertoo nimekseen Eiky Biistiboyksi. Hän kertoo että hänen muut kaverinsa jo luovuttivat, joten hän nyt päättänyt seurata jotain muuta.

Ryhmä päättää tällä kertaa mennä samalla puolelle kuin viime kerralla, joten he ohittavat viime kerralla tutkimansa käytävät ja niiden jälkeen vielä pari asumatonta luolaa, ennen kuin tulevat tulevat kahden vierekkäisen luolan luokse. Molempien luolien edessä näkyy jälkiä asutuksesta.

Ryhmä järjestäytyy niin, että Jevgeni on edessä, Crog seuraavana piirtämässä karttaa ja Biistiboy ja Weby tulevat perässä. Ryhmä tutkii käytäviä ja lopulta saapuu oven luokse. Crog vaatii, että pitää tutkia muut alueet ensin, joten ryhmä jatkaa käytävävien tutkimista. He löytävät vielä kaksi muuta ovea ja sitten he ovatkin tutkineet suurinpiirtein kaiken ja palaavat ensimmäisen oven luokse. Tutkittuaan ovea he yrittävät työntää sitä auki (mitään avausmekanismiä ei löydy), mutta ovi ei hievahdakkaan. Tutkittuaan ovea lisää päättävät he luovuttaa ja siirtyä tutkimaan vielä tutkimattomia käytäviä.

Seuraavan käytävän päästä löytyy myös ovi. Ovi näyttää tosi heikkokuntoiselta, joten ryhmä ryhtyy etsimään ansoja. Crog huomaa, että käytävässä ryhmän takana on ansa noin viiden metrin päässä. Ilmeisesti koko ryhmä on sattumalta onnistunut välttämään laukasumekanismin.

Oveta ei ansoja löydy, joten Crog romauttaa oven sisäänpäin huoneeseen kokeillessaan onko se kiinni. Crog astuu sisälle ja romahtaa ovesta suoraan läpi syvään ansakuoppaan. Hän putoaa noin kymmenisen metriä ja tömähtää pohjalla oleviin piikkeihin. Jevgeni ryhtyy ihmettelemään mistä kohdasta reikä oikein alkaa ja heittää oven pois tieltä. Hän ei ehdi tutkia reiän kokoa ennen kuin Crog ryhtyy valittamaan ja haluaa, että hänelle heitetään köysi ja vedetään ylös.

Jevgeni heittää köyden alas ja Crog pyöräyttää sen ympärilleen. Biistiboy, Jevgeni ja Weby vetävät Crogin ylös ja tämä menee tajuttomaksi heti sen jälkeen kun hänet on vedetty ylös asti. Jevgeni pysäyttää taiallaan verenvuodon ja ryhtyy sitten riisumaan Crogin haarniskaa. Kun haarniska on riisuttu jalasta sitoo Jevgeni haavan noin minuutissa. Jevgenin ja Webyn parantamisen jälkeen Crog on kohtuullisessa kunnossa ja hetken miettimisen jälkeen Crogin ympärille sidotaan köysi ja hän lähtee tutkimaan huonetta kiertäen ansakuopan.

Hän astuu huoneen puolelle ja toteaa, että jalan alla on toinen reikä ja hän alkaa hiljalleen valumaan reikää kohden. Hän huutaa apua ja köyden toisessa päässä olevat Jevgeni ja Biistiboy vetävät hänet takaisin. Crog istahtaa maahan hengähtämään sillä välin kun Jevgeni yrittää suostutella Webyä lähtemään tutkimusretkelle, selittäen että Weby on niin kevyt että hän varmaan pääsee suoraan noiden ansojen ylitse. Pienen suostuttelun jälkeen Webyn ympärilleen sidotaan köysi ja hän lähtee tutkimaan huonetta. Hän pääsee muutaman metrin päähän ja horjahtaa sitten pudoten sitten samaan monttuun, jonne Crog meinasi pudota.

