TSM Osa 9, Luku 066 (tsmpart9/tsmpart9.066)

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


Pelaajat (sattumanvaraisessa järjestyksessä) :

Ohita hahmokuvaukset

Lord Crog of Deife (o.s. Daniels) (Ahponen)

Taistelija joka raahautuu eteenpäin täydessä peltihaarniskan, mutta miekkataidon kehittämisen hän voisi vielä käyttää hieman lisäaikaa. Saatuaan jumalaltaan kyvyn toimia jumalan esitaistelijana, ei miekkailutaidolla ole niin suurta merkitystä, koska hänen heikotkin lyöntinsä tuntuvat olevan riittävän tappavia. Suurin ongelma heikosta miekkailutaidosta on se ettei hän voi oikein puolustatua. Syntyperältään alunperin kerjäläinen, mutta saatuaan isosedän täyspeittävän haarniskan yleni käytännössä sotilaskastiin. Tuntuu toimivan ja puhuvan miettimättä ollenkaan tekonsa seurauksia ja aina jos vain mahdollista hän ilmoittaa ryhmän olevan valmis auttamaan missä vain ja mitä vain. Tapana myös rikkoa tiirikoita lukkoihin, tunkemalla ne sinne poikittain, tosin vaihdettuaan ammattia useita kertoja on hän myös jättänyt lukkojen tiirikoinnin vähemmälle. Aina kun hänellä on peltihaarniskansa päällä, valittaa ettei voi tehdä mitään, ja aina kun se ei ole päällä, valittaa olevansa alaston. Menetettyään peltihaarniskansa on siirtynyt lohikäärmenahkahaarniskan puolustajaksi. Nähnyt valon ja kääntynyt pyhäksi soturiksi ja käyttää nykyään varkaan taitojaan vain hyvään tarkoitukseen, tosin suhteet jumalaan ovat olleet aina välillä vähän niin ja näin, ja varsinkin huonosti. Jumalan potkittua riittävästi päähän niin että hän on jo useita kertoja menettänyt taikavoimansa on hän vakaasti päätänyt siirtyä kauppiaan ammattiin, oltuaan sitä ennen jo kerran takaisin rosvona ja vaihdettuaan sitten taas uudestaan pyhäksi soturiksi. Aikaa kauppiaan ammatin opiskeluun vain ei oikein tahdo löytyä, vapaaehtoisavustamisen ohessa. "Ihotaudin" korjauksen jälkeen kukaan ei millään usko, että hän on puoli-örkki - onhan hän keskivertoihmistä kauniimpi. Nykyään hän on jo lordi, mentyään naimisiin Hatrakin kanssa ja hankittuaan riittävästi maata uudelta alueelta. Jo pikkulapsesta asti hänen on uskottu olevan kauppajumalan avatar, vaikka hän itse kyseistä väitettä onkin kovasti koittanut kumota. Vahnemmiten (tai nuoremmiten, ikä hänellä on vain vähentynyt nuorennusjuomien takia) hän on alkanut itsekin uskoa olevansa kauppajumalan lähettiläs, ei suoranainen reinkarnaatio, mutta ehkä kauppajumalan lähetyssaarnaaja, joka tuo kauppajumalan sanaa maailmaan ja niin ollen hän on alkanut käännyttää ihmisiä kauppajumalan kannattajiksi. Onnistunut käännyttämään likimain koko muun ryhmän, mutta ei kauppajumalan kannattajaksi, vaan omaksi kannattajikseen. Samalla hän on saanut paljon muitakin seuraajia. Tämä käännytystyö rikkoi hänen ja hänen entisen jumalansa välit lopullisesti, joten hän joutui lahjomaan vanhaa jumalaansa parilla toivomuksella, jotta sai taas taikavoimansa takaisin, tällä kertaa tosin ei enää jumalalta vaan omasta itsestään ja samalla voimien määrä nousi reilusti.

