TSM Osa 9, Luku 045 (tsmpart9/tsmpart9.045)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataitoon hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Syntyperältään kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko että hän on puoli-örkki, koska hän on keskivertoihmistä kauniimpi. Vanhat varkaan ajatusmallit pääsevät aina silloin tällöin pinnalle, ja koska hänen jumalansa ei pidä siitä pysyvät hänen taikavoimansa aika vähäisinä. Mentyään naimisiin Hatrakin kanssa tuli hänestä tilallinen. Vietettyään yli sata päivää helvetissä tuli siihen tulokseen ettei pyhänä soturina etene tarpeeksi nopeasti ja siirtyi takaisin rosvoksi, mutta Jevgenin suuren käännytyspuheen jälkeen päätti sittenkin siirtyä takaisin pyhäksi soturiksi. Maiden laajennuksen jälkeen ylennetty lordiksi. Jumala ei kuitenkaan pitänyt hänen toimintatavoistaan, joten hän menetti kaikki taikavoimansa ja päätti siirtyä kauppiaaksi, kun kerran hänellä on lahjoja siihen ja on kuulemma kauppajumalan avatar. Haluaa edelleen jatkaa opiskeluaan tullakseen kauppiaaksi, vaikka saikin taikavoimansa takaisin samaan aikaan kuin Jevgenikin, mutta aikaa vain ei tahdo löytyä ja niin hän jatkaa pyhänä soturina, enemmän ja enemmän kypsyneenä jumalaansa, niinkuin jumalakin häneen.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappisoppilas, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Armejassa vietti aikaa melkein kymmenen vuotta laivaston puolella. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja. Hän toimii myös etutiedustelijana, koska on tunnettu miinaharavana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia. Hyvät välit arkkipiispaansa, vaikka onkin välillä shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu). Pitää todella kovia palopuheita ja onnistuu käännyttämään väkeä todella tehokkaasti. Jouduttuaan nokittain arkkipiispan kanssa menetti taikavoimansa ja on sittemmin löyhistänyt uskonnollista vakaumustaan. Ryhmän tulo kuujärven alueelle aiheutui hänen yrityksistään lepytellä jumalaansa ja ihme kyllä yritys toimi ja niin hänellä on taas taikavoimia. Saatuaaln lordin sauvan hänellä oniitä ehkä jopa liikaakin.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta. (ero muihin ei ole kovin suuri) Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään sen noin kolme kuukautta sammakkona. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiakoina, jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua.

Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä. Osoittautunut ajan myötä hyväksi taistelijaksi ja jää vain vähän jälkeen Jevgenin ja Crogin taistelutehoista. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-)

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.

Damon Hill (Riikonen)

Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän usein taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

45. luku

Ryhmä pääsee asemiin ja Jevgeni, Crog, Damon ja Gardan yrittävät käyttää niitä neljää ryhmän löytämää taikaesinettä ja juuri kun takaseinä murtuu he saavat tutkimuksensa valmiiksi ja saavat tulokseksi, että niitä pitäisi kaikkia käyttää yhdessä. Ryhmän kimppuun hyökkää useamman sadan tuli-, maa- jne elementin lauma, jolloin puolustamassa olleilla jättiläisillä pettää hermot ja he lähtevät kaikki pakoon.

Jevgeni kerää kaikki neljä esinettä ja yrittää käskeä elementit pois. Hänen suureksi hämmästyksekseen elementit kääntyvät ympäri ja syöksyvät reiästä takaisin. Suurin osa vihollisten armejasta jää elementtiarmejan alle, mutta tusinan verran vaasalaisia ja puolisen tusinaan taikureita pääsee läpi ja käy ryhmän kimppuun. Kaikki muut saavat kaksi vaasalaista sotilasta vastaansa paitsi Damon ja Gardan, joille kummallekin tulee vain yksi vastusta.

Takarivin taikurit yrittävät aiheuttaa kipua taikavoimin, mutta onnistuvat aiheuttamaan sitä vain Fihille. Jevgeni yrittää rauhoittaa vastustajia, ja ilmeisesti onnistuukin siinä aika hyvin koska vain ne viholliset iskevät takaisin joita on ensin lyöty ja lisäksi toinen Jevgenin vastustajista lyö häntä. Seuraavaksi kaikki vihollisten taikurit vuorostaan rauhoittavat koko porukan, mukaan lukien omat sotilaansa, mutta onnistumatta kuitenkaan rauhoittamaan Gardania ja Jevgeniä. Gardan jatkaa taistelua ja taikurit rauhoittaittavat hänet hetkeä myöhemmin, mutta Jevgeni ei siltikään vielä rauhoitu, mutta toisaalta hän ei kuitenkaan toimi mitenkään hirmuisen agressiivisesti, lähinnä vain katselee mitä seuraavaksi tapahtuu, joten taistelu päättyy siihen.