Kuopan päällä olevat laudat romahtavat alas hänen päälleen ja hän menee tajuttomaksi osuessaan seinään köyden varassa. Jevgeni vetää Webyn ylös samalla kun Biistiboy onnistuu solmimaan itsensä köyden toisella päällä. Biistiboy onnistuu sitomaan myös Crogin alleen tiukasti ja vetäsee vielä Jevgeninkin kumoon samaan hässäkkään.

Crogilta on jäänyt vain toinen käsi vapaaksi ja hän huitasee sillä pari kertaa Biistiboytä osuen toisella kerralla tätä jalkaan, jolloin siihen tulee kipeä mustelma. Jevgeni leikkaa ympäriltään köydet poikki tikarillaan ja Biistiboykin vapautuu samalla. Biistiboy ottaa nuntsansa ja humauttaa kostoksi Crogin kilpeen, johon tulee pieni lommo.

Jevgeni vilkaisee tällä välin mitä vikaa Webyllä on ja parantaa tämän melkein kuntoon, samalla kun Crog irrottautuu köysistä. Kun Crog on päässyt irti köysistä ryhtyy hän pottuilee Webylle jotain siitä, että lähde nyt vain tuonne tutkimaan lisää. Weby ei tästä puheesta oikein tykkää ja ryhtyy tuijottamaan Crogia hyvin vihaisesti ja keskittyneestä. Crog ei reagoi Webyn yli puoliminuuttia jatkuneeseen tujotukseen mitenkään, joten Weby, joka on koko ajan vain hermostunut lisää, ampuu Crogia jalkaan tulisalamalla.

Tämän jälkeen Weby lähtee kävelemään ulospäin, mutta kun Crog toipuu osumasta tönii hän Webyä pari kertaa kilvellään, eikä päästä tätä ohitseen. Weby toteaa että "väistä" ja vetää miekan esiin uhatakseen sillä Crogia. Myös Crog vetää miekkansa esiin. Jevgeni rauhoittaa Webyn, mutta Crog hyökkää silti Webyn kimppuun lyöden tätä miekallaan.

Tässä vaiheessa Weby havahtuu ja toteaa, että "hei tuohan on väkivaltainen". Weby ei kuitenkaan tästä sen enempää hermostu, saatuaan agressioitaan jo purettua, vaan torjuu Crogin yrityksiä ja kiertää tämän ohitse.

Weby menee Crogin näkemän ansan luokse ja ryhtyy etsimään ansaa. Jevgeni ja Crog riisuvat Crogin jalasta haarniskan pois ja ryhtyvät antamaan ensiapua Webyn tulinuolen haavaan. Kun Jevgeni on saanut ensiavun annettua siirtyy hän Webyn luokse etsimään ansaa.

Weby toteaa, että "tuosta kävelemällä ei ainakaan törmää ansaan", joten hän kävelee kyseisestä kohdasta yli. Muut lähtevät tulemaan perässä kunhan Jevgeni saa ensin tutkimuksensa loppuun. Jevgeni onnistuu tietysti normaaliin tapaansa laukaisemaan ansan ja hänen haarniskastaan kimpoaa yksi nuoli harmittomasti maahan.

Weby ja Crog kyräilevät toisiaan niin tarkasti että heidän etenemisnopeutensa on todella hidasta. Jevgeni ja Biistiboy hermostuvat tähän ja lähtevät edeltä käsin ulos. Ulkona he odottavat kymmenisen minuuttia ennen kuin kyllästyvät ja lähtevät ratsastamaan kylää kohti. He pääsevät noin sadan metrin päähän ennen kuin Crog tulee ulos luolasta ja he huomaavat hänet. He odottavat Crogia ja juttelevat hänen kanssaan hetken ja kuulevat, että Webykin on tulossa perässä. Jevgeni ratsastaa luolalle päin ja näkee juuri kuinka Weby tulee ulos luolasta. Ryhmä matkaa kylään, jossa Jevgeni ja Biistiboy menevät temppeleihinsä yöksi, Crog lainaa Webyltä rahaa, jotta saisi hankittua itselleen huoneen. Weby ja Crog ottavat kumpikin oman huoneen.