Piispa Jevgeni Hruzew (Aarni)

Väkivaltainen pappi, joka tuntuu suhtautuvan suurimpaan osaan asioista läiskimällä tai heittelemällä. Erittäin innokas työntekijä ja tekee kirkossa annettavat tehtävät nopeammin kuin kukaan koskaan häntä aikasemmin. Suhteellisen rikas ja omistaa mm. kaksi taloa ja nykyään myös maata Crogin alueella. Käyttänyt koko nuoruutensa armejassa (melkein kymmenen vuotta laivastossa) ja on erittäin hyvä miekankäyttäjä ja jousiampuja. Sattumien summasta täysin ilman omaa ansiota ylennetty Paroniksi vieraassa maailmankaikkeudessa. Yrittää toimia Ryhmän omatuntona, mutta epäonnistuu lähes aina. Uskomattoman hyvän taianvastustuskykynsä ansiosta toimii etutiedustelijana alueilla joissa epäilään olevan taikaansoja ja koska hän on muutenkin tunnettu miinaharava, kulkee hän muuallakin etutiedustelijana, joten muiden on turvallista kävellä hänen perässään, koska lähimailtakaan ei löydy laukeamattomia ansoja. On vaipunut aikamoiseen epätoivoon Crogin takia, mutta alkanut viimeaikona nähdä Crogin toiminnassa jotain jumalallista. Välit arkkipiispaansa ovat olleet hieman vaihtelevia, välillä hän on ollut shokissa arkkipiispan käytöksestä (arkkipiispa ei täysin käyttäydy niin kuin hänelle on pappisoppilaana opetettu) ja välilä arkkipiispa on yrittänyt karkoittanut Jevgenin kirkosta, siinä kuitenkaan onnistumatta, pienten oppiriitojen takia. Toisella yrityksellä jumala sitten jo itse puuttui peliin ja kun hänkään ei onnistunut karkoittamaan Jevgeniä kirkosta otti hän kuitenkin häneltä taikavoimat pois. Tämä kokemus löyhisti hänen uskonnollista vakaumustaan sen verran, että vaikka hän aiheuttikin ryhmän tulon kuujärven alueelle tarkoituksenaan lepytellä jumalaansa, on hän nykyään kääntynyt Crogin seuraajaksi (seuraaminen koostuu lähinnä käännytystyössä auttamiseen). Hänen entinen jumalansa ei kuitenkaan ottanut sitä niin pahasti nokkiinsa ja hän sai pitää taikavoimansa. Perittyään For Cee M:ltä lordin sauvan hänellä on taikavoimia ehkä jopa liikaakin.

Imaraus Zip (Riikonen)

For Cee M:n oppipoika, joka on M:n oppipojaksi oton yhteydessä muuttui ulkonäöltään kaksimetriseksi piparkakkumieheksi. Ulkonäön muutossa oli se hyvä puoli, että hänen päällään olevat haarniskat, kilvet ja aseet eivät näkyneet mitenkään, asekin tuli näkyviin vasta kun hän veti sen esiin (ilmestyi tyhjästä), kilpi ja haarniska tulivat näkyviin vain jos hän otti ne pois päältä. Tavattuaan yhden omista jumalattaristaan hänestä tehtiin jumalansa pyhä esitaistelija ja samalla piparkakkumiesmuunnos poistui tarpeettomana (hän sai oman jumalansa voimaa sen sijaan). Zip sanoo olevansa taistelija ja taikuri yhtä aikaa, sekä käyttää myös niin, eli taiottuaan pari loitsua hän syöksyy lähitaisteluun. Saanut M:ltä selvästi vääränlaista opetusta, sillä myös hän alkaa olla vaaraksi sekä omille että vihollisille. Toimii myös ryhmän kuljetusyksikkönä, ilmaratsuin ja leijuvien levyjen avulla. Voittanut talon arpajaisissa Ostesiasta. Testattuaan useita kertoa hän lopultakin päätynyt siihen ettei ukkosmyrskyssä kannata lentää levyillä.

Madam Hatrak of Deife, Irontower of the Hills (NPC)

Pikkuparoni Deifen ainoa lapsi, ritari, kuninkaan palatsin vartiokaartin Luutnatti evp., Ostesian kreivin neuvonantaja, Lord Crog:in vaimo. Saavuttanut siis paljon elämässään kahtenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Pienikokoinen ja hieman pippuriluonteinen, sekä hyvin itsekäs. Osoittautunut myös aika hyväksi lukkojen avaajaksi ja ihmisten peloittelijaksi. Tuntuu saavan hoidettua asiat joita pitää tärkeänä.