Jevgeni menee juttelemaan Valan kanssa ja Vala toteaa voisit ehdottaa niille, että jos kumpikin porukka lähtisi omaan suuntansa niin tämä tilanne selviäisi sillä. Jevgeni ehdottaa tätä vastustajalle ja pienen keskustelun jälkeen he päätyvät siihen, että kaipa se on kaikille parasta. Vaasalaiset lähtevät pois ja ryhmä jää miettimään mitä tehdään seuraavaksi.

Aamulla ryhmä jättää jäähyväiset Valalle, joka jää tänne vielä vahtimaan, että jos Vaasalaiset tulevat vielä uudestaan niin hän voi yrittää hoitaa ne jättiläisten avulla. Ryhmä lähtee kohti Taydomin linnaa. Ulkona sataa pilvettömältä pimeältä taivaalta ja ryhmä kävelee koko päivän sateessa.

Ryhmä pääsee Taydomin linnaan ja yrittää päästä teleporttiansan taakse erilaisin menetelmin ilman tulosta.

Toisena päivänä jatketaan edelleen yrityksiä. Suurin osa ajasta menee Jevgenin rituaalien odotteluun.

Kolmantena päivänä ryhmä yrittää vielä muutaman kerran ja sitten Jevgeni valmistautuu lähtöön tekemällä itselleen rituaaleilla aputaikoja.

Ryhmä lähtee Jevgenin taian opastamana lounaaseen. Päivän kävely sujuu rauhallisesti ilman välikohtauksia.

Ryhmä näkee kukkulalla pienen linnakkeen ja päättää käydä katsomassa sitä. Kun he tulevat lähemmäksi Jevgeni tunnistaa, että linnakkeen salossa on Phlanin taisteluviiri. Kun he tulevat portille heille kertotaan, että apua aina kaivataan ja vartija ohjaa ryhmän kapteenin puheille. Hän esittäytyy kapteeni Dalmasiksi ja kertoo, että linnake on ollut lohikäärmeiskujen kohteena. Yleensä linnaketta vahvistetaan Phlanista käsin, mutta yhtään vahvistusta ei ole tullut pimeyden tulon jälkeen. Kun kapteeni kysyy että "Voisitteko te auttaa meitä?" huudahtaa Crog taas välittömästi että "totta kai".

Muut katsovat Crogia hieman sen näköisenä, että miettivät mitä tuolle oikein pitää tehdä, mutta kapteeni toteaa, että "tässä on suunnitelmani..." ja sitten hän pitää pielen tauon, jolloin samalla ulkoa alkaa kuulua kovaa meteliä. Kapteeni ryntää välittömästi ulos huutaen että "ne ovat täällä". Ryhmä seuraa perässä heitettyään ensin taistelutaikansa. Linnakkeen kimppuun on käynyt neljä mustaa, kaksi valkoista ja kolme sinistä lohikäärmettä. Askan, Galavan, Gardan ja Demon syöksyvät ulos ensimmäisenä. Gardan ja Askan jäävät taakse käyttämään kaukoaseitaan, mutta Galavan ja Demon syöksyvät saman edessä olevan lohikäärmeen kimppuun. Phlanin vartiomiehet ovat käyneet sivuilla olevien kuuden lohikäärmeen kimppuun samalla kun muut ryhmästä tulevat ulos. Crog käy yhden mustan lohikäärmeen kimppuun ja pudottaa sen yhdellä iskulla, samoin kapteeni Dalmaskin pudottaa yhden mustan lohikäärmeen yhdellä iskulla.

Dalmas siirtyy vieressä olevan valkoisen lohikäärmeen kimppuun ja Crog taas tulee Fihiä vastassa olevan lohikäärmeen kimppuun, vaikka Fihi koittaakin huutaa "irti tämä on minun". Hetkeä myöhemmin Askan ampuu Demonin ja Galavanin vastustajan kuoliaaksi ja nämä molemmat siirtyvät Fihin lohikäärmeen kimppuun Fihin vastaväitteistä huolimatta. Jevgeni on mennyt auttamaan Phalin sotilaita oikealle ja pudottaa sieltä yhden sinisen lohikäärmeen niin, että siellä on enää yksi lohikäärme kolmea Phlanin sotilasta ja Jevgenä vastassa. Crog pudottaa seuraavaksi keskellä olevan viimeisen mustan lohikäärmeen, Phlanin miehet haluavat pysyä tahdissa mukana ja he pudottavat viimeisen oikealla olevan lohikäärmeen. Vasemmallakin kaksi Phlanin miestä pudottavat omat lohikäärmeensä, joten pystyssä on enää yksi lohikäärme, joka sekin putoaa Gardanin heittämän tikarin voimasta.