Aamulla Weby lähtee kysymään lääkäriltä, miten saisi jalkansa kuntoon, mutta kuulee lääkärin luona kuulee, ettei tämä suostu tekemään mitään tänään kun nyt on kolmastoista päivä ja vielä perjantai. Palatessaan takaisin majataloon näkee hän kylän raitilla raskaan sotahevosen selässä ratsastavan täyspeltiin puetun ritarin. Weby katselee ritaria pitkään ja jatkaa sitten matkaa.

Crog on lähtenyt aamulla etsimään Jevgeniä kirkosta, mutta törmää matkalla ritariin, joka käski hänen tulla perässä hallintorakennukselle. Hallintorakennuksessa Crog onnistuu niukasti välttämään palvelussopimuksen allekirjoituksen, selittämällä että hänen pitää käydä temppelissä.

Temppelissä Crog sitten kuulee, että Jevgeni on koko aamupäivän rukoilemassa, eikä häntä voi nyt häiritä. Crog haluaa jäädä odottamaan ja kertoo olevansa kiinnostunut kirkkoon liittymisestä. Istuttuaan kirkossa viitisen minuuttia saapuu eräs temppelin papeista kysymään voisiko hän auttaa ja pienen keskustelun jälkeen Crog ilmoittaa haluavansa liittyä kirkkoon. Siinä jutellessaan toinen pappi tulee kuiskaamaan Crogin kanssa juttelevalle papille jotain. Pappi toteaa, että "jaa meillä ei olekaan aikaa tehdä täyttä kastetta sotaan lähtönne takia" ja niin hän johdattaa Crogin kastetilaisuuteen ja kastaa Crogin kymmenessä minuutissa uskontokunnan jäseneksi. Kastetilaisuuden jälkeen pappi johdattaa Crogin temppelin ovella seisovan ritarin luokse ja Crog viedään hallintorakennukseen allekirjoittamaan palvelukseenastumissopimus.

Omasta temppelistään tullut Biistiboy on matkallaan törmäänyt ritariin, mutta tämä oli vain katsonyt häntä hetken ja jatkanut sitten matkaa. Sen jäkeen Biistiboy käy kysymässä Jevgeniä temppelistä, mutta näkee siellä vain rukoilemassa olevan Crogin. Tämän jälkeen Biistiboy menee majataloon Webyn luokse. Webyltä hän saa yllättäen kuulla, että tänään on kolmastoista päivä ja perjantai, ja tämän kuultuaan Biistiboy sönköttää jotain ja häviää ovelta. Biistiboy pakenee kylästä omaan temppeliinsä suojaan parasta mahdollista vauhtia.

Kun Crog on allekirjoittanut sopimuksensa käy hän vielä majatalossa juttelemassa Webyn kanssa ja kertoo tälle, että on liittynyt armejaan ja Jevgenin kirkkoon. Weby ihmettelee hetken ja kun Crog lähtee sotaleiriinsä, Weby lähtee temppeliin kertomaan Jevgenille, että Crog on tullut lopullisesti hulluksi. Kirkossa hän kuulee saman selityksen, että Jevgeni on vielä rukoilemassa, eikä häntä voi häiritä. Hän kysyy papilta ovatko he nähneet Crogin näköistä miestä ja kuulee, että tämä todella on liittynyt kirkkoon ja hän on todellakin lähdössä sotaan. Weby jättää sanan Jevgenille, että tulisi majataloon kunhan vapautuu ja lähtee sitten takaisin majataloon.

Crogin päästessä sotalieriin kuulee hän, että hänen alaisenaan on sata jalkamiestä ja kuultuaan ritarilta lyhyen tilannekatsauksen ja taktiikkasuunnitelman, toteaa ritari että nyt lähdetään liikkeelle. Sotajoukko lähtee marssimaan solaan päin.