Askan of Deymoi (NPC)

Ammatiltaan köyden punoja, mutta joutunut luopumaan ammatistaan erään asiakaalle sattuneen onnettomuuden takia, eikä saanut mitään muuta ammattiaan, joten tuli kuuluisaksi kiltavarkaana. Joutunut luopumaan siitä killan sisäisten tekijöiden takia. Siirtynyt merirosvoksi jossa yleni luutnantiksi, ennen kuin joutui luopumaan siitä ja siirtymään 4cm:n seuraajaksi. Erittäin hyvä ampumaan jousella. Jouduttuaan Viettämään noin kolme kuukautta sammakkona ei hän oikein pidä sen aiheuttajasta Zip:istä. Hankkinut isohkon tilan Crogin mailta, johon rakensi pienehkön linnakkeen.

Galavan of Deymoi (NPC)

Erittäin kaunis nuori tyttö, jonka Askan pelasti hukkumasta, nyttemmin Askanin vaimo. Ei tunnu pitävän ollenkaan huolta hygieeniasta (ero muihin ei ole kovin suuri). Hieman varautunyt ja hiljainen, ei ilmeisesti oikein pidä ryhmästä, ainakaan sen jälkeen kun hänkin joutui viettämään noin kolme kuukautta sammakkona Zipin takia. Jevgenin palopuheiden jälkeen päättänyt ryhtyä pyhäksi soturiksi. Osoittautunut erittäin hyväksi pyhänä soturina ja saavuttanee Jevgenin taikavoimatason lähiaikoina (siis Jevgeni ilman lordin sauvaa), jos vain selviää hengissä. Hänellä on näet tapana ryntäillä (Crogin kanssa) suin päin kohti vihollista ja lopputuloksena on usein, että hän makaa huonossa kunnossa maassa ennen taistelun loppua. Käännttyään Crogin seuraajaksi hän menetti taikavoimansa ja jumalansa suosion.

Sir Fihi Dofo Pyhyte (Kivinen)

Vanha pappa, joka tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä ainakin aseettomassa taistelussa. Osaa käyttää myös miekkaa erittäin hyvin ja osuu yleensä siihen mihin tähtää, mutta miekaniskujen tehokkuus ei aina ole paras mahdollinen, joten hän jää vähän jälkeen Crogin ja Jevgenin taistelutehosta. Tosin varovaisuus taistelutilanteissa tuntuu silloin tällöin rajoittavan tehokkuutta. Hyvin kärsivällinen, mutta hieman rääväsuu ja aina myöhässä (Jevgeni on jo jonkin verran korjannut molempia ominaisuuksia). Ottanut nimen "Lohikäärmeentappaja" kun sattui tappamaan erään pienen lohikäärmeen (Jevgeni väittää kyllä että hän teki varsinaisen työn ja Fihi vain viimeisteli, mutta se on vain kateellisten panettelua :-). Tapettuaan lohikäärmeen hän on tulkinnut täyttäneensä viimeisen ehdon ritariksi pääsemiseksi ja pitää täten itseään ritarina. Kääntynyt Crogin kannattajaksi erään käännytyspuheen jälkeen.

Gardan Anthonyn tytär Hruzewin vaimo (NPC)

Jevgenin vaimo. Hobitti, joka näyttää osaavan lähes kaikkea ja pystyvän lähes mihin tahansa, vaikka tasonarvointitaiat palauttavatkin hyvin alhaisia tasoja. Pysyy yleensä taka-alalla tappeluissa ja heittelee keihäitä. Erittäin karsimaattinen ja loistava henkilöllisyys, joka saa aika usein tahtonsa läpi erilaisissa pikkuasioissa jos vain sitä haluaa.

Damon Hill (Riikonen)

Taikatieteiden ja akateemisten aineiden alkeisopettaja, joka tuntuu myös harrastavan demonien kutsuntaa ja niillä pelottelua. Tietää myös todella paljon demoneista. Tuntuu hieman salaperäiseltä ja vaitonaiselta välillä, varsinkin jos yritetään selvittää mitä hän oikeastaan osaa. Koska hän tietää myös olevansa kohtuullisen hyvä miekkailija toimii hän taikavoimansa vähäisyyden vuoksi taisteluissa yleensä lähitaistelijana. Pukeutumisesta ja ulkonäöstä päätelleen hän on kotoisin kaukaa. Silloin tällöin hänen julmat luonteenpiirteensä pääsevät pinnalle asti.