Taistelun jälkeen ryhmä hieman kertoo yleisestä tilanteesta Dalmasille, joka ei ole ollut ollenkaan tietoinen Phlanin häviämisestä. Tämän jälkeen ryhmä lähtee jatkamaan matkaa.

Ryhmä näkee edessään linnoitetun risteyksen ja lähestyy sitä varotoimenpiteiden jälkeen (Jevgeni heittää Crogiin hiljaisuustaian, niin, ettei Crog pysty olemaan vapaaehtoinen ihan niin helposti). Ryhmä tulee portille, jonka puoliskot on heitetty portin viereen maahan. Sen jälkeen ryhmä menee muurien sisäpuolelle, jossa näyttää olevan muutamia taloja. Kun ryhmä tulee kulman ympäri he näkevät kuinka heitä kohti juoksee yhdentoista jättiläisen lauma, joka huutaa että "löytyipäs jotain arvokasta saalista". Laumassa on kahdeksan pilvijättiläistä ja kolme tulijättiläistä.

Galavan ja Crog ryntäävät normaaliin tapaansa eteenpäin ja Galavan pudottaa yhden tulijättiläisen, mutta vastaavasti jättiläisten kivisade pudottaa Askanin maahan rintakehä murskana. Seuraavaksi Jevgeni lähettää yhden tulijättiläisen sielun lomalle ja Galavan pudottaa yhden pilvijättiläisen. Demon on onnistunut kutsumaan haltiapaholaisen apuun ja saa sen jopa kontrolloitua, mutta sitten pilvijättiläiset laittavat hänet taikavoimin koomaan ja haltijapaholainen on täysin vapaana toimimaan miten haluaa, onneksi se katsoo että tuossa ei ole mitään kivaa ja lähtee katsomaan löytyisikö taloista jotain ennen kuin pitää lähteä takaisin.

Jevgenikin on jo rynnännyt lähitaisteluun ja pudottaa heti alussa yhden pilvijättiläisen. Yksi pilvijättiläisistä pudottaa Crogin nukkumaan ja Jevgeni kostaa pudottamalla yhden tulijättiläisen, lähettämällä sen sielun pois. Tämän jälkeen taistelu hieman lukkiutuu, mutta sitten Galavan putoaa pilvijättiläisen iskusta ja Jevgeni kostaa taas ja pudottaa yhden pilvijättiläisen. Jevgenin kimpussa on tässä vaiheessa kaksi pilvijättiläistä ja Fihin kimpussa vuorostaan kolme.

Jevgeni nukuttaa molemmat vastassaan olevat pilvijättiläiset ja tulee auttamaan Fihiä ja onnistuu nukuttamaan yhden hänen vastustajistaan ja yhdessä Fihi ja Jevgeni pudottavat vielä sen Fihin rusikoiman jättiläisen. Kun heillä on vastassa vain yksi jättiläinen Jevgeni huomaa, että hänen takanaan on nousemassa yksi nukutettu jättiläinen, joka on käymässä hänen selustaansa, joten hän pyörähtää ympäri ja nukuttaa sen uudestaan. Seuraavaksi Jevgeni nukuttaa viimeisenkin pystyssä olevan ja taistelu loppuu. Tässä vaiheessa jopa Galavan ja Crog nousevat pystyyn ja Jevgeni lähtee puolestaan katsomaan mikä maassa olevia Demonia ja Askania vaivaa. Askan on vain kuollut ja Jevgeni herättää hänet henkiin, Demoni on koomassa, joten Jevgeni parantaa hänet pienellä aivoleikkauksella.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/21		4/22
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	29		30
+ cleric/half-orc	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		Out/22		Out/22
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	20.2.837	-
+
+ Askan Deymoi		30		31
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/9		12/9
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		16		16
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	21		21
+ noble warrior/human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	11		12
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-
+
+ Damon Hill		13		14
+ Archmage/Human	Riikonen	20.2.837	-		-

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>