Lopetettuaan rukoilunsa Jevgeni tulee Webyn luokse ja ihmettelee hetken, että onko Crog tullut hulluksi vai valehteleeko Weby, mutta kun hänen temppelinsä papitkin vahvistavat Webyn tarinan uskoo hän Crogin tulleen hulluksi. Kuultuaan, että sotajoukko on lähtenyt puolustautamaan solaa sieltä tulevia nomandeja vastaan, Jevgeni haluaisi itsekin heti lähteä mukaan sotaan. Valitettavasti hän ei vielä ole riittävän oppinut, jotta voisi osallista pyhään sotaan. Hetken mietittyään Jevgeni päättää lähteä välittömästi kohti Asavaa saadakseen siellä koulutusta ja oppiakseen lisää ja päästäkseen nopeasti mukaan sotaan. Weby jää Kosovoon odottamaan muita.

Illalla kuuden tunnin marssin jälkeen Crogin sotajoukko pysähtyy ja Crog saa käskyn että miesten pitää antaa levätä muutamia tunteja ja valmistatua sitten taisteluun. Muutaman tunnin kuluttua ratsumiehet palaavat ja huutavat, että viholliset lähestyvät. Crog järjestää miehet riviin ja käskee heitä valmistutumaan taisteluun. Kun ratsumiehet saavat viholliset näkyviin painuvat he metsään. Crog jää aukealle rivinsä eteen ja odottaa vihollisten tuloa.

Vihollisten ratsumiehet lähtevät hyökkäykseen Crogin jalkamiehiä kohti ampuen heitä jousillaan. Muutama Crogin sotilas haavottuu ja muutama vihollinenkin haavoittuu Crogin jalkamiesten nuolista. Ritarin hevosmiehet tekevät metsästä pari salamahyökkäystä kohti syöksyviä vihollisia kohti ja saavat vihollisjoukkoa hieman harvennettua. Ritari lähtee Crogin ryhmän takaa hyökkäykseen ja lävistää vasemman sivustan aika tehokkaasti. Pääjoukko syöksyy edelleen Crogia kohti. Crog tappaa yhden hevosen ja tämän selässä ollut sotilas putoaa hieman ikävän näköisesti ja jää makaamaan maahan. Pari muuta ratsumiestä menee kohtuullisen läheltä ohitse huitoen Crogin suuntaan, mutta Crog selviää pikkukolhuilla.

Katsoessaan taakse hän huomaa, että koko hänen joukkonsa on lähtenyt juoksemaan pakoon. Viholliset ratsastavat perään, mutta kääntyvät takaisin kun heitä ryhdytään ampumaan tappavan tarkasti metsästä kolmenkymmenen örkin voimalla (vahvistusjoukko on näemmä saapunut). Vihollisten pääjoukko ratsastaa Crogin vierestä kiertäen kuitenkin hänet niin kaukaa ettei Crog onnistu lyömään ketään. Ritari tulee takaisin vihollisia vastaan ja jyrää taas pari vihollista. Crogin luona ritari onnittelee häntä loistavasta taktisesta perääntymisestä. Ritarin poistuttua Crog pitää pienen keskustelun joukoilleen ja määrää seuraavilla kerroilla örkit joukon taakse ampumaan jokaista Crogin joukkueen miestä joka lähtee pakoon.

Weby jää toipumaan Kosovoon, Jevgeni ja Biistiboy ottavat pakollista koulutustaan ja Crog taistelee nomandeja vastaan kohtuullisen hyvällä menestyksellä.

Jevgen joutuu yöllä katutappeuluun ja jumala rankaisee siitä polttamalla koko sen siiven temppelistä jossa hän yöpyi. Jevgenin tavaroista suurin osa tuhoutuu.

Crog palaa sotilaidensa kanssa Kosovoon ja kuittaa palkkansa ja siirtyy reserviin.

Jevgeni palaa pappisoppilaana ja kertoo että kobold-kuninkaan kiinniottokilpailu on peruutettu, mutta siitä menetetystä silkkilastista on luvattu palkkio.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Weby Mini		2		2
+ sleuth/human		Kivinen		8.6.835		-		-
+
+ Crog Daniels		1		2
+ rogue/half-orc	Ahponen		8.6.835		-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	2		2
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835		-		-
+
+ Eiky Biistiboy	1		1
+ Beastmaster/high-man	Alakoski	12.7.835	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>