Hevy Medal The Amazing Slayer of Nort-Loch The Great Dragon (Alakoski)

Taikuri joka tuntuu jopa osaavan muutaman taiankin. Tuntuu välillä innostuvan liikaa taisteluista, mutta itsesuojeluvaisto toimii kuitenkin jossain vaiheessa. Kääntynyt oikeaan uskoon pienen uskonnollisen rituaalin jälkeen ja nykyään hän ei enää ole niin paha alkoholisti kuin alunperin Jevgenin parannettua häntä siitäkin.


Minin ja hänen kavereidensa tarina

vuonna 837

66. luku

Tämän jälkeen ryhmä hetken aikaa käyttää toiveita ja Fihi saa vaihdettua siipensä lohikäärmeen siipien tyyliksiksi (aikaisemmin ne olivat aivan kuin isot perhosen siivet), sen lisäksi hän saa muutenkin lohikäärmemäisiä ominaisuuksia (pystyy henkäisemään salamoita). Crog kysyy Jevgeniltä haluaako tämä olla hänen jumalten apulaisensa.

Hetken miettimisen jälkeen Jevgeni toteaa, että "joo". Hetken miettimisen jälkeen Crog antaa Jevgenille voimia. Tämän jälkeen Jevgeni päättää yrittää toivoa itselleen arkkimaagin ominaisuudet ja onnistuttuaan siinä hän huomaa, ettei enää olekaan Crogin apulainen.

Crog on hieman vihainen siitä, että hänen apulaisensa viitsi viipyä vain 30 sekuntia ko. hommassa ja kun hän pystyy tällä hetkellä tekemään vain yhden apulaisen itselleen se meni nyt hukkaan. Pottuuntunut Crog rankaisee Jevgeniä viidellä kirouksella ja Jevgeni näyttää olevan hieman huolissaan siitä että suututtanut jumalansa.

Crog tekee itsensä ympärille voimaseinistä kuution, jotta voisi olla rauhassa ja tutkia lordin sauvaa. Minuuttia myöhemmin hän lopettaa ja kertoo Jevgenille, että tämä voisi kokeilla pääseekö näistä läpi mitenkään. Kun Jevgeni ei tee heti mitään, Crog poistaa takaseinän ja tulee ulos. Hetkeä myöhemmin Jevgeni poistaa koko kuution ja toteaa, että ihan helposti pääsee läpi katso nyt.

Tämän jälkeen ryhmä lähtee tutkimaan mihin se huonosti piilotettu salaovi johtaa. Oven takaa löytyy pieni aarrekammio, jossa on jonkin verran hopeaa ja jalokiviä, sekä muutamia esineitä. Jevgeni poistaa huoneen taikasuojaukset ja toteaa, että scimitarissa, varstassa, sormuksessa ja paperikäärössä on taikaa.

Crog tutkii sormuksen ja toteaa, että se suojaa tulelta. Seuraavaksi Crog ottaa avaimen kuulusteltavaksi, vaikka se ei sisältänytkään taikaa. Ensimmäiseksi Crog toivoo, että avain johdattaisi hänet lukon luokse. Crog häviää ja hetken päästä hän ottaa yhteyttä Jevgeniin ja kertoo, että hän on siirtynyt jonnekin, jonkun lukon luokse johon tämä avain ei kuitenkaan sovi. Crog kyselee missä hän oikein on. Galavan siirtyy Crogin luokse ja kertoo, että he ovat Taydomin linnassa ja ryhmä on jo aikaisemmin ollut täällä. Crog toteaa, että he voisivat mennä takaisin, joten Galavan siirtyy Fihin luokse ja Jevgeni kutsuu Crogin paikalle jumalportin kautta.

Crog yrittää kuulustella avainta vielä pari kertaa ja kuulee, että on olemassa joku lukko jonka avain avaa, mutta avain ei osaa johdattaa Crogia lukon luokse, eikä se tiedä kuinka kaukana kyseinen lukko on. Crogin kuulustellessa avainta ovesta astuu sisään seitsemän tyyppiä, jotka väittävät, että ryhmä on aiheuttanut häiriötä ja heidän pitää nyt pidättää ryhmä.

Fihi yrittää selittää että me emme tehneet mitään, me vain tapettiin tuo yksi myrskyjättiläinen pois, joka tappoi ne muut pois. Lisäksi Fihi toteaa, että shamaani ei valitettavasti ole tavattavissa, koska merimiespukuiset miehet veivät hänet pois. Kaupungin vartiomiehet eivät näytä olevan kovinkaaan vakuuttuneita Fihin selostuksista, joten Crog ryhtyy tekemään vartiomiesten ympärille voimaseiniä. Galavan on kuitenkin nopeampi ja hän hyppää parin ensimmäisen muurin yli vartiomiesten kimppuun. Fihi seuraa Galavania ja ehtii tappaa yhden vihollisen ennen kuin Galavan saa loput tapettua. Galavan ja Fihi ehtivät jopa hypätä pois ennen kuin Crog ehtii saada laatikkonsa valmiiksi.

Ryhmä tutkii ja etsii taikaesineitä vartiomiehiltä, Fihi ottaa suurimman osan vartiomiesten tavaroista kantoon (normaaliin tapaansa hän ottaa kaiken mahdollisen roinan mukaansa, tosin nyt hän joutuu jättämään jo pois keilpallonsa). Tavaroita ottaessaan Fihi keksii naamioida yhden normalin puukepin voimakkaaksi taikaesineeksi ja kun Jevgeni vielä hieman auttaa (hän pistää keppiin muutamia todella voimakkaita taikariimuja, joilla tosin on hyvin suuri mahdollisuus (100%) räjähtää kun keppiä ensimmäisen kerran käytetään aseena), niin sen jälkeen he piilottavat sen yhden vartiolohikäärmeen alle.

Seuraavaksi ryhmä jatkaa linnan tutkimista. Tutkittuaan shamaanin makuuhuoneen, joku keksii, että tännehän se voimakas taikakeppi on hyvä piilottaa. Jevgeni käy hakemassa sauvan ja piilottaa sen patjan alle, sen jälkeen kun siellä ja patjan sisällä olleet tavarat on ottettu mukaan.

Kun ryhmä palaa isoon huoneeseen Crog tutkii shamaanin päiväkirjan ja lukee sieltä: "Tämä on päiväkirjani. Osa 8. 27.4.837 Tulijättiläiset ovat muuttumassa vaarallisiksi ja pelkään, että me vuorijättiläiset menetämme pitkäaikaisen kotimme ja kaiken mahdollisuuden saada uutta aluetta. Se tulijättiläismaagi-idiootti kuvittelee voivansa huijata Thornea, mitä idioottimaisuutta! Hän tuo Thornen vihan meidän kaikkien päällemme. 28.4.837 Olen lähettänyt vakoilijoita heidän luolaansa ja odotan uutisia. Jos onni on puolellamme niin tulijättiläiset tanssivat meidän pillimme mukaan pian."

Ryhmä päättää jäädä odottamaan vakoilijen saapumista ja sen jälkeen he tietäisivät mitä on tapahtumassa. Jevgeni siivoaa isosta huoneesta ruumiit pois tekemällä portin toiseen satunnaiseen ulottuvuuteen ja imuroi porttia siirtämällä ruumiit pois. Sen jälkeen Galavan vielä siistii lopputuloksen omalla taiallaan.

Tämän jälkeen ryhmä siirtyy huoneesta ulos ja Jevgeni tekee oven eteen muurin, johon hän kirjoittaa "soittakaa kelloa ja odottakaa". Fihi antaa Crogille pienen soittokellon, jotta tämä voi vahvistaa sen ääntä toivellaan. Galavan ja Jevgeni suojaavat muun ryhmän tekemällä äänimuurit Crogin ympärille varmuuden vuoksi. Crog vuorostaan toivoo ensin korvatulpat ja sen jälkeen kun hän on laittanut ne korviinsa toivoo hän, että kellon ääni voimistuisi mahdollisimman kovaksi. Sen jälkeen ryhmä lähtee eteenpäin.

Vähän ajan kuluttua ryhmä tulee huoneeseen, jossa on mies harjan kanssa siivoamassa. Crogi yrittää heti kuulustella harjalta mitä se tekee täällä. Harja vastustaa, joten Crog toteaa miehelle, että hän haluaa tuon harjan. Mies antaa Crogille harjan, jolloin Crog ottaa sen käteensä ja sanoo sille "kerro tai kärsi", tällä kertaa toive onnistuu ja harja kertoo olevansa täällä siivoamassa tuo miehen avustuksella.

Fihi kysyy sillä välin mieheltä voiko hän kertoa shamaanin suunnitelmia. Mies ei voi tiedä mitään, mutta hän haastaa Fihin havainnointikilpailuun. Crog on heti kiinnostunut kilpailusta ja mies ehdottaa vedoksi kymmenen pronssia. Crog laittaa omalta puoleltaan yhden jalokivikruunun peliin. Säännöiksi sovitaan, että Fihi piilottaa kolme hiekkajyväkasaa käytävän toiseen päähän ja sen jälkeen Crog ja siivooja yrittävät laskea jyvien määrän eri kasoissa.

Ensimmäisen kasaan Fihi laittaa neljä hiekanjyvää maahan ilman erikoisempia piilotuksia. Sen jälkeen hän piilottaa yhden hiekanjyvän todella hyvin. Viimeiset pari hän ensin piilottaa ja sen jälkeen hän tekee ne vielä näkymättömiksi. Tämän jälkeen piilotuksen ajaksi naapurihuoneeseen ajetut Crog ja siivoojat palaavat takaisin.

Crog käyttää pari toivetta ja vihdoin onnistuu havaitsemaan kaikki kolme kasaa, mutta siivoajalta jää keskimmäinen hyvin piilotettu hiekanjyvä huomaamatta. Mies maksaa Crogille kymmenen pronssia ja kiroilee kun ryyppyrahat meni taas pitkäksi aikaa. Jevgeni lohdutta miestä ja antaa tälle yhden hopearahan. Mutta reagoidessaan tässä vaiheessa siihen mihin mies sanoi rahaa tarvitsevansa, päättää hän vielä korjata mieheltä mahdollisen alkoholismin pois. Crogkin heittää miehelle yhden kultapalan kiitokseksi hyvästä vastuksesta.

Ryhmä jatkaa matkaa ja tulee huoneeseen, jossa on yksi tosiörkki ja ihmisnainen. Örkki haluaa mukaan ryhmään puolella osuudella. Crog toteaa, että ilman osuutta pääset, mutta örkki ei suostu. Nainen kertoo, että hän tarvitsee apua yhtä kylää kiusaavien hirviöiden tuhoamisessa. Crog ei voi kieltäytyä auttamasta, mutta toteaa, että hoidamme ensin täällä asiamme loppuun, varsinkin kun kylä on myrskyalueen ulkopuolella.

Nainen lähtee mukaan ja Fihi tarjoaa örkille yhtä kultaa päivässä palkkaa jos hän tulee Fihille töihin. Örkki suostuu heti. Ryhmä jatkaa salaovesta eteenpäin ja tulee se jälkeen keittiöön. Kokit huutavat, että pois täältä ja yksi kokeista heittää Jevgeniä kaalilla. Jevgeni yrittää ottaa sitä kiinni, mutta kun Crog muuttaa sen kesken lennon isoksi paistiksi on Jevgenillä hieman ongelmia ottaa se kiinni ja pitää sitä ylhäällä saatuaan sen kiinni. Ryhmä päättää jatkaa eteenpäin kun kokit jatkavat vihanneksien heittelyä, Jevgeni tosin rauhoittaa vielä kokit vielä sitä ennen.

Seuraavaksi ryhmä tulee ovelle, jossa haisee mädälle lihalle. Muut menevät tutkimaan seuraavaa ovea ja ryhtyvät etsimään siitä ansoja. Jevgeni palaa sillä välin ensimmäiselle ovelle ja avaa sen. Oven takana olevassa huoneessa on satoja zombeita. Jevgeni iskee oven kiinni ja tekee oven eteen kivimuurin. Kun ansojen etsintä on saatu loppuun Galavan avaa oven ja huone näyttää olevan täynnä luurankoja (satoja).

Jevgeni sulkee oven ja laittaa siihenkin kivimuurin eteen. Fihi valittaa, että hän olisi nyt voinut kokeilla sitä omaa lohikäärmeenhenkäsyään. Galavan toteaa että "ok" ja poistaa muurin. Fihi henkäsee sisään ja kaikki luurangot tuhoutuvat. Henkäsy tosin heijastuu myös takaseinästä takaisin iskien likimain koko ryhmään ilman suurempia efektejä, mitä nyt uuden jäsenet tuntevat pikkusen heikotusta.

Seuraavaksi Fihi haluaa kokeilla henkäsypalloa ja hän menee toisen muurin luokse ja pyytää Jevgeniä poistamaan sen. Jevgeni ei suostu ja Crog antaa Fihille pari pikkutoivetta, jotta Fihi voi poistaa sen itse. Sen jälkeen kaikki muut häipyvät kauas. Fihi poistaa muurin ja oven ja ampuu sisälle yhden sähköpallon, joka pudottaa niistä paristasadasta zompiesta ne pari jotka sattuivat olemaan pallon alueella. Loput rynnivät kohti. Fihi hakkaa niistä viisi maahan, samalla kun huutaa muita apuun. Galavan ryntää paikalle ja hyppii zombieiden ylitse pyhän auransa kanssa hakaten samalla parisenkymmentä zombieta maahan. Suurin osa zombiesta tuhoutuu heti joutuessaan Galavanin pyhän auran sisälle, ja muut Galavan ja Fihi hakkaavat maahan. Lyhyen taistelun jälkeen kaikki zombiet on tuhottu.

Ryhmä jatkaa matkaa ja tulee salaoven kautta huoneeseen jossa on salamurhaajien johtaja ja pari kukkulajättiläistä. He eivät näytä oikein olevan tyytyväisiä ryhmän ilmestymiseen, joten Crog toivoo sisälle mahdollisimman suuren tyhjiön. Valitettavasti tyhjiö on niin suuri että se vaikuttaa koko ryhmäänkin, vihollisiin se ei juurikaan tehoa.

Jevgeni ja Galavan syöksyvät johtajan kimppuun ja Fihi tulee heti perässä kun kerkiä. Johtaja hyökkää Jevgenin kimppuun saamatta mitään isompaa aikaiseksi. Galavanin iskujen jälkeen johtajan panssari alkaa hieman rakoilla ja Galavanin toisen iskusarjan jälkeen johtaja putoaa ja Galavan kääntyy toista jättiläistä vastaan, mutta pudottaa sen vasta salamalla kun iskut eivät tehoa. Fihi käy toisen jättiläisen kimppuun ja pudottaa sen omalla viiden iskun sarjallaan.

Jevgeni ja Crog tutkivat johtajan tavaroita samalla kun Fihi huomaa, että katossa nukkuu parisenkymmentä salamurhaajaa. Crog käyttää yhden toiveen ja toivoo että kirjoituspöytä siirtyy käytävään. Sen jälkeen Crog ja Jevgeni ottavat sohvan kantoonsa, jolloin sen takana nukkunut kissa herää ja pinkaisee pakoon metelöiden niin että kaikki ovat varmoja että salamurhaajat heräävät.

Katossa nukkuvat salamurhaajat eivät kuitenkaan herää ja ryhmä pääsee käytävään. Sen jälkeen Crog toteaa, että se johtajan ruumis pitää vielä hakea, joten Jevgeni ehdottaa, että Crog voisi käyttää yhden toiveen ja toiva senkin tänne. Crog toteaa, että ei noita toiveita ole aivan tuhlattavaksi asti, eihän tuollainen käy.

Sen sijaan Crog toivoo itsensä näkymättömäksi, äänettömäksi, haivatsemattomaksi ja painuu huoneeseen hakemaan johtajan ruumista. Kun Crog palaa ulos Jevgeni tekee ensin toisen ulko-oven eteen näkymättömän yksisuuntaisen portin tuntemattomaan ulottuvuuteen. Sen jälkeen hän sulkee tänne käytävään johtavan oven ja pistää siihen eteen kivimuurin.

Tämän tehtyään Jevgeni väsähtää ja nukahtaa kirjoituspöydän päälle. Fihi toivoo itselleen suojausta seuraavaa pahaa iskua vastaan, mutta epäonnistuu ja hän lennähtää kymmenen metriä taaksepäin päin seinää ja menee tajuttomaksi. Galavan tutkii mikä hänellä on ja hän toteaa, että Fihi on tajuton aivoissa tapahtuneen pienen taikapurkauksen takia. Galavan päättää suorittaa pienen leikkauksen ja saa sillä Fihin aivovamman paranemisajan puolitettua, mutta Fihi pysyy tajuttomana.

Sen jälkeen Galavan ja Crog tutkivat kirjoituspöydästä löytyneet esineet. Sieltä löytyy Crogille kilpi ja miekka, sekä Galavanille haarniska. Ryhmä ottaa Jevgenin ja Fihin kantoonsa ja lähtee shamaanin vastaanottohalliin odottamaan vakoojien tuloa. Paria tuntia myöhemmin Jevgeni herää ja korjaa Fihin pääkoppaa pikkusen enemmän, mutta ei saa palautettua hävinnyttä taikaheittokykyä vaikka saakin Fihin muuten likimain kuntoon.

Juuri kun Jevgeni on purkamassa huoneessa olevaa muuria kuuluu hirmuinen kilinä. Soittokellon ja ryhmän väliin tehty muuri sirpaloituu ja palaset lentävät ympäri huonetta. Muurin toisella puolella makaa maassa yksi vihanneksen näköinen kukkulajättiläinen. Ryhmälle ei kilinästä tullut suurempia ongelmia. Galavan tutkii jättiläisen ja toteaa, että se on kuollut sydänkohtaukseen. Jevgeni herättää jättiläisen henkiin, mutta tämä on edelleen tajuton. Jevgeni tutkii jättiläistä ja parin pökerryksenpoiston jälkeen kukkulajättiläinen tulee tajuihinsa. Jättiläinen näyttää hieman pölhähtäneeltä ja kysyy, että mihin se ruokatarjotin hävisi. Jevgeni kysyy eikö sinulla ollut mitään muuta tehtävää täällä. Kukkulajättiläinen vastaa, että ei, jolloin Jevgeni lähettää sen sielun pois.

Crog ilmoittaa, että hän olisi oikeastaan halunnut vielä kuulustella tuota jättiläistä, joten Jevgeni herättää jättiläisen taas henkiin, mutta Galavan, jonka mielestä tämä on ajanhukkaa, hakkaa sen uudestaan kuoliaaksi yhdellä iskulla. Sen jälkeen Galavan ottaa ruumiin ylös ja heittää sen aarrekammioon ja puhdistaa huoneen liasta. Sen jälkeen ryhmä lähtee tutkimaan huoneesta johtavan oven takaa aukeavaa luolaa.


+
+ Hahmot
+
+					    Day				Age
+ Name	(Profession)	Pelaaja		Start		End		(days)
+
+ Crog Daniels		4/46		4/46
+ rogue/paladin/1/2-orc	Ahponen		8.6.835+202+112	-		-
+
+ Jevgeni Hruzew	47		47/1
+ cleric/thief/half-orc	Aarni		8.6.835+202	-		-
+
+ Imaraus Zip		Out/22		Out/22
+ mage/human		Riikonen	28.10.835:6+196	20.2.837	-
+
+ Askan Deymoi		34		34
+ thief/human		NPC		28.10.835:160+42-		-
+
+ Galavan		12/30		12/30
+ sailor/paladin/human	NPC		-		-		-
+
+ Hatrak		16		16
+ thief/human		NPC		24.11.835	-		-
+
+ Fihi Dofo Pyhyte	33/2		33/2
+ nb w/paladin//human	Kivinen		25.7.836	-		-
+
+ Gardan Anthonyn tytär	23		23
+ rogue/hobitt		NPC		-		-		-
+
+ Damon Hill		22		22
+ archmage/human	Riikonen	20.2.837	-		-
+
+ Hevy Medal		21		21
+ mentalist/human	Alakoski	19.4.837	-		-
+
+ Basturn		52		52
+ student/dragon	NPC		24.4.837	-		

Edellinen kuvaus Seuraava kuvaus Indeksiin


<kivinen@iki.fi>